Jokerit viimeinen vastus ennen taukoa
3.11.2007 /
Riku Teiskonlahti
Ilveksen viimeinen ottelu ennen maajoukkuetaukoa pelataan sunnuntaina Helsingissä. Päivän ainoassa liigaottelussa vastaan luistelee Jokerit. Joukkueet ovat tasapisteissä ennen illan ottelua, joten kamppailussa on panoksena sarjan kolmas sija tauolle lähdettäessä.
Asetelmat
Ilves joutuu lähtemään otteluun tappio niskassaan, sillä likipitäen kammoksi muodostunut KalPa vei pisteet mukanaan Kuopioon perjantai-illan ottelussa. Lopulta kymmenen ottelun mittaiseksi jäänyt pisteotteluiden putki päättyi jo aiemmin viikolla Tapparan ollessa vahvempi.
Jokerit on koko kauden aikana poistunut vain neljästi kaukalosta ilman ainoatakaan pistettä. Pisteitä on silti koossa vain samat 35 kappaletta kuin pelin enemmän pelanneella Ilveksellä. Pisteitä Jokeri-pakalta ovat vieneet jatkoajalle venyneet ottelut, sillä peräti seitsemän kertaa Jokereiden ottelu on jatkunut vielä 60 peliminuutin jälkeen.
Jokerit lähtee peliin Ilvestä lyhyemmällä lepoajalla, sillä joukkue esiintyi lauantain kierroksella TPS:ää vastaan. 90-luvun kestomenestyjien kohtaaminen venyi rangaistuslaukauksiin, joissa ratkaisijaksi nousi Jokereiden Kim Hirschovits. Jokerit menetti ottelussa kahden maalin johtoaseman, joten voittokaan tuskin tyydyttää valmentaja Doug Sheddeniä, joka kritisoi vahvasti omiensa otteita torstaisen Pelicans-tappion jälkeen.
Kuumat pelaajat
Ilveksen paras pelaaja on viimeisissä kahdessa ottelussa löytynyt tolppien välistä. Pasi Häkkinen torjui Ilvekselle voiton SaiPasta ja oli myös KalPa-tappiossa joukkueen parhaimmistoa. Häkkisen piikkiin KalPan voitto ei mene vähääkään, sillä kuopiolaiset pääsivät huseeraamaan Häkkisen nenän alla aivan liian vapaasti. Huippuesitys maalilla on elinehto Jokereita vastaan, joten Häkkisen tai mahdollisesti vuoron saavan Tero Leinosen on onnistuttava pelissä täydellisesti.
Kenttäpelaajista voi jälleen nostaa esiin Marko Anttilan. Anttila on iskenyt ensimmäiseen maajoukkuetaukoon mennessä seitsemän täysosumaa ja kuulunut lähes pelissä kuin pelissä Ilveksen parhaimmistoon.
Jokereista vahvinta osaamista viime kuussa esitti Ville Leino, joka valittiin SM-liigan lokakuun pelaajaksi. Laitahyökkääjän paikalla tämän kauden pelannut Leino teki lokakuun kymmenessä ottelussa 17 tehopistettä. Leinon nimi löytyy tällä hetkellä myös SM-liigan pistepörssin kärjestä ja Ilves-ottelun jälkeen matka vie maajoukkueen mukana Karjala-turnaukseen.
Ennuste
Etenkin Ilvekselle ottelun avausmaali olisi kultaakin kalliimpi. KalPaa vastaan joukkue löi pitkään päätään seinään, kun vastustaja pääsi edelle. Myös Jokerit taitaa tiiviin puolustuspelin salat hyvin ja johtoon päästessään pystyy tekemään Ilveksen takaa-ajosta vaikean.
Ottelu on molemmille jo neljäs kamppailu tällä viikolla. Tiiviin pelitahdin voi ennustaa näkyvän joukkueiden otteissa jossain määrin, vaikka leveä materiaali vaikutuksia lieventääkin. Silti viimeisestä ottelusta ennen taukoa on helppo ennustaa tasaista ja vähämaalista taistelua, jonka ratkaisut nähdään maalivahtien kaksinkamppailussa sekä viimeistelyterävyydessä. Jatkoaikakaan ei ole ottelussa kaukana.
|