www.ilves.com
 
Mobicode Oy - ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä Ajankohtaista Ilveksestä kännykkääsi tästä koodista!

Nyt: Uusia pelaajia

Ohjelman lataus- ja käyttöohjeet tästä.
Sunny Trading
Koff
RBK
lippu.fi
Mobiililiiga
   
UUTISET

A-nuorten kausi päättyi katkerasti
11.3.2008 / Riku Teiskonlahti

Ilveksen A-nuoret taistelivat Hämeenlinnassa urhoolisesti, mutta saivat tunnustaa HPK:n paremmakseen otteluvoitoin 3-2. Samaan tulokseen päättyi myös sarjan päättänyt viimeinen ottelu, jossa ratkaisu tuli vain muutama minuutti ennen loppua. HPK:n Antti Kerälä teki voittomaaliksi jääneen osuman ajassa 58.03, kun Petteri Friman istui kahden minuutin rangaistusta kiekon pistämisestä katsomoon.

Ottelun ensimmäisen maalin iski Ilveksen Toni Rajala, joka unohtui avauserässä yksin HPK:n maalin eteen. Koko ottelun ajan hämmennystä kerholaisille aiheuttanut Henri Sandvik toimitti kiekon maalin edustalle, josta Rajala rankaisi.

Kerho tuli tasoihin heti toisen erän alussa Joona Karevaaran osumalla. Ajassa 26.36 Jan-Mikael Järvinen laukoi kiekon tarkasti yläriman maaliin ja vei Kerhon johtoon. Pasi Tuominen runnoi kuitenkin tasoituksen ennen erän päättymistä maalinedustilanteesta. Ilveksellä oli erässä paikkoja useammankin maalin tekemiseen. Parhaan tilaisuuden sai Joonas Rask, joka pääsi läpiajoon. Raskin yritys painui kuitenkin ohi maalin.

Kolmannessa erässä molemmilla joukkueilla oli paikkansa ennen ratkaisuosumaa. Ilves oli lähellä sählätä kiekon omaan maaliin, kun puolustus pyrki katkomaan Kerhon päätyyn heittämää kiekkoa ilmasta, mutta peliväline muuttikin suuntaa ja lähti kohti Ilves-maalia painuen vain vähän ohi. Hetkeä ennen Frimanin saamaa rangaistusta Juuso Rajala pääsi läpiajoon, mutta kilautti tolppaa.

Ilveksen päävalmentaja Sami Hirvonen kiitti ottelun jälkeen joukkueen taistelutahtoa. Hirvosen mukaan joukkueen keskuudessa vallitsi pelin jälkeen hautajaistunnelma.

- Iso kiitos joukkueelle. Jätkät tekivät parhaansa ja taistelivat tänään hienosti. Ei vaan riittänyt tänään hyvätasoisessa kiekko-ottelussa, johon jouduimme lähtemään ilman Myttystä, Pellistä ja liigan mukana olevaa Näppilää.

- Myös Ilveksen junioriorganisaatio ansaitsee ison kiitoksen pelaajien kasvattamisesta. Ilveksen liigajoukkueesta ja A-nuorista lähti viime kauden jälkeen kaksitoista sellaista pelaajaa, jotka olisivat saaneet pelata tällä kaudella A-junioreissa. Lisäksi Roppo ja Mattila lähtivät LeKiin pelaamaan Mestistä. Siitä huolimatta meillä oli näin hyvä joukkue.

meilaa kaverille   tulosta sivu

 
btm