www.ilves.com
 
Mobicode Oy - ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä Ajankohtaista Ilveksestä kännykkääsi tästä koodista!

Nyt: Uusia pelaajia

Ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä.
Sunny Trading
Koff
RBK
lippu.fi
Mobiililiiga
   
RAPORTTI

Kerho kaatui toistamiseen HPK vs Ilves
25.10.2007 / Toni Hyytinen

HPK antoi torstai-iltana Hakametsässä käydyssä liigakamppailussa Ilvekselle huomattavasti kovemman vastuksen kuin viime lauantaina Rinkelinmäellä, mutta voittajan nimi ei silti vaihtunut. Nyt jo viiden ottelun voittoputkessa viilettävä petolauma nappasi hieman nihkeälläkin peliesityksellä täydet sarjapisteet maalein 4-3, kun hyvin taistelleilla vierailijoilla ei ollut onnikaan matkassa mukana. Ilveksen ykköshahmona hääri jälleen Marko Anttila, joka viimeisteli kaksi todella tärkeää maalia.

Anttila kotijoukkueen sytyttäjänä

Ottelun avauserässä mentiin tasatahtiin päästä päähän ilman että kumpikaan joukkue sai pelillista yliotetta vastustajastaan. Erän ensimmäinen puolisko oli erittäin tapahtumaköyhä ja vasta erän puolivälin jälkeen yleisölle tarjottiin jotain nähtävää.

Avausmaali syntyi ottelun 13. peliminuutilla vierasjoukkueen toimesta. Ilves unohti kaksi kertaa samassa vaihdossa miehen vapaaksi maalin eteen. Ensimmäisestä tilanteesta tupsukorvat vielä selvisivät, mutta jälkimmäisestä Ossi Pellinen lirutti limpun verkkoon kurittaen kasvattajaseuraansa.

Ilveksen peliin alkoi tulla säpinää vasta erän viimeisillä minuuteilla ja petolauman sytyttäjänä toimi loistavan alkukauden pelannut Jättiläinen. Marko Anttila tasoitti kamppailun ajassa 18.12 nousemalla todella röyhkeästi päädystä maalin eteen. Anttilan kauden viides osuma syntyi kotijoukkueen käytännössä ensimmäisestä kunnon maalitilanteesta.

Ainakin väliaikaisesti ykkösmolarin aseman varastanut Pasi Häkkinen teki pian tasoitusosuman jälkeen loistopelastuksen petolauman hukattua kiekon oman maalin nurkalla. Erän lopussa kotijoukkueen kovatahtoisin mies Anttila oli lähellä iskeä toisen samanlaisen osuman Andy Chiodon selän taakse. Tällä kertaa HPK-maali kuitenkin varjeltui ja näin avauserä tasattiin maalein 1-1.

Onnettaret HPK:ta vastaan

Toisessa erässä ei katsojien tarvinnut enää manailla maalipaikkojen puutetta. Molempien maalien suulla riitti toimintaa, mutta siinä ratkaisevassa asiassa eli viimeistelyssä kotijoukkue oli edellä.

Ilves sai erän alussa ylivoimatilanteen, jonka aikana Pasi Määttänen petasi loistavalla yksilösuorituksella varman maalipaikan Teemu Jääskeläiselle. Ilves-pakki sai kuitenkin sijoitettua pikkumustan ohi täysin tyhjän maalin. Petolauma kuittasi erheen kuitenkin vielä saman ylivoiman aikana, kun Sami Torkki survoi pelivälineen maalin edustalta väkisin maaliviivan paremmalle puolelle.

Reilua minuuttia myöhemmin isännät siirtyivät jo kahden maalin johtoasemaan. TPS-pakki löi keskialueella kiekon päin Henrik Malmströmiä, minkä seurauksena pikkumusta pomppi Marko Anttilan lapaan. Vasenta kaistaa vetopaikkaan kiitänyt kolossi löysi etunurkasta tyhjää tilaa muuttaen lukemat 3-1:een.

HPK ei kahdesta takaiskumaalista huolimatta ollut suinkaan vietävänä erän alussa. Ritaripaidoilla riitti maalitilanteita siinä missä kotijoukkueellakin, mutta onnikaan ei ollut Matti Alatalon suojattien puolella. Kiekko pyöri kahdessakin eri vaihdossa maalialueella, mutta hämeenlinnalaisista ei löytynyt pelaajaa, joka olisi sorkkinut limpun maalin puolelle. Jälkimmäisessä tilanteessa kiekko pysähtyi kirjaimellisesti maaliviivalle. Videotarkistus varmisti, että Ilves selvisi edelleen onnenkin avustamana ilman takaiskua.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla hurlumhei laantui hieman, vaikka maalipaikkoja nähtiin edelleen tasaiseen tahtiin. HPK ei onnistunut hyödyntämään ylivoimiaan ja kun Ilveksenkin ruuti oli tekopaikoissa märkää, lähdettiin päätöserään tupsukorvien 3-1 -johtonumeroissa.

Chiodolle sattuu musta hetki

HPK sai kolmanteen erään todellisen unelma-alun, sillä kiekko oli jo 27 pelisekunnin kohdalla Pasi Häkkisen selän takana. Ilves löysäili jälleen maalin edustalla ja näin Toni Mäkiaholla oli helppo työ nostaa pikkumusta Häkkisen nokan alta verkkoon.

Tasoitusmaali oli lähellä heti perään, mutta Ilveksen onneksi Kerho lirutti reboundista syntyneestä avopaikasta limpun niukasti maalin ohi. Tämän tilanteen jälkeen tupsukorvat saivat rivinsä kuntoon eivätkä hämeenlinnalaiset lähennelleet pitkään aikaan vaarallisesti Ilves-maalia.

Ilvekselle tarjottiin ratkaisun avaimia kahden ylivoiman muodossa. Molempien aikana Toni Koivistolle pelattiin ristisyöllä loistava tekopaikka, mutta kummastakaan niistä ei petolauman kultakypärä onnistunut rankaisemaan.

Isäntien 4-2 -osuma syntyi lopulta melko halvalla tavalla ajassa 56.28. Andy Chiodolle sattui todellinen "blackout", sillä kanadalaismaalivahti lahjoitti kiekon suoraan Raimo Helmiselle. Raipelle avautui saman tien täysin tyhjä maali eteen eikä maestro luonnollisesti tällaisessa paikassa erehtynyt.

Kotiyleisö joutui vielä kahden maalin johtoasemassakin jännittämään, sillä Matti Alatalo otti 57. peliminuutin täytyttyä Chiodon pois maalinsa suulta ja ritaripaidat saivat kuudella kenttäpelaajalla armottoman painostusjakson aikaiseksi. Ilves ei saanut millään kiekkoa pois omalta alueelta ja maali roikkui pitkään ilmassa. Pasi Häkkinen viivytti kavennusmaalia parilla upealla torjunnallaan, mutta lopulta ajassa 59.20 Jonas Andersson onnistui sorkkimaan pelivälineen oikeaan osoitteeseen. Kavennus syntyi kuitenkin liian myöhään eivätkä vierailijat saaneet enää tilaisuutta tasoitusmaalin iskemiseen. Petolauma otti ottelusta niukan 4-3 -voiton ja nousi sarjataulukossa jälleen kolmannelle sijalle.

Ottelu pähkinänkuoressa

PIKA-ANALYYSI PELITAPAHTUMISTA:
HPK ei ollut illan ottelussa yhtään Ilvestä huonompi joukkue, mutta kiekko pomppi oikeissa tilanteissa suotuisasti kotijoukkueelle. Kerholla oli etenkin toisessa erässä loistavia maalipaikkoja, mutta maaliviivaa pidemmälle kiekko ei suostunut menemään. Ilveksen peliesitys jätti paljon toivomisen varaa etenkin puolustuspäässä, mutta hyökkäyspään onnistumiset oikeilla hetkillä takasi voittoputken jatkumisen.

OTTELUN RATKAISUT:
Toisen erän alussa elettiin ottelun ratkaisuhetkiä, kun molemmilla joukkueilla oli solkenaan maalitilanteita. Tästä jaksosta Ilves selvisi voittajana maalein 2-0, kun HPK ei omia huippupaikkojaan hyödyntänyt. Toisena ratkaisuhetkenä voidaan pitää Andy Chiodon karmaisevaa virhettä, joka johti 4-2 -osumaan. Ilman sitä Kerho olisi hyvinkin saattanut venyttää ratkaisun jatkoajalle.

ILVEKSEN PARHAAT:
Kaksi pelaajaa nousi tänään selvästi muiden yläpuolelle. Marko Anttilan itseluottamus on noussut huimasti alkukauden onnistumisten myötä ja kolossi on tällä hetkellä todella paha pideltävä lähes vastustajalle kuin vastustajalle. Anttila sytytti avauserässä käytännössä yksin vaisusti ottelun aloittaneen kotijoukkueen.
Toinen viime kaudesta komean tasonnoston tehnyt pelaaja on Pasi Määttänen, jonka kiekollinen peli oli tänäänkin häikäisevää. Mätsky loi sekä itselleen että joukkuetovereilleen sellaisen määrän tekopaikkoja, että on suoranainen ihme, ettei miehen nimeä löytynyt ottelun päätyttyä lainkaan pistetilastoista.

ILVEKSEN PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Laajasta hyökkäysmateriaalista nousee joukkueen heikompinakin iltoina aina pari onnistujaa
- Puolustusasenne ei ollut kohdallaan
- Yksilöt väläyttelivät, mutta viisikkopeli oli selvästi heikompaa kuin voittoputken aikaisemmissa kamppailuissa

ERIKOISTA:
Henrik Malmström nappasi syöttöpisteen ja näin koko Ilveksen vakiomiehistö on nyt avannut kauden pistesaldonsa.

SEURAAVA OTTELU:
Lauantaina Ilves matkustaa Poriin kohtaamaan sarjan häntäpäässä majailevan Ässä-pakan.

ILVES - HPK 4-3 (1-1, 2-0, 1-2)
I erä
Maalit
12.47 Ossi Pellinen 0-1 (Joonas Vihko, Iivo Hokkanen)
18.12 Marko Anttila 1-1 SR (Vesa Viitakoski)
Jäähyt
2.25 Ville Korhonen - korkea maila 2 min
15.54 Harri Tikkanen - poikittainen maila 2 min
II erä
Maalit
23.04 Sami Torkki 2-1 YV (Mike Bishai, Toni Koivisto)
24.16 Marko Anttila 3-1 (Henrik Malmström)
Jäähyt
21.06 Aki Uusikartano - kampitus 2 min
25.20 Pasi Määttänen - huitominen 2 min
30.01 Sami Torkki - huitominen 2 min
37.13 Mikko Peltola - kampitus 2 min
III erä
Maalit
40.27 Toni Mäkiaho 3-2 (Emil Lundberg, Pasi Salonen)
56.28 Raimo Helminen 4-2 VoM
59.20 Jonas Andersson 4-3 IM (Juha-Pekka Loikas, Pasi Tuominen)
Jäähyt
46.49 Tommi Leinonen - estäminen 2 min
52.04 Kai Nurminen - korkea maila 2 min
Maalivahdit
Pasi Häkkinen, Ilves, 6+11+9=26 torjuntaa
Andy Chiodo, HPK 7+8+10=25 torjuntaa
Jäähyt
Ilves 4 x 2 min
HPK 4 x 2 min
Tuomarit
Jari Levonen - Antti Boman (Tuomas Myllynen - Mika Peltola)
Yleisöä
5224
Palkitut
Kolme tähteä: Marko Anttila, Ilves
Kaksi tähteä: Pasi Määttänen, Ilves
Yksi tähti: Mike Bishai, Ilves
Ottelun Vakuuttaja: Marko Anttila, Ilves
Ilveksen kentälliset
Anttila-Torkki-Malmström, Tukio-Kantee
Viitakoski-Helminen-Sandell, Jääskeläinen-Niemi
Koivisto-Bishai-Männikkö, Kuukka-Lehtivuori
Määttänen-Peltola-Järvinen, Korhonen, Werner
Häkkinen (Leinonen)

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm