Raipelle Kultainen maila
(27.05.2002) Ilveksen tähtisentteri Raimo Helminen sai maanantaina erityispalkinnon urastaan kiekkokaukaloissa, kun KHF Finland Oy luovutti Raipelle Kultaisen mailan. Vastaava tunnustus on aikaisemmin annettu seitsemälle pelaajalle, joista kuusi on pohjoisamerikkalaisia.
- Tällaisen mailan ovat saaneet mm. Wayne Gretzky, Mario Lemieux,
Mike Bossy sekä Jari Kurri, totesi KHF:n tuotepäällikkö
Timo Hytti luovutustilaisuudessa Vammalan Lakeside-golfissa.
Raipe on mailansa ansainnut, sillä päättyneellä pelikaudella hän saavutti lajissaan kaksi maailmanennätystä: kuudennet olympiakisat jääkiekkoilijana sekä eniten pelattuja A-maaotteluja, yhteensä 325 kappaletta.
- Nyt juhlitaan kiekkoilijasuuruutta, jonka veroista ei toista löydy, hehkutti
Kalervo Kummola Raipen ansioita.
- Hän on aina ollut valmis lähtemään MM-kisoihin, vaikka alla olisi ollut raskas kausi. Yksi Raipelta kuitenkin puuttuu, nimittäin maailmanmestaruus kotikisoista, Kummola vihjaili ensi kevään MM-turnauksen suuntaan.
Juhlittu sankari suhtautui tapansa mukaan tyynen rauhallisesti saamaansa huomioon.
- Kiitos, kuului Raipen "juhlapuhe" kokonaisuudessaan.
Kultaisen mailan luovuttanut KHF Finland Oy on osa The Hockey Company -konsernia. Sen päätuotteita ovat Koho, Jofa ja CCM.
Jouni Valkeeniemi
|
|
|