www.ilves.com
 
Mobicode Oy - ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä Ajankohtaista Ilveksestä kännykkääsi tästä koodista!

Nyt: Uusia pelaajia

Ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä.
Sunny Trading
Koff
RBK
lippu.fi
Mobiililiiga
   
ENNAKKO

Ilves vs Ässät Voittoputkelle jatkoa Porista?
26.10.2007 / Mika Rosenberg

Torstai-iltana voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi venyttänyt Ilves jatkaa pistejahtiaan lauantaina Porissa, kun vastaan luistelee melkoisen myllerryksen keskellä viime aikoina pyörinyt Ässät. Patapakka on edelleen melko sekaisin, mutta pieniä valonpilkahduksiakin on viime peleissä ollut näkyvissä. Ilves nappasi torstaina HPK:n päänahan melko keskinkertaisella esityksellä, mikä sinällään on toki varsin hyvä merkki jatkoa ajatellen. Lauantaiksi tupsukorvien tulee kuitenkin nostaa pelitasoaan huomattavasti, sillä käymistilassa oleva Ässät on kotihallissaan kelle tahansa hankala vastustaja.

Asetelmat

Ilves aloitti tärkeän ja rankan kuuden pelin putken torstaina kotivoitolla Hämeenlinnan Pallokerhosta. Suuria hienouksia maaleja lukuun ottamatta ei nähty, mutta perussuorituksellakin Ilves piti Kerhon vailla mahdollisuuksia. Ilves teki itse ottelun itselleen vaikeaksi, ja hieman tehokkaammalla viimeistelyllä peli olisi ollut ohi jo kahden erän jälkeen. Hyvän joukkueen merkkinä on aina pidetty sitä, että hieman heikommallakin esityksellä pisteitä tulee. Ilves pelaa laajalla materiaalilla, ja ratkaisijat vaihtelevat illasta toiseen. Torstaina oli jälleen Marko Anttilan vuoro olla parrasvaloissa, olisiko Ässiä vastaan jälleen Mike Bishain ja Toni Koiviston vuoro?

Ässien alkukausi on ollut sekava. Peli ei ole kulkenut alkuunkaan ja joukkueen sisällä on kiehunut oikeastaan kauden alusta alkaen. Alkuviikolla pitkäaikainen kapteeni Pasi Peltonen vapautettiin vastuustaan ja uudeksi kippariksi nimettiin nuoremman polven Matti Kuparinen. Valmentaja Jari Härkälää on arvosteltu siitä, että liigatasolla kokematon luotsi tanssisi kokeiden pelaajien pillin mukaan ja antaisi näille liikaa vapauksia. Peltosen hyllytys ja kapteenin valinta nuoremman polven pelaajien joukosta oli Härkälältä varmasti pieni näpäytys, mutta harva ulkopuolinen pystyy sanomaan missä oikeasti mennään. Joka tapauksessa joukkue on käymistilassa, ja otteiden ennakointi on melko lailla mahdotonta. Torstaina Ässät hävisi Oulussa Kärpille 5-3 hyvän taistelun päätteeksi. Tuon ottelun perusteella Ässien suunta on ylöspäin, mutta lauantai voi jälleen muuttaa suunnan.

Kuumat pelaajat

Ilveksen osalta on helppo nimetä kuumat pelaajat. Joonas Lehtivuori on ottanut huikean askeleen eteenpäin ja nuorukaisen itseluottamus näyttää olevan rajaton. Kiekko pysyy lavassa jos jonkinlaisissa kiemuroissa ja syötöt napsahtelevat omien lapaan tasaisen tappavasti. Itseluottamus on myös Marko Anttilan läpimurron salaisuus. Tunnetusti onnistumiset poikivat lisää onnistumisia ja juuri nyt Anttila on mahdoton pideltävä. Pitkällä mailalla ja vahvistuneella kropalla kiekkoa suojaava maalitykki on puolustajille todella hankala pideltävä.

Pasi Määttänen on torstaina selkeästi paras pelaaja, vaikka Anttila suurimmat otsikot veikin maaleillaan. Määttänen järjesti liki jokaisessa vaihdossaan maalipaikan joko itselleen tai ketjukavereilleen Peltolalle tai Järviselle. Hieman terävimpien laitureiden kanssa Määttänen olisi suurten otsikoiden pelaaja.

Ässien paras pelaaja synkän alkukauden aikana on ollut keskushyökkääjä Toni Häppölä. 13 pistetä 16 pelissä nakuttanut taitava pelintekijä on ajoittain raahannut koko joukkuetta perässään. Loistavalla asenteella illasta toiseen raatava Häppölä kaipaa silti kipeästi apuja muilta. Etenkin kolmikolta Tähtinen-Saarela-Kivenmäki odotettiin ennen kauden alkua paljon enemmän kuin mitä tähän mennessä on nähty. Kivenmäki oli jonkin aikaa toki loukkaantuneena, mutta etenkin Saarelan ja Tähtisen otteet ovat olleet pettymyksiä. Puolustuksen ykkösnimi on tehot 3+3 iskenyt Henrik Petre. Matt Nickersson kärsii edelleen pelikieltoaan, eikä näin ole värittämässä varmasti mielenkiintoista lauantai-iltaa.

Ennuste

Ilves lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Torstain HPK-kamppailusta on kuitenkin parannettavaa paljon, ja sen joukkue varmasti myös itse tietää. Terävyys maalipaikoissa ja viimeisissä ratkaisevissa syötöissä oli torstaina heikkoa, ja siihen tulee lauantaiksi saada parannusta. Ässiä vastaan ottelun alku on tärkeä. Kotijoukkue on henkisesti kovilla, mikäli Ilves karkaa ajoissa johtoon ja pystyy pitämään kotijoukkueen nollilla. Jos taas Ässät tekee avausmaalin, lähtee koko kriittinen porilaisyleisö jälleen joukkueensa taakse ja silloin tupsukorvien on vaikea tulla takaa ohi.

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm