Olli Mustonen - Veijareita ja virtuooseja  

 

 

 

Kirjan toisessa osassa Määttänen vaihtuu Seppo Hiitelään. Ilveksen nousu alkaa. Superlahjakkuudet nousevat räjähdysmäisen nopeasti valtakunnan kirkkaimmalle huipulle. Koskettavana huipentumana on ikimuistoinen kevät 1985, jolloin ylivoimainen suosikki TPS joutuu masentumaan nuoren Ilveksen edessä.

 

           Kuva: Mika Kanerva

 

 

 

 

 

  

  

  

 

OSA 2 - ILVES YKKÖSEKSI 1982-85


Tampereen kevät


Uudistunut joukkue, perinteikkäät värit

Violetissa ja valkoisessa luistelleen Ilveksen aika kesti kaksi vuotta. Kahden vuoden sopimus SKOPin kanssa loppui. Uudeksi pääsponsoriksi tuli Fennia. Peliasuun palautuivat jälleen tutut vihreä, keltainen ja musta.

Ilveksestä lähti nimekkäitä pelaajia. Matti Rautiainen ja Reijo Laksola lopettivat uransa, Jari Viitala siirtyi lahden taakse Västeråsiin ja Raimo Summanen suuntasi Edmontoniin. Myöskään Jarmo Jamalainen, Jyrki Manninen ja Pasi Ruponen eivät enää jatkaneet Ilveksessä. Suuren kiekkopersoonan, Matti Rautiaisen lopetus ei tapahtunut sulassa sovussa, sillä Simo Hirvosen selitys ei oikein tyydyttänyt häntä. Simo ilmoitti vanhalle tähtipelaajalle, että nyt tapahtuu nuorennusleikkaus:

– Meidän pitäisi laskea palkkaasi liikaa. Sullahan on lisäksi ne insinöörinhommat, etkä ehdi panostaa kiekkoiluun tarpeeksi…

Seppo Hiitelä otti kauden jälkeen yhteyttä Joensuussa divaria tahkonneeseen Kari Järviseen, olisiko tämä kiinnostunut palaamaan kotiseuraansa. Sopimus jäi kuitenkin vain neuvotteluasteelle. Sen sijaan Oulusta palasi kotikonnuille yksi Ilves-konkari. Hyökkääjä Jarmo Huhtala, 27, oli jättänyt Ilveksen vuonna 1981 vähäisen peliajan vuoksi edustettuaan sitä ennen seuraa yhdeksän kautta.

Toinen vahvistus oli niin ikään 27-vuotias puolustaja Jukka Hirsimäki, joka palasi pitkän kierroksen jälkeen kasvattajaseuraansa. Hän oli aikoinaan voittanut Ilveksessä peräti neljä juniorimestaruutta. Viisi kautta oli kuitenkin kulunut oransseissa housuissa paikalliskilpailijan riveissä, minkä jälkeen Hirsimäki siirtyi kahdeksi vuodeksi Ruotsiin. Paluu Tampereelle oli kuitenkin nyt ajankohtainen.

– Ruotsissa vauhti on kovempi, eikä seuraavan siirron miettimiseen jää niin paljon aikaa kuin täällä, vertaili Hirsimäki.

Ilveksen alakerta olikin kunnossa. Kaario, Helander, Hirsimäki ja Sirén muodostivat luotettavan rungon. Maalissa Tammi oli maan ehdotonta kärkikaartia ja huippulahjakas Myllys vuoden kokeneempi. Sen sijaan hyökkäyskalustossa oli paljon kysymysmerkkejä, joista vähäisin ei ollut se, pystyisikö joku paikkaamaan Summasen jättämän aukon maalintekijänä. Jalo, Helminen ja Heikkilä olivat pätevä sentterikolmikko, mutta laituriosasto oli varsin kapea. Paljon tulisi riippumaan siitä, millaisiksi pelimiehiksi nuoret lupaukset olivat kasvaneet.

Jampen ja Julpan lisäksi liigarinkiin liittyi tukku juniori-ikäisiä pelureita. He olivat puolustajat Petri Tuomi, Mika Viitaharju ja Tero Peura sekä hyökkääjät Jari Neuvonen, Juha Järvenpää, Juha Laukkanen, Mika Kanerva ja Kari Niemi. Siihen aikaan eivät agentit olleet neuvottelemassa sopimuksia.

– Meitä oli neljä junnua samaan aikaan toimistolla käymässä. Hiitelä löi kaikkien sopimukset pöytään ja tokaisi tylysti: Ottakaa tai jättäkää! Järvenpää kertoo.

Ilves sai odottamattoman vahvistuksen myös huoltopuolelle. 13-vuotias kiekkointoilija Janne Jansson oli katsomassa joukkueen harjoituksia ja seuraili harjoitusten jälkeen kiinnostuneena Lasse Laukkasen työskentelyä. Lasse huomasi pojan ja sanoi yllättäen:

– Et viittis auttaa? Viedään näitä kamoja tuonne varastoon.

Kahta kertaa ei Jannea tarvinnut käskeä. Kun työ oli saatu päätökseen, Lasse kysyi:

– Huomenna olisi reenit kello 16.45. Pääsetkö paikalle?

– Joo, Janne nieleskeli. Kotimatkalla onnellinen nuorimies hyppi ilmaan, karjui ja tuuletti itsekseen. Näin alkoi huoltaja Janne Janssonin tarina Ilveksessä.

Olympiakesä

Tänäkin vuonna käytiin loppukesän harjoitusturnauksessa Kiovassa. Huhtala ja Jalo olivat päättäneet, että tällä reissulla ei sitten tule nälkä. Kiovaan matkustettiin Leningradin kautta, ja Ilveksen bussi pysähtyi Lappeenrannassa, josta Jampe ja Ripa ostivat ison kasan elintarvikkeita. Vaalimaan tullissa virkailijat ottivat kaksikon ruokakasseineen takahuoneeseen.

– Ja mitään muuta niistä meidän kalliista eväistä me ei saatu viedä läpi kuin hapankorput. Ne oli meidän Kiovan eväinä sitten, ne saatanan hapankorput! manaa Huhtala.

Oli Los Angelesin olympiakesä. Neuvostoliitto boikotoi kisoja vastalauseeksi sille, että USA oli kieltäytynyt neljä vuotta aiemmin osallistumasta Moskovan olympialaisiin. Koko Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa oli uutispimento, eikä myöskään Kiovan televisiossa näytetty edes kisojen tuloksia. Ennen kuin Ilveksen joukkue lähti Kiovaan, oli olympialaisissa ehditty otella joitakin suomalaisille tärkeitä lajeja. Suomi oli saalistanut neljä kultamitalia.

Joukkue vietti vapaailtaa kiovalaisessa valuuttabaarissa. Lääkäri Mauri Silfverhuth kuuli yllättäen venäjän keskeltä saksankielistä puhetta. Wienissä opiskellut Silveri innostui ja meni tutustumaan saksalaisiin. Puhe kääntyi olympialaisiin, ja saksalaismies oli kiinnostunut kuulemaan kisatuloksia. Silveri riehaantui entisestään ja päätti esittää suomalaislajit pantomiimina.

– Juha Tiainen, Finnland, Hammerwerfen, gold medal! kailotti lääkäri ja pyöri kuin moukarihäkissä. Seuraavaksi hän istahti lattialle ja teki soutuliikkeitä:
– Pertti Karppinen, Finnland, Rudern, gold medal!

Silveri loikahti muutaman ristiaskeleen ja oli paiskaavinaan keihästä.
– Arto Härkönen, Finnland, Speerwerfen, gold medal!

Saksalainen katseli ihmeissään. Silveri selvitti, että viimeistä lajia hän ei pysty yksin esittämään ja repi saksalaisen ylös baarijakkaralta. – Kun gongi kumahtaa, alkaa matsi! Eins, zwei, drei!

Silveri tempaisi isokokoista germaania vyötäröstä kiinni. Tämä säikähti, riuhtaisi itseään puolet pienemmän lääkärin yläilmoihin ja paiskasi tämän kylki edellä kanveesiin. Siihen loppuivat pantomiimit.

– Salomäki Jouko, Suomi. Painissa kultamitali, voihkaisi Silfverhuth ja piteli murjottua kylkeään. Hän pelasi seuraavaksi aamuksi sovitun tennisottelun Matti Kaariota vastaan käsi taskussa, kylki teipattuna. Pitkä voitti melko selvästi.

Lintuja ja hyönteisiä bongaillut Silveri oli opittu tuntemaan koppakuoriais- ja perhostohtorina. Kerran joukkue oli vierailemassa kiovalaisessa sotamuseossa, kun yhtäkkiä Tammi karjaisi:

– Silveri!! Tule tänne, täällä on sulle jokin vähän elefanttia pienempi!

Taisto oli löytänyt coloradokuoriaisen. Sekin päätyi Silverin kokoelmiin.

– Kiovassa me harjoiteltiin aivan järjettömän kovaa, muistelee Huhtala perinteistä harjoitusturnausta. – Kun me sitten voitettiin Kiovan Sokol, joka oli aina ollut maan kärkijoukkueita, mää aloin tajuamaan, että nyt meillä on todellinen joukkue.

Kovaa kolmella ketjulla

”Moni joukkue tulee olemaan ihmeissään vauhtipelimme kanssa.” - Jukka Hirsimäki

Tulevalla kaudella nelosketjun käyttö oli historiaa. Otteluihin sai nimetä vain 18 miestä. Useimmat valmentajat olivat uudistusta vastaan, mutta Hiitelän mielestä se oli järkevä. Hänen mielestään kolme ketjua riitti hyvin, eikä nelosketjun tunnelman haistelijoita tarvittu.

– Kun pojat haistelevat parin matsin ajan ilmaa, he alkavat heti puhua NHL:stä, Hiitelä sivalsi. Raimo Summanen oli edelliskauden motivaatio-ongelmistaan huolimatta Sepon mielestä ollut puolestaan toisenlainen esimerkki, joka oli innostunut harjoittelemaan entistä ankarammin, kun maagiset kolme kirjainta ensimmäisen kerran tulivat hänelle ajankohtaisiksi.

Ilveksen vahvuutena tulisi kaudella olemaan liikkuvuus ja nopea syöttöpeli. Keväällä 1985 pelattaisiin aiemmasta poiketen vain neljän joukkueen playoffit, jonne Ilveksen tavoite oli päästä. Minkäänlaisia paineita ei ollut. Harva tyrkytti joukkueelle mitaleja ennen kauden alkua, eivätkä pelaajatkaan niitä juuri ajatelleet.

Suosikkiasemasta ei siis Ilveksen kohdalla puhuttu. Kukaan ei kuitenkaan vielä tiennyt, millainen suunnaton voitonnälkä, peli-ilo ja itseluottamus joukkueeseen oli vähitellen syntymässä.

Loppukesä 1984. Risto Jalo ja Juha Rajala olivat lenkillä Tohlopinrannassa. Kumpikaan ei puhunut mitään, kunnes äkkiä Ripa täräytti Rubenille:

– Tiäkkö mitä. Tää meidän joukkue…sehän on täynnä ihan mielettömän hyviä jätkiä. Mulla on sellainen tunne, että me ollaan Suomen mestareita ensi keväänä.

Seppo Hiitelän raportti Liiga-Ilveksen hallitukselle 5.9.1984 (poimintoja)

Joukkueen kesäharjoittelu käsitti 57 harjoitusta ja joukkueen harjoitusmotivaatio oli suhteellisen hyvä koko kesäharjoituskauden. Ainoat isommat ongelmat olivat keväällä, jolloin pari nuorempaa kaveria esitti ajatuksia ”ensin sopimus, sitten vasta harjoitukset”, mutta nämä saatiin melko nopeasti päiväjärjestykseen.

Vuoden 1985 MM-kisat loppuvat 4.5. ja pelaajat tarvitsevat toukokuun lepoa, jolloin heidän kesäharjoituskautensa lyhenee entisestään. Pelaaja, joka pelaa esimerkiksi kolme MM-turnausta peräkkäisinä vuosina, ei ehdi harjoitella kesäisin lähellekään sitä määrää, mitä pitäisi. Näin ollen ongelmat MM-tasolla vain lisääntyvät. Jos joskus saataisiin talousasiat kuntoon niin meillä kuin muissakin liigaseuroissa, voisi kenties ajatella panostamista harjoitteluun leirin (10-14 vrk) muodossa heinäkuun loppupuolella.

...

Kaksi pelaajaa, Ville Sirén ja Raimo Helminen, satsasivat erittäin paljon kesäharjoitteluun ja uskon sen myös näkyvän tulevan talven liigaotteluissa parantuneena peliesityksenä. Ainoa miinuspuoli asiassa on se, että jos talvi on näille kahdelle pelaajalle hyvä, vievät tiet NHL:aan.

Joukkue suoritti jo perinteisen ottelu- ja harjoitusmatkan Kiovaan elokuussa. Olosuhteet Kiovassa, muistaen maan, olivat erittäin hyvät. Harjoitusajat ja -paikat olivat sitä, mitä olimme toivoneet ja vastushan on Neuvostoliitossa aina huippuluokkaa. Myös joukkueen johto tuntui viihtyvän. Hallituksen puheenjohtaja voi varmasti omalta osaltaan tämän vahvistaa.

...ensimmäistä kertaa joukkue oli jokaisen pelaajan osalta urheilumatkalla. Joukkueessa ei enää ole jäljellä yhtään pelaajaa, jonka mielestä jääkiekko ja olut liittyvät läheisesti yhteen. Aikaisemmilta vuosilta tuttua viimeisten päivien rutinaa ja pienistä asioista kitisemistä ei esiintynyt lainkaan. Tällä kerralla joukkue oli linjassa Tampereen Jäähallilta Tampereen Jäähallille.

Joukkue on tätä kirjoitettaessa jaksanut harjoitella myös Kiovan jälkeisen ajan todella kiitettävästi. Ainoa asia, mikä tulevaa sarjaa ajatellen hiukan huolestuttaa, on ilmiselvä laitahyökkääjäpula, joka saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia talven aikana.

Seppo Hiitelä

Räjähtävä aloitus

– Tuntuu mahtavalta pelata taas Ilveksessä, riemuitsi Jarmo Huhtala Ässiä vastaan käydyn voitokkaan avausottelun jälkeen.

Jampella oli kunnia ampua Ilveksen kauden avausmaali. Hän pelasi yhdessä Juha Rajalan kanssa kentän ykköspelaajan, Risto Jalon laidalla. Hiitelän kehittämä roolikenttä Pullinen-Heikkilä-Kuronen-Helander-Hirsimäki piti Christian Ruutun johtaman ykkösviisikon täysin aisoissa. Kuronen ärsytti Ruutun raivon partaalle. Hänen roolinsa tulikin olemaan vastustajan ykköspyssyjen vartiointi, mikä on aina pelaajalle epäkiitollinen, mutta joukkueelle äärimmäisen arvokas tehtävä.

Huhtala aloitti kautensa räväkästi, sillä seuraavassakin ottelussa syntyi kaksi maalia. Ottelussa Lukkoa vastaan Jampe teki jotain täysin uutta. Kaudelle oli tullut uusi, lisää jännitystä tuova sääntömuutos, nimittäin jatkoaika oli mukana nyt jo runkosarjassa. Niinpä Raumalla ajassa 64.08 näki päivänvalonsa Ilveksen historian ensimmäinen runkosarjaottelussa syntynyt jatkoaikamaali. Kuronen siirsi kiekon aloituksesta Huhtalalle, joka ampui heti. Pikkumusta pomppi lukkolaisten luistimien kautta ja lipui inhottavan hitaasti alanurkkaan. Alkusyksyn jälkeen Huhtala siirrettiin pois ykkösketjusta Ari Haanpään ja Juha Rajalan tieltä, ja konkarin osaksi jäi varamiehen kiusallinen rooli. Nuorten esiinmarssi oli niin voimakas.

Kun ensimmäinen sarjaneljännes oli pelattu, oli Ilves täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuotta aiemminkin: se pinkoi sarjakärjessä tilillään vain yksi tappio. Edelliskaudella alkuräjähdystä oli seurannut täydellinen romahdus. Pelaajat olivat päättäneet, ettei moista enää syntyisi. Joukkue oli valmiimpi.

– Nyt maalivahtia autetaan eri tavalla kuin viime vuonna, jolloin oli vielä lepsuttelua. Puolustaminen on lähinnä asenteista kiinni, arvioi Tammi.

Syksyllä 1982 pelillisen nousun alkaessa Ilveksen kannattajien pääkoppaan oli alkanut hiipiä Toivo. Se oli elänyt välillä vahvana ja välillä lepattanut heikompana edelliskauden vaikeuksissa. Nyt Toivo siitä, että Ilves olisi vihdoin keväällä Suomen paras, alkoi jälleen nousta. Ilvesläiset olivat keväällä 1984 katselleet kateellisina, kuinka Tappara juhli mestaruutta. Nyt kirvespaidat mönkivät alamaissa, eikä heistä olisi mestareiksi.

Uutta tilanne joukkueessa oli se, että Summasen viereltään menettänyt Risto Jalo ei enää johtanutkaan tehokkainta viisikkoa. Ripa tuskastui pahasti saamattomuuteensa ja sopi Hiitelän kanssa muutaman päivän huilista. Todelliset pörssihait löytyivätkin kaksikymppisten pojankoltiaisten muodostamasta ketjusta.

Superviisikko

”Siellä Shellillä me yksinkertaisesti sovittiin, että pelataan hyvä kausi!” - Hannu Henriksson

Loppukesällä Hiitelä ja Ruohonen olivat koonneet jo kyntensä näyttäneistä nuorista miehistä kokonaisen viisikon. Raimo Helmisen laidoille sijoitettiin Mikko Mäkelä ja junioreista nostettu Jari Neuvonen, joka oli mellastanut Raipen aisaparina E-junioreista asti. Kentällisen puolustajapari oli Ville Sirén-Hannu Henriksson. Viisikosta muodostui kiinteä ryhmä. He olivat kuin veljeksiä.

Juniori-iässä Helminen ja Neuvonen olivat käyneet leirillä Kanadassa. Kumpikaan ei osannut sanaakaan englantia. Heille oli järjestetty perhemajoitus, ja eräs isäntäperheen jäsen oli päättänyt avustaa heidän selviytymistään kirjoittamalla molemmille muistilapun. Toisessa luki ”I’m Jack. Where is the shower?” ja toisessa ”I’m Raipe. Where is the beer?”

Päivää ennen ensimmäistä liigaottelua Raipe, Miksa, Jakke, Niki ja Ville siirtyivät aamuharjoitusten jälkeen Ristinarkun Shellille pitämään keskinäisen palaverin. Siihen aikaan ei erikoisen paljon viisikkopalavereja pidetty. Tämä oli pelaajien oma idea. Pojat hakivat pullakahvit tiskiltä, istuivat kulmapöytään ja aloittivat tiukan keskustelun. He päättivät hyödyntää saamansa näyttöpaikan. Kaikki olivat samassa tilanteessa ja suunnilleen samanikäisiä. Palaveri lisäsi viisikon yhteishenkeä, ja into vain kasvoi.

Ja tämä viisikko todella osasi. Mäkelä ja Helminen olivat jo edelliskaudella näyttäneet olevansa huikaisevan taitavia pelaajia. Molemmat olivat nyt alusta alkaen pistepörssin kärkisijoilla. Pienikokoinen Jari Neuvonen sopi palettiin kuin valettu. Jakke oli ärhäkkä, tekninen ja nopea jässikkä, joka ei antanut hetkenkään rauhaa vastustajalle. Raipe ja Miksa olivat pääosassa, mutta kauden edetessä myös Jakke uskalsi ottaa entistä enemmän vastuuta.

Henriksson ja kohti ammattilaiskenttiä matkalla ollut Sirén olivat voimakkaita, varmoja puolustajia. Pistetehtailun lisäksi kentällinen oli avausneljänneksen jälkeen liigan paras tehotilastoissa. Vain Jari Lindroosin johtama Jokereiden ykkösnyrkki pääsi lähelle helmisten lukemia. Raipen kentällinen pystyi Ilveksestä selvästi tasaisimpaan peliesitykseen.

– Me suunniteltiin peliä aika paljon yhdessä. Yksi ominaisuus oli meille yhteistä: kaikki oli aika hyviä syättäjiä. Tämä toi runsaasti tekopaikkoja, kertoo Raipe.

Viisikon taitoon, oivalluksiin ja vauhdikkaaseen yhteistoimintaan perustuva peli oli niin kaunista, ettei vastaavaa ollut nähty liigassa aikoihin. Lisämausteensa toi se pursuava peli-ilo, joka huokui jokaisesta. Kaikkihan olivat ikänsä puolesta vielä keltanokkia ja kehittyviä pelaajia. Tätä ei olisi aina uskonut. Kun Ilves nuiji Tapparan luvuin 1-5, henkilöityi ero joukkueiden välillä räikeimmin juuri Helmisen viisikossa, joka piti kirvespaitoja täydellisesti pilkkanaan. Sarjajumbona pitkään syksyllä killunut Tappara oli ilmeetön, harmaa ryhmä, kun taas sarjajohtaja Ilves huokui värikkyyttä ja iloisuutta.

Helmiset olivat alkukauden otteluista hurjimmassa vedossaan Kärppiä vastaan. Ilves korjasi pistepotin lukemin 5-3, ja kvintetti takoi jokaisen maalin.Vahvan ennakkosuosikin puolustus revittiin kerran toisensa jälkeen riekaleiksi. Varsinkin summasmaisella lähtönopeudella varustettu Mäkelä oli yksinkertaisesti mahdoton pideltävä.

Helminen ja Jalo olivat molemmat maajoukkuesenttereitä. Ykkössentterikisassa Raipe oli nyt vahvemmilla, koska hänen ympärilleen oli löydetty toimiva viisikko. Lisäksi Miksa oli joukkueen laitahyökkääjistä täysin omassa luokassaan.

– Ripa oli paljon ulospäinsuuntautuvampi, ja sitä ehkä kunnioitettiin enemmän. Henkisellä puolella Ripa oli tärkeämpi, mutta pelillisessä panoksessa ei ollut mitään eroa. Molemmat olisivat halunneet pelata käytännössä koko ajan, ja se oli tietysti positiivinen ongelma, mutta olihan siinä vähän tasapainottelemistakin. Molemmat olis halunneet ottaa vastuuta niin älyttömästi, analysoi Hiitelä.

Joissakin otteluissa ratkaisua ei tuntunut syntyvän normaalikoostumuksilla. Silloin Hiitelä pakkasi joukkueen parhaat kädet yhteen: muodostui ketju Mäkelä-Jalo-Helminen, jonka yhteinen taitotaso oli jostakin toisesta maailmasta.

Tampereella ei ole SM-liigan aikana ikinä nähty taitavampaa ketjua kuin tämä. Eikä tulla ehkä milloinkaan näkemäänkään.

Inttiä, loukkaantumisia, kutsuja maailmalta

Sirén, Myllys ja Mäkelä aloittivat lokakuussa 1984 varusmiespalveluksen Kuorevedellä. Edelliskaudelta tutuksi tullut numeron 10 hulmuava pellavakampaus vaihtui isänmaalliseen siilitukkaan. Armeija ei juuri otteluja tuntunut haittaavan.

NHL alkoi kummitella Ilvekselle entistä useammin. Edmonton oli keväällä saanut Summasen riveihinsä pelaamaan playoffeja. Nyt seura oli innostunut syksyn harjoitusleirillä taidoillaan ihastuttaneesta Risto Jalosta ja halusi tämänkin riveihinsä heti SM-liigan pudotuspelien jälkeen. Myös Helmisen, Sirénin ja Mäkelän ympärillä kohistiin.

– Kypsiä NHL-kaukaloille miehistä ei ole kuin Jalo. Selkä siinä märäksi tulee, kun ajattelenkin, että kaikki neljä jättäisivät Ilveksen, tokaisi Hiitelä, jota koko NHL tympäisi suuresti. – Miehillä on sopimukset ja pelit Ilveksessä!

Maajoukkueen valmentaja Alpo Suhonen vimmastui, kun Jalo kieltäytyi allekirjoittamasta sopimusta, jonka mukaan hän pelaisi varmasti Prahan MM-kisoissa. Ripan asiat Edmontonin kanssa olivat auki, eikä hän halunnut sitoa itseään mihinkään. Keväällä erimielisyydet sovittiin.

Mukana NHL-kaavailuissa oli myös Ari Haanpää, joka oli käynyt Raipen kanssa New Yorkissa harjoitusleirillä. Haamu ei Suomessa ollut juuri paistatellut otsikoissa, ja loukkaantuminen sotki hänen kauttaan. Ensimmäisen liigamaalinsa Haamu oli tehnyt 14. lokakuuta, kun Ilves löi Kiekkoreippaan.

Ilves kärsi pahan takaiskun, kun puolustuksen kookas, rauhallinen isähahmo joutui pitkälle sairaslomalle muutaman ottelun jälkeen. Tero Peuran parina pelanneen kapteeni Matti Kaarion solisluunivel meni sijoiltaan. Olkaa yritettiin kuntouttaa levolla, mutta marraskuussa päätettiin turvautua leikkaukseen. Kaario palaisi tositoimiin vasta kevään puolella. Kapteenin poissaollessa sai nuori, raamikas Ari-Pekka Lehtonen tilaisuutensa.

Myös Heikkilän johtamassa roolikentällisessä arvokasta työtä tehnyt Hannu Kuronen loukkaantui syksyllä hetkeksi. Hänen paikkansa otti Juha Laukkanen. Mies kiitti luottamuksesta tekemällä ensimmäisessä liigaottelussaan kaksi maalia HIFK:n verkkoon!

Lama

Ennen joulutaukoa pelattiin kahdeksan ottelun jakso, jossa Ilves kärsi kuusi tappiota. Sitä ennen Ilves oli hävinnyt kahdestatoista kamppailusta vain kaksi. Pessimistisimmät epäilivät, että viime kausi toistaa itseään. Silloinhan alkujuhlien jälkeen alkoi taantuma, joka ei kunnolla hellittänyt koko kaudella.

Suuria kriisin merkkejä Ilveksen pelissä ei ollut, mutta väsymys alkoi painaa. Pelaajat ryhtyivät hakemaan välillä liiankin kauniita täysosumia, vaikka olisi jo vaadittu yksinkertaisempaa ratkaisua. Jalo tuntui välillä rakastavan kiekkoa liikaa, eikä saanut tarpeeksi apuja täysin kelvollisen syksyn pelanneilta Huhtalalta ja Rajalalta. Myös ylivoimapeli yskähteli pahasti koko joukkueella. Tammi oli tosin maalissa hyvä, eikä alokas Myllykselle ollut töitä käytännössä lainkaan. Jamolle koitui lisää harmeja, kun hän joutui hetkeksi pakkolomalle telottuaan kätensä rajussa kolarissa.

Kauden toiseen paikallisotteluun lähdettiin harvinaisen selkeistä asetelmista. Sarjaykkönen Ilves kohtasi hännänhuippu Tapparan, jonka aitiossa Esko Niemi oli vaihtunut Jorma Kurjenmäkeen. Kävi niin kuin näissä otteluissa usein on käynyt: Tappara halusi pisteitä enemmän ja taisteli uhrautuvasti arvokkaan 1-2-voiton. Ilves puolestaan oli veltto ja asenteeton. Ilves menetti johtoasemansa liigassa ja Mikko Mäkelä pistepörssissä, eikä kumpikaan pystynyt enää valtaamaan paikkaa takaisin koko kaudella.

Ilves matkusti ärsytettynä seuraavaan otteluun Kärppiä vastaan. Raipen kentällinen oli jälleen paras, mutta illan yllätysratkaisija oli kovakutinen puolustaja Tero Peura. Hän sivalsi voittomaalin jatkoajan ensimmäisellä minuutilla. Peura katkaisi pitkän Raksila-piinan, sillä Ilves oli edellisen kerran ryöstänyt molemmat pisteet Oulusta vuonna 1977. Joukkueessa pelasi tuolloin muuan Seppo Hiitelä.

KooVeen puolella kuittailtiin, että nyt on sitten siirtynyt KooVeesta Ilvekseen jalopeura, siis Jalo ja Peura.

– Peurasta puhuttiin, että hyvä pelaaja, mutta mistä löydät ne neljä muuta samaan kenttään? Nimittäin se ampui viivalta sellaisia hirveitä pommeja, jotka oli päänkorkuisia. Eihän kukaan uskaltanut mennä ylivoimalla maalille! nauraa Simo Hirvonen.

Suksimies Silfverhuth oli päättänyt ottaa Oulun reissulle sukset mukaan, koska hän halusi harjoitella Pirkan hiihtoa varten ja pohjoisessa oli jo siihen aikaan vuodesta riittävästi lunta. Pelaajat nauroivat, kun Silveri kiskoi junassa monoja jalkaansa.

– Älkää ny pojat huolehtiko, kyllä mää hallille tulen! vakuutti lääkäri ja lähti hiihtolenkilleen.

Puoli tuntia ennen ottelun alkua hän yritti tulla hallille suksiensa kanssa. Järjestysmiehet eivät olleet päästää hikistä hiihtäjää halliin ilman lippua. Silveri yritti lopulta selittää:

– Kun ei ole moneen vuoteen tullut pisteitä täältä, niin ajattelin että jos yritetään hiihtämällä…

Joulutauko ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan. Syyskauden päätteeksi Ilves nimittäin kärsi vielä kolme selkeää tappiota. Kontattuaan HIFK:ta ja Ässiä vastaan joukkue koki vielä pahimman löylytyksen vuosikausiin: Jokerit nylki tamperelaiset hämäläislukemin 10-0. Maaleista peräti seitsemän upposi ensimmäisessä erässä. Jalo oli niin puhditon, että lehdistössä arveltiin ajatuksien liitelevän jo Atlantin takana, niin kuin ketjukaveri Summaselle oli käynyt edellisvuonna. Helminenkään ei vakuuttanut: hänen kentällistään vastaan Jokerit osui viidesti.

– Mää muistan tämän niin prkleen hyvin siitä, että seuran kunniapuheenjohtaja Pekka Terho täytti 60 vuotta seuraavana päivänä, ja aamulla yhdeksältä oltiin Kaarion kanssa Liiga-Ilveksen puolesta onnittelemassa. Koetettiin pysyä vähän taka-alalla, Hiitelä kertoo.

Ilves oli pudonnut pudotuspeliviivan alapuolelle. Sarjakärkeen oli rynninyt TPS, joka tavoitteli mestaruutta kokeneella tähtisikermällä. Toivo ei ollut sammunut, mutta liekki lepatti levottomasti. Olisiko Ilves sittenkin liian nuori kultataisteluun? Jaksaisivatko armeijassa olevat kantaa joukkuetta? Oliko Ripan asenne kohdallaan? Tapahtuisiko jälleen hienon alun jälkeinen romahdus?

Kysymysmerkkejä riitti. Edessä oli mielenkiintoinen kevät.

Jakke ja Jamo

Tammikuu alkoi haastavasti, sillä vastaan asettui sarjaykkönen TPS. Turkulaiset eivät ilmeisesti olleet täysin käsittäneet, että kinkut on ahmittu ja tinat valettu ja nyt olisi jälleen tositoimien aika. Tepsi oli todella saamaton. Ilveskään ei vielä ollut aivan parhaimmillaan, mutta luistin ja ajatus kulkivat kuitenkin täysin eri tahtiin kuin ennen joulutaukoa, 5-2-voiton arvoisesti. Risto Jalo näpäytti arvostelijoita johtamalla kentällistään mestarillisesti. Jalon pelin ystävät saattoivat taas hymyillä.

Paras oli kuitenkin Helmisen laitamies Jari Neuvonen, joka oli ollut syksyllä hieman Raipen ja Miksan varjossa. Taskuraketti ohitti maalivahtilegenda Jorma Valtosen kahdesti. Myös Ville Sirén taisteli mahtavasti. Hän iski näyttävän osuman noustuaan viivalta maalin kulmalle, jonne Raipe lähetti laidalta upean syötön.

Neuvosella oli näyttöhaluja TPS:n valmentaja Matti Keinoselle. Kaksi vuotta aiemmin Jakke oli käynyt armeijan Kuopiossa ja pelannut Möllin valmentaman KalPan riveissä. Tamperelaisen otteet eivät olleet Mölliä ilahduttaneet, ja hän pudotti tämän joukkueesta. Jaken ura oli alkanut pahasti taantua. Miehen peli ei ollut liigatasolla.

Keväällä 1984 Hiitelä ilmoitti Neuvoselle, että tuleva kausi olisi hänen viimeinen mahdollisuutensa. Jakke sisuuntui ja harjoitteli kesällä kovalla asenteella. Loppu on historiaa. Kaudella 1984-85 Jakke voitti ylivoimaisesti tulokkaiden pistepörssin ja palkittiin parhaana tulokkaana.

– Mistä alkoikaan Ilveksen nousu? No kun mää lämmäsin Taistoa alkuverryttelyssä päähän ja Jamo tuli maaliin, naureskelee Antti Heikkilä.

Kevään toisessa ottelussa Raumalla Tammi sai todellakin Heikkilän ampuman kiekon kasvoihinsa alkuverryttelyssä. Otsaan jouduttiin ompelemaan useita tikkejä, ja näin Jarmo Myllys sai odottamatta tilaisuutensa pelata kauden ensimmäinen täysi liigapeli. Jamo tukki kipeästä kädestään huolimatta maalinsuun erinomaisesti, kun Ilves voitti Lukon 2-4. Joulutauolla KooVeesta napattu puolustaja Petri Tuomi oli debytoinut TPS:aa vastaan, ja Äijänsuolla hän teki jo uransa ensimmäisen maalin.

Seuraavat kuusi ottelua tarjosivat kummallista statistiikkaa. Ykkösvahti Tammen ollessa torjuntavuorossa Ilves poistui kaukalosta tappio niskassaan. Haastaja Myllys sen sijaan loisti: aina hänen astuessaan kehiin otti Ilves kaksi sarjapistettä. Jamon pelit taukosivat Helsingissä Jokereita vastaan, kun hän muljautti olkapäänsä sijoiltaan tavoitellessaan kiekkoa. Edessä oli lyhyt huili.

Hakametsän sambaa

Viiden kärki oli varhaisessa vaiheessa selvä. Neljästä pudotuspelipaikasta taistelivat TPS, Ässät, Kärpät, HIFK ja Ilves. Loput olivat jo joulukuussa jääneet kauas taakse. Tammi-helmikuun vaihteessa Ilves otti parin viikon aikana kolme kullanarvoista voittoa, kun Kärpät, HIFK ja Ässät joutuivat tunnustamaan keltavihreät tekniikkamestarit paremmikseen.

Sankareita olivat jälleen kerran Helmisen viisikon pelimiehet. Hannu Henriksson oli loukkaantunut, joten kuntoutunut kapteeni Matti Kaario otti hänen paikkansa. Supermiehet Raipe ja ensimmäistä kertaa A-maajoukkueeseen valittu Miksa tekivät silppua puolustuksesta kerran toisensa jälkeen. Ottelujen tärkeyden kasvaessa alkoi todelliseksi kivijalaksi kehittynyt Ville Sirén ottaa yhä suurempaa roolia. Hän oli mahdoton ohitettava. Kolossimainen voimanpesä nakersi lisäksi vastustajien pelihaluja tyrmäävillä, tyylipuhtailla taklauksillaan.

Ilveksen itseluottamus kasvoi, kun päävastustajat pystyttiin nitistämään. Seuraavaksi joukkue kohtasi itseään selvästi heikommat Lukon, Kiekkoreippaan ja SaiPan. Kolmessa ottelussa vastustajan maalivahdit joutuivat etsiskelemään kiekkoa selkänsä takaa yhteensä 27 kertaa. Raipe saalisti 11 pörssipistettä ja Miksa 10. Tämä oli ylivertainen kaksikko, mutta muutakaan joukkuetta ei sovi unohtaa: esiin nousi sellaisia ratkaisijoita kuin Kuronen, Kaario, Heikkilä ja Haanpää.

Ilveksen pyörryttävä, silmiähivelevä taitopeli oli todellista Jääkiekkoa. Se oli puhdasta, urheilullista Jääkiekkoa, joka ei perustunut voimaan ja aggressiivisuuteen. Ilveksen esittämästä kiekkoilusta voidaan sanoa, että se oli tamperelainen vastine erään toisen lajin keltavihreille taitureille. Jalkapallomaailman kauneinta peliähän on aina pelannut Brasilian maajoukkue. Brasilialaiset rakastavat pallolla leikkimistä, näyttävää kuviointia ja vastapuolen hassuttamista yhä uudelleen ja uudelleen. Ilves esitti vastaavaa iloista, hulvatonta sambaa omille kannattajajoukoilleen. Maali-iloittelujen lisäksi Ilves perinteisesti myös hukkasi valtavan määrän tekopaikkoja, kun kiekko haluttiin iskeä verkkoon aina vain hienommin.

– Ilveksellä oli tuuria, murjaisi Lukon valmentaja Esko Sahlstedt, kun raumalaiset hoippuivat pois kaukalosta 11-3-selkäsauna niskassaan.

Pudotuspeleihin

Kolmanneksi viimeisellä kierroksella Ilves hävisi Tapparalle, joka varmisti voitollaan sarjapaikkansa. Kaksi kierrosta ennen sarjan loppua Ilves oli turkulaisten jälkeen sarjakakkosena 43 pisteellä ennen Kärppiä ja Ässiä, joilla oli piste vähemmän. Viidentenä huohotti niskaan 40 pisteellä HIFK, joka oli viime hetkillä löytänyt ison vaihteen. Punapaidat olivat pakkoraossa murskanneet Ässät ja TPS:n suurinumeroisesti. Ilveksen loppuohjelmassa oli kaksi pelottavaa vierasottelua: ensin HIFK ja sitten Kärpät. Koko komea kausi saattaisi vielä valua hiekkaan.

Nordenskiödinkadulla kiehui täysi tupa, kun HIFK ja Ilves kohtasivat helmikuun viimeisenä päivänä 1985. Ensimmäisessä erässä kotikatsomo kuitenkin hiljentyi, kun Ilves karkasi 1-4-johtoon. Sekä Sirén että Jalo ampuivat kaksi maalia epävarman Jari Kaarelan taakse.

Toiseen erään isännät vaihtoivat maalin suulle Jarmo Urosen. Tilanne kiristyikin huolestuttavasti, kun Pertti Lehtonen ja Esa Tikkanen kavensivat Ilveksen johdon enää yhdeksi maaliksi. Mutta vain 20 sekuntia Tikkasen maalin jälkeen paloi punavalo helsinkiläismaalin takana, kun Reima Pullisen maila oli viuhahtanut. Matti Hagmanin viisikon varassa ollut HIFK ei tästä enää toipunut. Hakki onnistui kavennuksessa yhdeksän sekuntia ennen ottelun päätössummeria, mutta tämä oli auttamattomasti liian myöhään. Ilves oli pudotuspeleissä. HIFK:lla alkoi rantapallokausi.

– Olen iloinen, että IFK putosi, paukutteli Hiitelä ottelun jälkeen. – Helsingissä joutuu pelaamaan myös tuomareita vastaan. Olen käynyt täällä vuodesta 1972 lähtien, ja aina Hifki on saanut pelata omilla säännöillään.

Kärppien kimppuun - kotikenttä valttia

Ilveksen välierävastustajaksi tuli lopulta Kärpät, jolle Ilves hävisi kotiedun runkosarjan viimeisessä ottelussa. Mikko Mäkelä varmisteli tuossa ottelussa Suomen maalikuninkuuttaan tekemällä kaksi maalia, joten hänen saldokseen tuli loistava 34. Mäkelä oli Hagmanin jälkeen pistepörssin kakkonen, ja kolmanneksi sijoittui Helminen, joka keräsi liigassa toiseksi eniten syöttöpisteitä.

Ennen kauden alkua Hiitelä oli arvioinut Pentti Matikaisen valmentaman kärppäjoukkueen koko sarjan kovimmaksi nipuksi ja suurimmaksi mestarisuosikiksi. Heidän ainoa tavoitteensa kaudelle 1984-85 olikin alusta alkaen ollut Suomen mestaruus. Kärpissä hyökkäsivät muiden muassa Ilveksen kasvattama Pekka Järvelä, Tapparan kasvattama Mikko Leinonen, Pekka Arbelius, Pekka Tuomisto, Hannu Järvenpää ja Kai Suikkanen. Puolustajien pistepörssissä oli peräti neljä kärppäläistä kymmenen joukossa: Arto Ruotanen, Juha Huikari, Jari Munck ja Kari Suoraniemi.

Ilveksen taival oli tyssännyt juuri Kärppiin vuotta aiemmin puolivälierissä. Kauden aikana Ilves oli vienyt kolmesti pisteet keskinäisistä kohtaamisista, mutta Kärpät lähti kuitenkin suosikkiasemassa taistelemaan finaalipaikasta.

Avausottelussa asetelmat pitivätkin paikkansa. Ilves meni nopeasti 0-2-johtoon, mutta siihen loppuivat tamperelaisten onnistumiset. Unelma-alun jälkeen ihmeellinen kipsi valtasi koko ryhmän ja Kärpät vei avausvoiton loppunumeroin 4-2. Kärppien vanha herra, 34-vuotias Veikko ”Toro” Torkkeli, nousi hiukan yllättäen ratkaisijaksi. Torkkeli oli nostettu talvella sentteriksi, vaikka oli sitä ennen luutinut puolustajana vuosikaudet.

– Kasvata Miksa parta, niin oot meidän Toro! leukailtiin Mäkelälle kaksi päivää myöhemmin toisen välieräottelun jälkeen pukukopissa. Ilves otti kotonaan äärimmäisen arvokkaan voiton lukemin 3-2, ja Miksan mailasta lähti kaksi tärkeää osumaa, ensimmäinen ja viimeinen.

– Ei taida viä kasvaa tarpeeks, hikinen nuorimies hymyili ja siveli sileää leukaansa.

Avausmaalissa Miksa, Raipe ja Ville suorittivat komean klap-klap-kuvion, jonka Miksa päätti jäänuoliaisella. Ilmeet vakavoituivat, kun Kärpät iski takaisin kahdesti. Helander tykitti viivalta tasoituksen heittäytyvän puolustajan kautta. Toisen erän loppuhetkillä Miksa punnersi maalin eteen. Kiekko pomppi. Miksa yritti ottaa sitä luistimellaan haltuun. Seuraavassa hetkessä se oli vain jotenkin livahtanut maalivahti Ari Timosaaren suojusten kautta sisään. Ilves pelasi kolmannen erän rennosti ja vapautuneesti, ja sillä oli varaa hukata jopa ylivoimapeli viidellä kolmea vastaan liialliseen kiekonsiirtelyyn. Tämä ei kuitenkaan Kärppiä lohduttanut. Voitot olivat tasan.

Raksila hiljaiseksi

”Me tiedettiin itte, että pystytään kyllä ihan varmasti hakkaamaan ne, jos meidän oma peli vain loksahtaa kohdalleen.” - Matti Kaario

Kun Kärpät siirtyi kolmannen ottelun toisessa erässä 2-0-johtoon, saivat tamperelaiset manata Siréniä ja Helmistä. Kumpikin oli tuhrinut läpiajon avauserässä. Kolme minuuttia myöhemmin Tero Peura vapautti kuitenkin Ilveksen. Siniviivalta lähtenyt kiekko sinkoutui verkkoon, ja Ilveksen pää nousi lopullisesti pystyyn.

Ote oli nyt vihreäpaidoilla. Erän loppuun mennessä Mäkelä ja Haanpää olivat vieneet Ilveksen johtoon. Sen jälkeen joukkue löysi todellisen voittosävelen. Puolustajat pelasivat tarkasti, rauhallisesti ja virheettömästi. Hyökkäyskolmikot tekivät työtä koko kentän säteellä ja taistelivat antaumuksella. Ripan yhteispeli Haanpään, Rajalan, Hirsimäen ja Tuomen kanssa alkoi olla jo nautittavaa katseltavaa, Raipen kentällinen hallitsi tapahtumia tutulla loistokkuudella ja Heikkilän, Kurosen ja Pullisen kolmikko piti Järvelän ykkösketjun armottomasti pihdeissään läpi ottelun. Taitavien sommitelmien lisäksi Kärppien pelihuumoria järkytettiin yllättäen rajuilla taklauksilla.

Kärppävahti Timosaaren osaksi tuli kokea uudelleen vuonna 1978 tapahtunut kauhunhetki. Silloin Jarmo Jamalainen oli ratkaissut Oulussa Ilvekselle A-juniorien Suomen mestaruuden porhaltamalla läpiajoon omalta siniviivalta ja kiertämällä puolittain vastaan lähteneen Timosaaren. Nyt Raksilan jäähalli joutui näkemään samanlaisen painajaistilanteen.

Kärpille tarjottiin tasoitusta, kun päätöserä lähestyi puoliväliä. Matti Kaario lähetettiin jäähypenkille. Sitä ennen Kärpät oli taistellut sisukkaasti. Ilmiömäisesti kiekkoja kauhonut Tammi oli jopa joutunut torjumaan Suikkasen hirmukudin kasvosuojuksellaan.

Jari Munck ja Mikko Leinonen yrittivät näperrellä ylivoimakuviota hyökkäyssiniviivalla. Raimo Helminen katkaisi. Kiekko kimposi Raipen mailasta kohti kärppäpäätyä ja mies syöksyi perään. Timosaari lähti vastaan. Hän epäröi nähdessään Helmisen rynnistävän kohti kiekkoa ja yritti hädissään peruuttaa takaisin maalilleen…

Raipe kaappasi kiekon, ohitti vauhdilla Timosaaren ja heitti kiekon pienestä kulmasta sisään. Se oli lopullinen niitti. Timosaari olisi todennäköisesti ehtinyt kiekkoon ennen Helmistä, jos olisi uskaltanut luistella loppuun asti. Haanpää kaunisteli päätösnumerot vielä ylivoimalla 2-5:een.

Loppuottelupaikka oli katkolla joukkueelle, jolla oli nyt elämänsä tilaisuus tehdä jotakin suurta yhdessä. Ensi kaudella runko ei enää todennäköisesti olisi kasassa.

– Mitään ei ole vielä voitettu, mutta saahan jatkoon mennä neljässäkin ottelussa, myhäili Haanpää.

Vain voittajat muistetaan

”Muistan, kuinka katsomo osoitti seisaallaan suosiotaan, kun päästiin finaaliin. Ja sellaista ei Tampereella silloin tapahtunut käytännössä koskaan.” - Ville Sirén

Tiistaina 12. maaliskuuta klo 18.30 Hakametsään oli ahtautunut lähes 8000 katsojaa jännittämään, pystyisikö Ilves iskemään viimeisenkin naulan kärppäarkkuun. Ennen peliä joukkue oli ensimmäisen kerran todella hermostunut. Pukukopissa oli tunkkainen tunnelma. Avauserän jälkeen Kärpät johti Rono Järvelän maalilla, mutta toisessa erässä yleisölle tarjottiin puoliminuuttinen, joka tuskin milloinkaan unohtuisi.

Ajassa 24.55 Petri Tuomi tempaisi siniviivalaukauksen kohti maalia. Kiekko upposi verkkoon Timosaaren kautta. 1-1.

Ajassa 25.08 Mikko Mäkelä vyörytti aloituksen jälkeistä hyökkäystä ja laukoi. Jari Neuvonen lusikoi kiekon maalin edestä sisään. 2-1.

Ajassa 25.23 Hannu Kuronen sai kiekon Antti Heikkilältä ja täräytti lämärinsä siniviivalta maaliin ohi paniikkiin joutuneen Timosaaren. 3-1.

Tässä säälimättömässä pommituksessa ehti kulua 28 sekuntia! Hakametsän lehterit tärisivät, kun ihmismassa huusi hurmiossa aina vain kovempaa verkon heiluessa yhä uudelleen. Masentunut Timosaari oli pettänyt jo toisessa ottelussa peräkkäin. Kurosen täysosuma oli hänelle liikaa, ja maaliin siirtyi Ari Hellgren. Kärpät onnistui kavennuksessa alivoimalla, mutta yhdistelmä Neuvonen-Helminen-Mäkelä kuittasi välittömästi. Toiselle erätauolle poistuttiin tilanteessa 4-2.

Jälleen mahtavasti laukausten eteen venynyt Tammi sai eräässä maalinedustilanteessa mailaniskun kurkkuunsa. Kuuma veri kuohahti, ja kolme ilvesläistä sai pidellä raivostunutta maalivahtiaan, ettei tämä olisi rynnännyt tekemään selvää jälkeä oululaisesta.

On syytä olla kiitollinen, että Taisto ei ehtinyt tapella itseään suihkuun. Hän oli nimittäin päätöserässä korvaamaton. Kärpät painosti hillittömästi. Ilves oli hätää kärsimässä, mutta Taisto pelasi kuin enkeli. Katsojat huokailivat. Vielä oli kahden maalin johto, mutta peli oli huolestuttavan sekaisin.

Erän puolivälin lähestyessä Sirén lähetettiin jäähylle. Ilves kesti puolitoista minuuttia, kunnes Kari Suoraniemi löysi Pekka Arbeliuksen maalin edestä. Hallittu harhautus: 4-3. Missä oli puolustus?

Minuutit kuluivat. Ilves selvitti Helmisen rangaistuksen. Jokainen hetki vei Ilvestä lähemmäksi loppuotteluja, mutta yksi laukaus voisi muuttaa kaiken. Kuusi minuuttia ennen loppua Suoraniemi otti jäähyn. Ilveksen ylivoimapelaaminen petti jälleen kerran. Kärppätähti Mikko Leinonen pääsi yksin läpi ja ampui. Tolppaan.

Kello raksutti eteenpäin, eikä Kärpät pystynyt upottamaan kiekkoa elämänsä ottelua pelanneen Tammen taakse. Puoli minuuttia oli aikaa, kun Ari Hellgren käskettiin vaihtoon. Miksa riisti kiekon keskialueella. Toisessa päässä ammotti vartioimaton maali. Miksa ei yrittänyt riskiratkaisua, vaan siirsi kiekon maltillisesti kahden kärppäläisen välistä Raipelle. Tämä ylitti punaviivan ja räjäytti yleisön hurjaan, helpottuneeseen voitonkarjuntaan viskaamalla kiekon tyhjään häkkiin: 5-3! Aikaa oli enää 19 sekuntia!

Sankarit ryntäsivät yhtenä ryppäänä laidan viereen tuulettamaan lopullista sinettiä. Miksa rutisti Raipen vasten laitaa ja ulvoi suu vaahdossa:

– Me ollaan finaalissa. JU-MA-LAU-TA RAIPE, ME OLLAAN FINAALISSA!!!

Voitto jääkiekolle - TPS-Ilves

Kovin moni ei olisi kauden alussa uskonut, että Ilves pystyy kiilaamaan loppuotteluihin saakka rutinoituneempien vastustajiensa ohi. Joukkueessa ei ollut playoff-kokemusta kuin nimeksi. Mutta tasapainoisen, nälkäisen ja äärettömän taitavan ryhmän taisteluhenki ja usko omaan osaamiseen oli paisunut talven aikana niin mielettömäksi, ettei edes Kärpistä ollut finaalimarssin pysäyttäjäksi. Vielä olisi kuitenkin kiskottava kaskesta se isoin ja hankalin tervaskanto. Pystyisikö Ilves nujertamaan vastaan tulevan Turun Palloseuran? Tyydyttikö finaalipaikka suurimman nälän?

Asetelma oli selkeä. Ilveksen miehistöstä otsikoissa olivat koko kauden loistaneet nuoret miehet, joista kirkkaimpina säkenöivät Helminen, Mäkelä ja Sirén. Heitäkin kokemattomampia olivat runkopelaajiksi kohonneet Neuvonen, Kuronen, Rajala, Tuomi, Haanpää ja Myllys, jotka pelasivat vasta ensimmäistä varsinaista kauttaan. Myöskään Jalo tai Tammi eivät olleet kuin 22-vuotiaita. Kokeneiksi pelaajiksi olivat luokiteltavissa vain Heikkilä, Helander, Hirsimäki, Kaario, Pullinen ja vilttiketjuun jäänyt Huhtala.

TPS:n kurssi näytti jyrkästi ylöspäin, sillä joukkue oli noussut 0-2-tappiotilanteesta ohi Ässien. Turkulaisten rivistöstä löytyi vuosikaudet liigassa mellastaneita megatähtiä. Jorma Valtonen, Timo Nummelin, kapteeni Rauli Tammelin, Juha Nurmi, Jukka Porvari ja Reijo Leppänen olivat todella kokeneita konnia, jotka tiesivät tarkkaan, mistä on kyse pelattaessa Suomen mestaruudesta. Lisäksi mukana oli jokerikortti Martti Jarkko. Vanha mestari oli palannut Suomeen keskenkuntoisena, ja häntä käytettiinkin vain ylivoimapeleissä. Teräksenlujan paketin täydensi nimilista, jossa oli mukana huippulupauksia sekä parhaassa peli-iässään olevia miehiä: Esa Keskinen, Jouko Narvanmaa, Jukka Virtanen, Ari Vuori…

Ilves oli edellisen kerran juhlinut mestaruutta keväällä 1972, kolmetoista vuotta aiemmin. Myös TPS:n hunajajuhlista oli kulunut yhdeksän kautta. Nälkä oli siis kova molemmissa kaupungeissa, mutta turkulaisten voitonhimoa lisäsi se tosiasia, että TPS:llä oli joka vuosi ollut yksi liigan eliittiin kuuluneista kokoonpanoista. Kulta oli kiusallisesti kiertänyt Kupittaata. Ilveksellä ei sen sijaan ollut ollut todellista menestysmahdollisuutta kuin parin vuoden ajan.

Jotakin yhteistä joukkueilla kuitenkin oli. Molempien peli perustui yksilöiden tekniikkaan ja taitaviin sommitelmiin, ei kovuuteen ja raakaan voimaan.

– TPS:n ja Ilveksen selviytyminen loppuotteluun on voitto Suomen jääkiekkoilulle! ylisti TPS:n luotsi Matti Keinonen.

Mölli oli viisas mies.

Kapteenin selkä pettää

Oli sunnuntai, 17. maaliskuuta 1985. Ilves oli bussissa matkalla kohti Turkua ja ensimmäistä finaaliottelua. Innokas korttihai Matti Kaario oli tapansa mukaan ottanut Reima Pullisen ja Hannu Henrikssonin kanssa korttipakan esille. Kyseessä oli normaali ajanviete, jota osalla joukkueesta oli tapana harrastaa pelimatkoilla. Kovin suurten summien uhkapelistä ei ollut kyse.

Hiitelä marssi korttiseurueen luokse yrmeän näköisenä.

– Laittakaas ne kortit pois. Tää matka on nyt levättävä ja keskityttävä olennaiseen, Seppo käski.

Kaario hämmästeli tilannetta hetken ja päätti sitten huilata, koska ei ollut pelikaveria. Hän asetti lähes parimetrisen vartensa neljälle penkille keskikäytävän yli ja torkahti.

Bussi kaarsi sitten Kupittaan jäähallin pihalle, ja Kaario alkoi suoristautua pystyyn. Samassa hän irvisti tuskasta. Selässä tuntui ilkeä vihlaisu. Kaarion selkänikamat olivat ennenkin oikutelleet, ja nyt lihaksiin iski armoton kramppi. Tuominen ja Silveri yrittivät piikittää Pitkän selkää pelikuntoon. Turhaan. Kaario puki vielä hammasta purren varusteet ylleen ja kävi jäällä alkuverryttelyssä, mutta kipu oli liian kova. Ilves lähtisi finaaleihin ilman kapteeniaan, puolustuksen rauhallista isähahmoa.

Hunajainen alku

Peli alkoi. Tepsin maalissa pelasi hiukan yllättäen 38-vuotias Jorma Valtonen, koska Ässistä kolme peräkkäistä voittoa torjuneen Jouni Rokaman jalat olivat tukossa rankan välieräsarjan jäljiltä. Avauserässä nuhjattiin tasaisesti, eikä kovin ihmeellistä kuviointia nähty. Molemmat osapuolet keskittyivät kyttäämään vastustajan virheitä.

Toista erää oli pelattu kolme ja puoli minuuttia, kun Kupittaa sai haluamansa avausmaalin. Esa Keskinen katkaisi Helanderin hätäisen purkuyrityksen, viiletti maalille ja nosti kiekon kauniisti ylänurkkaan. Karmiva ”Maali se on hunajata”-renkutus kaikui ensimmäisen kerran. Sentterilupaus oli tehnyt elämänsä ensimmäisen playoff-maalin.

Johtomaali oli helpotus Tepsille. Konkarit saivat rentoutta otteisiinsa, kun taas ilvesläiset alkoivat puristaa mailaa tiukemmin. Puolustajien avaussyötöt alkoivat toistuvasti lipsahdella valkopaitojen lapoihin. Ilves oli ajoittain täysin sekaisin, mutta oma verkko varjeltui. Rauli Tammelinin kentällinen eliminoi tehokkaasti Helmisen viisikon.

– Voi luoja, ajatteli Hiitelä. – Koskaan ei ole tullut näin paljon harhasyöttöjä. Mikä poikiin on mennyt?

Kesken turkulaispainostuksen Risto Jalo sai hienon avauksen Petri Tuomelta ja polki hyökkäykseen. Ripa näki Juha Rajalan nousevan vasenta kaistaa pitkin luukulle, kiersi näyttävästi puolustajan ja heitti kiekon Rubenin lapaan. Tämä survoi tasoituksen. Mutta vain hetkeä myöhemmin Jukka Porvari murtautui väkisin tekopaikkaan ja huitaisi kiekkoa yhdellä kädellä. Kohti Tammea liukui kiekon lisäksi heittäytyviä pelaajia…ja musta, litteä kuminpalanen livahti maaliviivan väärälle puolelle.

Toisen erätauko venyi puolituntiseksi, sillä Turun poliisilaitokselle oli soitettu pommiuhka. Mitään räjähtävää hallista ei kuitenkaan löytynyt, joten peli pääsi jatkumaan. Erän kahdeksannella minuutilla Tammi imaisi Porvarin siniviivalämärin sisään. Ilves sai vielä otteen haltuunsa ja Ruben onnistui sutimaan toisen osumansa, mutta rinnalle ei päästy. Konkarit Valtonen ja Porvari olivat vieneet TPS:n askeleen lähemmäs himoittua palkintoa.

Kuilun partaalla

”Aurajoen vanhukset naruttavat poikasia” - Timo Nyholm, Iltalehti

– Olen nyt haukkunut jätkät luokattomasta esityksestä. Tiistaina Ilves esittää varmasti parempaa, lupasi Hiitelä.

Tiistain ottelu Hakametsässä alkoikin lupaavasti. Viiden minuutin pelin jälkeen Kuronen löysi viivalta Tero Peuran, jonka tulinen lämäri upposi Tepsin maalinsuulle palanneen Rokaman taakse puolustajan luistimen kautta. Ilves innostui ja loi yhä uusia tilanteita. Teho oli valitettavasti kateissa. Miksa oli läpiajossa, mutta hukkasi sen. Raipe oli läpiajossa, mutta hukkasi sen. Turkulaispuolustaja Hannu Palmu huitoi kerran kiekon pois maalinedusruuhkasta Rokaman maalivahdinmailalla, jonka tämä oli tiimellyksessä pudottanut.

Mikäli varmat maalipaikat jäävät hyödyntämättä, käy usein niin kuin nyt kävi. Helmisen viisikko petti kaksi kertaa. Ensin tunaroi Henriksson, ja Juha Nurmi laukoi tasoituksen. Sitten höynäytettiin Siréniä, minkä seurauksena Harry Jaakkola sohi johtomaalin erän viimeisellä sekunnilla.

Jaakkolan kirvelevä rankaisu oli lopun alkua. Lopullinen käännekohta oli toisen erän puoliväli. Hannu Kuronen luisteli pahannäköisesti päin kiekon alleen sulkenutta Rokamaa, joka joutui jättämään kentän loukattuaan niskansa. Turkulaiset ärsyyntyivät maalivahtinsa telomisesta niin, että puolen minuutin kuluttua seurasi 16 sekunnin musta hetki. Ensin osui Leppänen, sitten Keskinen. 1-4. Se siitä.

TPS onnistui vielä kerran sekä alivoimalla että ylivoimalla, joten se siirtyi enää yhden voiton päähän mestaruudesta selvin numeroin 1-6. Ilveksellä oli lukuisia tilanteita, mutta maila tärisi ja kiekko pomppi ratkaisevilla hetkillä. Pahiten oli kontannut Helmisen viisikko, joka oli tehnyt runkosarjassa ja vielä välierissäkin jauhelihaa vastustajistaan. Nyt se ei kyennyt käyttämään tekopaikkoja hyödykseen ja otti liian monta takaiskua nimiinsä. Ankein ilta oli Hannu Henrikssonilla, jonka ollessa kentällä TPS juhli maalin merkiksi neljä kertaa.

– Uskon, että olemme jo vahvoilla. Ilves alkaa puutua. Mitä kauemmin pelataan, sitä selvemmin meidän rutiinimme tulee esille, röyhisteli loisto-ottelun luutinut puolustaja Jyrki Latva.

– Tätä se nyt sitten on, huokailivat pessimistisimmät. – Tepsi on liian kova. Tepsi on yksinkertaisesti parempi. Finaalit ovat liian kovia pelejä nuorille jätkille. Miksa ja Raipe eivät saa enää maaleja. Tammi ei pelaa niin kuin mestarimolarin pitää. Puolustus vuotaa. Kaariota ei voi junnuilla paikata…

Toisen ottelun perusteella tilanne näyttikin huolestuttavalta. Ehkä Ilveksen joukkue ei sittenkään olisi vielä valmis haastamaan Tepsin hirmuista arsenaalia? Kenties viimeinen välieräottelu jäisi meidän Suurimmaksi Voitoksemme?

Peto herää henkiin

”Me aistittiin koko se Kupittaan ilmapiiri, joka oli sellainen, että kunhan nyt pelaillaan tää peli pois, niin päästään juhlimaan mestaruutta. Kyllä se fiilis varmaankin oli tarttunut Tepsin pelaajiinkin, sillä ne oli aivan pihalla.” - Seppo Hiitelä

”Mä vihaan yhä vieläkin sitä tilannetta, kun kaikki luulivat, että tämä on muka selvä.” - Matti Keinonen

”Vielä kerran pyydän. Älkää heittäkö niitä tavaroita kentälle!” - Aulis Virtanen, TPS:n ottelukuuluttaja

Kului kaksi päivää, ja koitti kolmas finaaliottelu. Ilveksen bussi pysähtyi Kupittaalle. Pelaajat astuivat pihalle oikomaan jäseniään, kun TPS:n joukkue ilmestyi samalla paikalle.

– Kattokaa jätkät, huudahti Ville Sirén.

Tepsiläiset astelivat pukupussit olalla kohti pukusuojaa. He olivat valmistautuneet ratkaisemaan kullan tänään, ja ykköskuteet olivat näin mukana SM-liigan päätösgaalaa varten. Eikä siinä kaikki: valmentaja Mölli Keinoselle oli teetetty kultainen takki.

– Jumalauta.
– Tänään ei turkulaiset juhli!

Korskeasti tepastellut armeija ja Möllin kultatakki olivat se viimeinen ärsyke, joka lopulta kiehautti Ilveksen taistelumielen hirmuisiin lukemiin. Joukkue oli puhunut keskenään pitkään kotiyleisön edessä kärsitystä häpeällisestä rökeletappiosta ja tullut siihen tulokseen, että Hakametsässä taapertanut ryhmä ei ollut todellinen Ilveksen joukkue.

– Näin surkeita me ei olla! Jos pitää hävitä, niin pelaamalla sitten hävitään!

Ilveksellä oli nyt mahdollisimman otollinen asema iskeä. Se oli rääkätty lähes henkihieveriin. Mustat miehet olivat nöyryyttäneet sitä omien kannattajien keskellä. Lehdistö ilkkui Ilvestä ja kohotti TPS:n jo käytännössä voittajaksi. Aurajoen rannoilla valmistauduttiin pitkään, auvoiseen viikonloppuun. Huoltajat kantoivat kuohuviinipulloja Tepsin pukukopin viereiseen huoltotilaan. TV-kameratkin matkasivat ensimmäisen kerran pelipaikalle, koska kulta oli katkolla.

Ilvestä oli nyt ärsytetty tarpeeksi, eikä se suostunut olemaan pellenä yhtään kauempaa. Pelaajat päättivät näyttää todellisen osaamisensa. Minkäänlaista tappiomielialaa ollut; Turkuun matkustettiin vain pelaamaan, ei kummempaa. Viimeinen silaus oli se, että Matti Kaarion selkä oli parantunut ja hänen kookas, turvallinen hahmonsa oli jälleen joukkueen keskellä.

Seppo Hiitelä näytti jälleen uhkapelurin taitojaan. Maaliin oli komennettu kuukauden tauon jälkeen Jarmo Myllys, sillä kahdessa ensimmäisessä ottelussa Tammi oli vajonnut muun joukkueen tasolle. Syksystä asti yhdessä pelannut Helmisen ketju oli hajotettu. Mäkelä siirrettiin Jalon ja Rajalan viereen, ja hänen paikkansa otti Ari Haanpää.

Shampanjapullot saatiin todellakin piilottaa vaivihkaa pois näkyvistä, sillä Ilves oli niin paljon parempi. Mäkelä, Kaario ja Neuvonen tulittivat tehokkaasti avauserässä, jonka Ilves vei 1-3. Lopullinen ratkaisu syntyi seuraavassa erässä Rajalan istuessa viiden minuutin rangaistusta. Turkulaispakki Hannu Palmu syöksyi peittämään purkukiekkoa hyökkäyssiniviivalla ja onnistui siinä, mutta lensi rähmälleen. Seuraavassa hetkessä Sirén otti kiekon ja lähetti Haanpään karkumatkalle. Haamu kiersi näyttävästi Valtosen ja nosti rystyltä kiekon verkkoon.

Ilveksellä oli tuona iltana vain sankareita. Koko ryhmä pelasi rentoa, iloista jääkiekkoa ja teurasti isännät 8-1. Hakametsän epäonnistuminen kostettiin nyt korkojen kanssa koko jääkiekkoa seuraavan Suomen kansan edessä. Mestaruuteen tuudittautunut TPS taas ei kestänytkään ratkaisupaineita, vaan oli kokovartalokipsissä.

Hiitelä oli ottanut Tampereen ottelun jälkeen Henrikssonin ja Sirénin puhutteluun. Molemmat olivat onnistuneet kotikatsomon edessä heikosti ja olivat varmoja, että pelit olisivat ohi. Mutta Hiitelän viesti olikin aivan muuta:

– Jumalauta jätkät! Mikä teidän on? Tehän olette koko kauden olleet meidän ylivoimaisesti varmin pakkipari! Nyt peliä vaan! Seppo kannusti. Hän ei sättinyt eikä raivonnut, vaan pyrki kylvämään nuoriin miehiin uskoa. Ja siinä hän onnistui sataprosenttisesti.

Illan suurimpia häviäjiä olivat raskaasti pettyneet turkulaiskatsojat. Moni oli poistunut korvat punaisina kotiin kahden erän jälkeen, mutta jäljelle jääneistä suuri osa keskittyi viskomaan päätöserässä kaukaloon paperiroskaa, kolikoita ja istuintyynyjä. Siivoustaukoja oli pidettävä tämän tästä. Turkulaiset kuumenivat erityisesti, kun Aulis Virtanen kuulutti jo kolmannen erän puolivälissä Tampereelle järjestettävästä bussikuljetuksesta.

– SOPUPELIÄ! PETOSTA! ärjyivät katsojat.

– Ellei kuria katsomossa pystytä takaamaan, on mahdollinen viides loppuottelu pelattava puolueettomalla kentällä, jyrähti liigan toimitusjohtaja Kalervo Kummola.

Ilta-Sanomien Ilkka Ala-Kivimäki otti taiston tauottua kuvia kahvimukeista, jotka Ilveksen huoltojoukko jätti tarkoituksella Kupittaan pukuhuoneen naulakkoon. Jokainen pelaaja kirjoitti yhteen mukiin nimensä. Mukit haettaisiin vasta tiistaina viidennessä pelissä! Silfverhuth omaan mukiinsa kirjoitti kutsumanimensä Silveri, mitä jotkut pitivät enteellisenä.

Voiton jälkeen Simo Hirvonen otti varusmies Petri Tuomen kyytiinsä pikamatkalle kohti Tamperetta. Pätkä oli saatava takaisin Pirkkalan kasarmille ennen puoltayötä. Moottoritiellä Simo ajoi tutkaan ja auto pysäytettiin.

– Sulla oli 146 vauhtia, julmisteli konstaapeli.
– Mää vien tässä poikaa armeijaan, tullaan suoraan Kupittaalta, Simo perusteli.

Kävi ilmi, että poliisit sattuivatkin olemaan Ilveksen miehiä! He olivat nopeuksia mittaillessaan kuunnelleet loppuottelua radiosta ja päästivät Simon ja Pätkän jatkamaan matkaa pelkän huomautuksen kera.

Hakametsän trilleri

“Oli voitettu Turussa murskalukemin. Joukkueen taisteluhenki vain nousi. Me päätettiin, että Tampereella ei ainakaan mitaleja jaeta. Se ei tule olemaan viimeinen peli. Me ei lopeteta pelaamista, vaikka oltaisiin häviöllä 10-0! Otetaan vaikka hampailla kiekko kiinni! Me vaan jatketaan, vaikka hallin katto putoaisi.” - Mikko Mäkelä

”Mulle on jälkeenpäin sanottu, että ethän sää voinu nähdä Ripaa. Mää oon aina vastannut, että tiesin kyllä tarkkaan mitä tein!” - Antti Heikkilä

Maailmankaikkeuden legendaarisimman jäähallin kevään viimeinen liigaottelu pelattiin sunnuntaina 24. maaliskuuta. Avauserässä näytti pahasti siltä, että se jäisi myös koko kauden viimeiseksi otteluksi, sillä TPS oli lähtenyt kamppailuun rajulla sykkeellä. Ilveksen maalissa jatkanut Myllys torjui kuitenkin fantastisesti, eivätkä turkulaiset keksineet keinoa hänen ohittamisekseen varmoista tekopaikoista huolimatta. Jamolle merkittiin erässä peräti 20 torjuntaa. Hiitelän pokeri toimi jälleen. Moni ei olisi uskaltanut heittää keltanokkaa kehiin tällaisessa ottelussa. Turkulaismaalille oli puolestaan palannut Jouni Rokama.

Myllyksen taika murtui toisen erän alussa, kun Juha Nurmi ohjasi Jyrki Latvan lämärin verkkoon. Ilves oli kuitenkin päässyt jo paremmin peliin mukaan. Kari Kanervon kärsiessä rangaistustaan vihreäpaidat pyörittivät ylivoimaansa Jalon viisikolla. Laukaisupaikkaa maalinedustalta kärkkynyt Miksa jätti kiekon Ripalle. Tämä otti pari terävää askelta kohti TPS-neliötä ja lähetti täydellisen poikittaissyötön toiselle B-pisteelle, jonne oli sovitun kuvion mukaisesti noussut Matti Kaario. Pitkä liukui maalille, kiersi hallitusti Rokaman ja suti tasoituksen.

Toisella erätauolla kävi niin kuin oli käynyt Kupittaalla pelatussa ensimmäisessäkin finaalissa: poliisille oli soitettu pommiuhkaus. Katsojat lähetettiin pihalle happihyppelylle, mutta yksinäistä, vaaratonta urheilukassia pelottavampaa kapistusta ei löytynyt. Osa epäili turkulaisjuonittelua, osa tamperelaisten yritystä.

Kolmas erä alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Minuutin pelin jälkeen Jukka Porvari pamautti oman paluukiekkonsa Myllyksen taakse. Ajatus mestaruudesta alkoi tämän jälkeen salakavalasti hiipiä TPS:n pelaajien takaraivoihin. Mölli ei ollut antanut ohjeita varman päälle pelaamisesta, mutta Tepsi alkoi vetäytyä kuoreensa. Se ei pyrkinyt luomaan omaa peliään, vaan kyttäili Ilveksen virhettä, josta voisi iskeä viimeisen sinetin.

Päätöserä näki jo puolivälinsä. Tiimalasin hiekka alkoi huveta. Hiitelä kokeili erilaisia koostumuksia. Välillä nähtiin jälleen yhdessä superkolmikko Mäkelä-Jalo-Helminen. Tulosta ei tullut.

Reilut seitsemän minuuttia aikaa. Heikkilän kentällinen jauhoi hyökkäystä. Kaario sai vaivoin pidettyä kiekon siniviivan paremmalla puolella ja ampui välittömästi. Puolustuksen taakse hiipinyt Hannu Kuronen sai mailansa väliin. Hän ohjasi kullanarvoisen tasoituksen ajassa 52.52 räjähtävän huutomyrskyn saattelemana. Tepsi oli jälleen kurottu kiinni. Mutta lopullinen kliimaksi oli vielä tulossa.

Enää hiukan yli minuutti jäljellä. Jatkoaika näytti vääjäämättömästi tosiasialta. Hiitelä heitti yllättäen Heikkilän ketjuun Kurosen tilalle Jalon. Ilves piti tilannetta hallussaan hyökkäysalueella. Kaario löi kiekon ränniin, josta se kiersi aina toiselle puolelle asti. Pullinen suuntasi laidan vierestä kääntölaukauksen kohti maalia.

Kiekko kopsahti maalin kulmalla odottavan Antti Heikkilän luistimiin. Tämä otti sen taitavasti haltuunsa ja näki silmäkulmastaan, kuinka tutunnäköinen hahmo syöksyi täyttä vauhtia maalia kohti…

Heikkilä lähetti rystyltä selkänsä taakse Hakametsän historian kauneimman syötön.

Risto Jalo latasi ajassa 58.58 lähes tyhjään verkkoon Hakametsän historian uljaimman voittomaalin. Kevään ensimmäisen pudotuspelimaalinsa.

Hakametsä repesi historiansa kaoottisimpaan meteliin, jollaista ei ole kuultu koskaan, missään, ikinä.

Maanantai 25.3.

Seppo Hiitelä puhaltaa pilliinsä. Palauttavat harjoitukset ovat päättyneet. Sepolla on vielä jotakin asiaa joukkueelle. Hän miettii sanojaan ja aloittaa:

– Yks asia tässä vielä olisi…sitten pelin jälkeen on sitten se SM-liigan gaala, kävi miten kävi. Mitenkäs meidän pitäisi pukeutua pelimatkalle, mitä ootte mieltä?

Muutaman sekunnin hiljaisuus. Pelaajat katsovat toisiaan. Kaikkien muistissa on hyvin se, miten Tepsin puvut ärsyttivät Ilveksen todelliseen teloitukseen kolmannessa ottelussa. Lopulta Mikko Mäkelä töksäyttää:

– Mää en pelimatkalle pukua laita. Mää lähren ainakiv verkkareissa niin kuin aina ennenkin.

Päätös on sillä selvä. Ilves lähtisi Turkuun samalla mentaliteetilla kuin viimeksikin: lähdetään yksinkertaisesti vain pelaamaan ihan tavallista jääkiekko-ottelua ilman minkäänlaisia ylimääräisiä painetta lisääviä tekijöitä. Puvut jätetään kotiin.

Jukka Tammi venyttelee vielä hetken itsekseen. Hiitelä ilmoitti hänelle jo ennen sunnuntain kamppailua, että jos viides peli tulee, sinä olet maalissa. Vaikka Jamo on pelannut kaksi ilmiömäistä ottelua, kokee Seppo kuitenkin Taiston vielä ykkösmaalivahdiksi. Pudotuspeli- ja finaalipaikan Ilvekselle torjunut Taisto ei kummemmin hermoile, vaan odottaa jo malttamattomana suurta näyttöpaikkaansa.

Kylmäävä alku

Tiistai, 26. maaliskuuta 1985. Tänään on Se päivä.

Nyt käydään vihdoinkin se viimeinen taistelu, se lopullinen ja ratkaiseva yhteenotto, jonka palkintona on Kanada-malja.

Risto Jalo ja Antti Eskelinen hääräilevät Ripan jääkaapilla. He ovat käyneet ostamassa marketista korikaupalla olutta ja lonkeroa. Tämä on ainoa juhlavalmistelu, joka on tehty. Ylimääräisiä painetekijöitä ei ole haluttu ottaa.

– Ei puhuta jätkille mitään. Mutta kävi miten kävi, niin tullaan tänne juhlimaan koko porukalla!

Joukkue kokoontuu jäähallille tavalliseen tapaan ja matkustaa Kupittaalle. Markku Järvinen soittaa Jäähoviin.

– Kävi miten kävi, mutta huoneet sieltä ja mulle koppa Lahden nelosta!

Ottelu alkaa tunnustellen. Avauserän puolivälissä tapahtuu jotakin dramaattista. Tepsin ykköspakki Jouko Narvanmaa ampuu ruudikkaan lämärin. Se ei mene maaliin, vaan pamahtaa Risto Jalon polvilumpion yläpuolelle.

Ripa tuupertuu jäähän. Polvi tuntuu olevan miljoonana palasena. Reima Pullinen ja lääkärit Markku Tuominen ja Mauri Silfverhuth taluttavat loukkaantuneen pois kaukalosta, ja huoltohenkilökunta vie hänet kiireesti pukuhuoneeseen. Hiitelä on moneen kertaan opastanut Simo Hirvosta, ettei tällä ole pukukoppiin mitään asiaa, mutta nyt puheenjohtaja ei voi pysyä pois sieltä. Simo tulee sydän kurkussa seuraamaan, saadaanko kallisarvoinen koipi kuntoon.

Huoltajaoppilas Janne Jansson on päässyt mukaan ensimmäiselle vieraspelimatkalleen. Hänkin tulee seuraamaan, miten Ripan on käynyt. Janne tarkkailee tilannetta ja mussuttaa popcornia.

TPS huomaa tilaisuutensa koittaneen ja ottaa pelin tukevasti hallintaansa. Hyökkäykset vyöryvät kohti järkähtämätöntä Jukka Tammea. Kesken TPS-painostuksen Juha Rajalalla on mahdollisuus kääntää ottelun kulku, mutta hän epäonnistuu Mikko Mäkelän järjestämässä avopaikassa. Se jää ainoaksi Ilves-merkkiseksi tilanteeksi. Joukkue ei pääse hyökkäyksiin.

Kolme minuuttia ennen erän päättymistä Kupittaa räjähtää. Jukka Porvarin kauhea lämäri uppoaa verkon perukoille. Viimeisellä minuutilla Ari Vuori ja Rauli Tammelin repivät vastustamattomasti Ilves-puolustuksen rikki ja Jukka Virtanen ohjaa maalin kulmalta lukemiksi 2-0.

– Jokohan tässä nyt sitten alkaa kulta kallistua tänne Turkuun? ennustelee TV-selostaja Juha Jokinen tapansa mukaan huolellisesti artikuloiden.

Risto Jalo makaa pitkällään jäähallin uumenissa. Riemukas turkulainen huutomyrsky kaikuu hänen korviinsa, mutta hän ei voi tehdä mitään minkään hyväksi. Ripa kiroaa raskaasti silmät kosteina.

– Ei voi…tää ei voi päättyä näin!

Siirrytään erätauolle. Hiitelä teroittaa joukkueelleen, miten tärkeää on, että pystytään löytämään oma peli.

– Meidän on pystyttävä pelaamaan aktiivisemmin, rohkeammin, röyhkeämmin! Täytyy uskaltaa haastaa! Seppo painottaa.

Ripaa ei näy. Hän makaa hierontahuoneessa seuranaan lääkintämiehistö, joka yrittää saada jalkaa pelikuntoon. Silveri kokeilee polvilumpiota: se liikkuu normaalisti, eikä siis ole vaurioitunut.

Samaan aikaan Tepsin joukkueenjohtaja Severi Kuismanen astelee joukkueensa koppiin.

– Jumalauta. Jalo ei pysty pelaamaan. Me ollaan mestareita!

Mölli Keinonen ei hymyile. Hän on entinen huippupelaaja, joka kunnioittaa vastustajaa. Hän ei iloitse vastustajan loukkaantumisesta. Ja Mölli tietää, ettei ottelu ole ratkennut, eikä tuuletteluihin ole vielä aihetta.

Tuska polvessa on hirvittävä. Ripa katsoo Tuomista tiukasti silmiin.

– Mää menen takaisin kentälle. Maksoi mitä maksoi.

Kuninkaan paluu

”Tuskin kukaan muu olisi palannut takaisin jäälle. Uskomatonta.” - Seppo Hiitelä
”Meistä ei olisi kukaan muu enää palannut takaisin jäälle.” - Hannu Helander
”Sellaisen tällin jälkeen ei kukaan muu olisi palannut takaisin jäälle.” - Mauri Silfverhuth, lääkäri

Avainpelaajan puuttuminen ei välttämättä lannista joukkuetta, vaan usein käy niin, että muut ryhtyvät taistelemaan entistä ankarammin, jotta puuttuva lenkki saataisiin korvattua. Joukkue kokee tällaisen tilanteen eri tavalla kuin katsoja, joka luonnollisesti masentuu. Mutta tässä ottelussa Ilves on ollut sekaisin!

Toinen erä on alkamaisillaan ja pelaajat istuvat paikoilleen vaihtopenkille. Jaloa ei näy vieläkään. Näyttää siltä, ettei häntä ole saatu kuntoon.

Kunnes erän jo pyörähtäessä käyntiin astelee tuttu hahmo kohti vaihtopenkkiä. Risto Jalo palaa tositoimiin. Tuominen ja Silveri ovat tehneet jääpussien ja vahvan teippauksen avulla sen, mikä on tehtävissä. Päät kääntyvät kohti Ripaa.

TPS hallitsee yhä ja hakee lopullista armoniskua. Tilanne kentällä alkaa kuitenkin vähitellen tasoittua. Ripa on noussut pelaamaan sairasvuoteelta, ja tämä hirmuinen taistelutahto sytyttää koko joukkueen. Peli tempaisee Ripan mukaansa. Jalka on jäykkä, mutta kipu unohtuu.

Ajassa 29.38 Jyrki Latva ottaa kohtalokkaan kaksiminuuttisen. Helmisen viisikko aloittaa ylivoimakuvioiden rakentelun, mutta ei saa juuri vetopaikkoja. On Jalon kentällisen vuoro. Rajalan tilalla luistelee nyt vahvempi vääntäjä, Reima Pullinen.

Mäkelä tuo kiekon hyökkäysalueelle. TPS yrittää katkaista, mutta kiekko kimpoaa Jalolle. Tämä jatkaa siniviivalla odottavalle Jukka Hirsimäelle. Pullinen syöksyy maalille maskimieheksi. Hirsimäki ampuu jäätä nuolevan lämärin. Ikitaistelija Pullinen ohjaa kiekon Jouni Rokaman selän taakse.

Reiman kevään ensimmäinen playoff-maali on kaikkien suoraviivaisten koulumaalien äiti, joka ei olisi voinut syntyä paremmalla hetkellä. Tämä täysosuma vapauttaa takkuturkit lopullisesti. Lähes lyöty Ilves herää kuilun partaalla eloon, paljastaa hampaansa ja ryhtyy taistelemaan voitosta. Tampereen kiekkokoulun kasvatit saavat potkua luistimiinsa ja painopiste siirtyy TPS:n maalille. Äkkiä on kuitenkin Keskinen läpiajossa. Tammi pelastaa.

Uni muuttuu todeksi

”Eivät he taivu, eivät he katkea!” -Pekka Ruuska

Toinen erätauko on päättymässä. Hiitelä sanoo viimeiset kannustavat sanansa. Joukkue keräilee varusteitaan ja valmistautuu kuromaan TPS:n johdon kiinni. Silfverhuhtilla ei lääkärinä ole tapana antaa minkäänlaisia ohjeita pelaajille, mutta tällä kertaa hän tekee poikkeuksen. Silveri kiertää nopeasti jokaisen pelaajan luona tekemässä pienen henkilökohtaisen silmäyksen ja sanomassa hiljaisella äänellä jotakin rauhoittavaa.

– Me ollaan nousussa. Noustaan loppuun asti. Hoidetaan homma. Kaikki hyvin, Silveri supisee. Hän pyrkii omalta osaltaan rentouttamaan joukkuetta. Kun lääkäri on tyyni, rauhoittuu pelaajakin, laskee Silveri.

– ME EI TÄTÄ HÄVITÄ! psyykkaavat pelaajat toisiaan, nousevat kovalla metelillä ja lähtevät viimeiseen koitokseen.

Viimeinen kaksikymmenminuuttinen alkaa. Muutaman minuutin tunnustelun jälkeen Jalo käynnistää Ilveksen vastahyökkäyksen ja antaa pystyavauksen Rajalalle, jonka TPS-puolustus pysäyttää. Kiekko pomppii maalia kohti. Timo Nummelin yrittää huitaista sen sivummalle, mutta lyö tyhjää. Rokama epäröi. Hän tönäisee kiekkoa hädissään kulmausta kohti, mutta välissä on tuttu mailanlapa.

Risto Jalo. Jalka hajalla. Mutta pää kirkkaana.

Ripa kiertää maalin taakse. Keskinen roikkuu mukana, mutta ei saa häntä kiinni. Ripa kaartaa salakavalan rauhallisesti maalin eteen ja livauttaa kiekon rystyltä Rokaman patjojen alta maaliin.

Vanhanaikainen puree. Mestaruustaistelu alkaa alusta.

Turkulaiset eivät ole ehtineet kunnolla toipua järkytyksestä, kun heidän pahin painajaisensa on jälleen kentällä. Jyrki Latva on kuin pujottelukeppi, kun Ripa jallittaa hänet ja syöttää tekopaikkaan tiensä raivanneelle Miksalle. Tämä kiertää jäässä rähmällään makaavaa Rokamaa ja yrittää nostaa kiekon tyhjänä ammottavaan maaliin. Mutta Miksa ei saa vetoa nousemaan. Jouko Narvanmaa ruhjoo Miksan jäähän…kiekko on siellä jossakin maalivahdin ja maaliviivan välissä…vihreä mies syöksyy paikalle, tavoittelee kiekkoa Rokaman takaa ja kaatuu selälleen.

Missä kiekko on…?

Numeroa 13 kantava vihreä mies ponnahtaa ylös ja aloittaa villin juhlinnan. Pelikello pysähtyy aikaan 46.18. Risto Jalo ei ollut nähnyt enää kiekkoa Miksan yrityksen jälkeen, mutta ryntäsi silti katsomaan, oliko kiekko vielä pelissä. Ja se oli. Se ei ollut Rokaman patjojen alla, vaan pomppi suojuksen vieressä koko ajan.

TPS protestoi voimakkaasti, turhaan. Turkulaisten kasvot vääristyvät, ei tässä voi käydä näin! Täydellisesti käsissä ollut hunajasammio on jälleen kerran luisumassa ulottumattomiin. Päätykatsomon sankka tamperelaisjoukkio tanssii kuin Rion karnevaaleissa. ILVES JOHTAA. Ensimmäisen kerran koko finaalisarjassa Tampereen Ilves on lähempänä kultaa kuin Turun Palloseura. Mutta vielä on tuskallisen paljon, kauhean paljon peliaikaa jäljellä.

Hyvänolontunne valtaa hetkeksi Ilves-leirin, ja puolustaminen unohtuu käsittämättömällä tavalla heti seuraavassa vaihdossa. Keskinen ja Vuori ovat yhtäkkiä kahdestaan Ilves-maalilla. Essi syöttää, ja laukaus lähtee kahden metrin päästä, mutta Jukka Tammi tekee Ison Torjunnan, mahdottoman haamupelastuksen. Kupittaan yleisö, joka ehti jo huutaa varmaa maalia, huokaa ja kiroaa pettymystään Tammen epätodellisen torjunnan jälkeen.

Ilvestä koetellaan, kun Mäkelä lähetetään rangaistuspenkille. Ilves kestää tämän, mutta välittömästi kentälle päästyään Miksa ottaa toisen jäähyn. Pertti Juhola näyttää armottomasti koukkausta. Miksa ei hyväksy tuomiota, mutta Ripa onnistuu ohjaamaan kuumenneen ja mieltään osoittavan ketjukaverinsa jäähyaitioon.

TPS ei pysty hyödyntämään tätäkään tilannetta. Porvari ja kumppanit pyörittävät, mutta Taisto onnistuu torjumaan Leppäsen hirmulämärin.

– Omaa peliä edelleen! huutaa Seppo joukkueelleen. – Ei saa käpertyä!

Koko kauden ajan Ilves on joutunut vaikeuksiin ryhtyessään varmistelemaan voittoaan liian aikaisin. Tähän ei ole enää varaa sortua. Mutta nyt Ilves pelaa omaa peliään. Se jauhaa sitä peliä, jonka parhaiten osaa.

Turkulaisten peli muuttuu paniikinomaiseksi väkisin yrittämiseksi. Kalevi Ahon hermot eivät kestä. Hän ottaa korkeasta mailasta alokasmaisen kaksiminuuttisen. Ylivoimalla Mäkelä löytää Kaarion, joka on noussut aivan vapaasti maalille. Sekunnit tuntuvat minuuteilta, kun kapteenin pitkä maila nousee vapauttavaa armoniskulämäriin...mutta Rokaman suojukset pitävät.

Markku Järvinen ei kestä jännitykseltään enää katsoa. Hän häipyy vaivihkaa pukukoppiin. Silveri huomaa hänen häipyneen ja lähtee tarkistamaan tilanteen. Lääkäri löytää joukkueenjohtajan kiertämässä kopissa yksinään kehää, tupakka tärisevässä kädessä. Silveri pysähtyy Makun eteen ja katsoo tätä silmiin.

– Markku. Tumppaa se tupakki. Ei nyt kannata hermoilla. Otetaan rauhallisesti, jätkät kyllä hoitaa sen homman. Meistä kumpikaan ei juuri auta joukkuetta, jos me täällä vain kehää pyöritään.

Maku palaa Silverin mukana takaisin. Ilves johtaa yhä 3-2.

Yksi minuutti jäljellä. Kaikkien aikojen playoff-pörssihai Reijo Leppänen saa kulmasta loistavan syötön maalille. Meteli on korviahuumaava, kun kiekko lähtee Pärren lavasta…tolppaan. Millimetrit ovat Taiston, Ilveksen ja Tampereen puolella. Peli jatkuu, ja Taisto, Ilves ja Tampere johtavat edelleen.

Reilut puoli minuuttia aikaa. Taisto vilkaisee kelloa. Hänen kurkkuunsa alkaa muodostua kiekonkokoinen pala. Mutta vielä on keskityttävä. Vielä on kestettävä.

Simo Hirvonen sormeilee hermostuneesti taskussaan olevaa sikaria.

– Kollaa kestää. Kollaa kestää, hän sopertaa itsekseen.

Ilves pitää kiekkoa Miksan, Ripan ja Rubenin voimin hyökkäysalueella. Kiekko lyödään turkulaismaalin taakse, josta Jukka Virtanen lähtee rakentamaan hyökkäystä. Epätoivoinen ilme kasvoillaan Mölli viittaa Rokaman vaihtoaitioon. Meteli yltyy.

Kaksikymmentä hirvittävän pitkää sekuntia erottaa Ilveksen nirvanasta ja täyttymyksestä. TPS:n hyökkäys katkeaa Ilveksen siniviivalla. Mäkelä nappaa kiekon ja kuljettaa kohti tyhjänä ammottavaa maalia vastassaan kaksi puolustajaa. Nuorukaisen kädet jäätyvät ratkaisevalla hetkellä. Hän ampuu kiekon oikealta ohi.

– Kollaa kestää. Kollaa kestää, hokee Hirvonen ääni vapisten.

TPS yrittää vimmatun epätoivoisesti lähteä liikkeelle omasta päädystä, mutta vihreäpaitainen karvauslinja on vastassa hyökkäyssiniviivalla ja taistelee kiekon itselleen. Miksa sohaisee propellikiekon silmät kiinni kohti maalia...jälleen ohi. Ilveksen kannattajat huutavat suoraa huutoa.

Kymmenen sekuntia, yhdeksän, kahdeksan. Sekavaa törmäilyä TPS-alueen vasemmassa laidassa. Tepsi ei pääse ylöspäin. Tamperelaiset karjuvat kuin mielipuolet toivoen kiduttavien sekuntien häipyvän ikuisuuteen.

– Ei ehdi…ei ehdi TPS enää! julistaa Juha Jokinen. Ei ehdi enää. EI EHDI ENÄÄ.

Kolme sekuntia. Jukka Porvari saa syötön omalle siniviivalle ja ampaisee kenenkään estämättä kohti Ilves-päätyä. Kaksi sekuntia. Porvari ylittää punaviivan ja lataa kaiken voimansa ja tahtonsa viimeiseen lämäriin.

Kiekko lähtee kuin ohjus Porvarin lavasta kohti alanurkkaa. Sydämet lyövät tyhjää vaihtopenkillä.

Jukka Tammi räväyttää polvisuojansa juuri siihen, mihin pitääkin.

Kupittaan summeri soi kuin taivaallisena fanfaarina ilmoittaen koko maailmalle, että Tampereen Ilves on ykkönen.

Keltavihreät kyyneleet

”Se tunne...se oli jotakin käsittämätöntä. Ei sitä pysty sanoin kuvailemaan, se oli jotain aivan ihmeellistä.” -Matti Kaario

Kiekko lentää Tammen torjunnasta korkealle katsomoon. Taisto katsoo uhmakkaasti kiekon perään kuin varmistaakseen, ettei se tule enää milloinkaan takaisin kentälle kummittelemaan, ja heittää mailansa ilmaan.

Keltamustavihreät soturit hyökkäävät kaukaloon juhlimaan. Myllys ryntää karjuen halaamaan Tammea. Se on meidän. Se on meidän, eikä kukaan vie sitä meiltä pois!

ILVES, TAMPEREEN ILVES. KELTAINEN, MUSTA, VIHREÄ. Niilo Tammisalo! Dynamo Honkavaara! Jussi Lahtinen! Jarmo Wasama! Lasse Oksanen! Tumba Peltonen! Len Lunde!

Enää ei tarvitse vapista sydän kurkussa, pureskella kynsiä, rukoilla korkeampia voimia, hikoilla, vilkuilla raastavan hitaasti raksuttavaa pelikelloa, pelätä jonkin pahanilkisen voiman vievän meiltä pois sen, mikä meille kuuluu ja mitä me tulimme hakemaan. Nyt saa tuulettaa, nyt saa karjua äänensä tainnoksiin, nyt on oikeus itkeä ja nauraa, nyt saa jo vihdoin ja viimein lopullisesti uskoa, että me olemme kaikkien näiden vuosien jälkeen parhaita, ykkösiä, mestareita, hallitsijoita, kuninkaita!

Kuuluttaja Aulis Virtanen kokoaa hetken itseään ja toteaa sitten lakonisesti:

– No niin, hyvä yleisö, nyt on kamppailu viimein saatu päätökseen.

– Mitäs nyt sanot? on Kustaan kuitattava Iltalehden Timo Nyholmille, joka ei ole koko kautena uskonut Ilveksen nuoreen joukkueeseen.

Palkintojenjaossa mitalit loppuvat kesken. Varamaalivahti Antti Eskelinen antaa oman mitalinsa Silverille.

– Kanna sää tätä. Mää saan omani aikanaan Jääkiekkoliitosta!

SM-liigan puheenjohtaja Teemu Hiltunen tuo Kanada-maljan kentälle. Toimitusjohtaja Kalervo Kummola viittaa käskevästi Kaarion noutamaan maljaa. Harmaapäinen herrasmies Hiltunen hymyilee ja luovuttaa Pojan Kaariolle ilman turhia seremonioita. Pitäkää hyvänänne, nyt on teidän aikanne irrotella! Se on nyt teidän!

Ilveksen alakerran ehdoton päällikkö, raamikas kapteeni Matti ”Pitkä” Kaario kohottaa himoitun palkinnon korkealle kohti Kupittaan kattoa.

Poika nousee. Kolmentoista vuoden piina on päättynyt. Tätä hetkeä ei viedä meiltä koskaan pois. Tälle hetkelle ei voi mitään ikinä mikään mahti maailmassa. Vaikka taivas putoaisi huomisaamuna niskaan tai aurinko sammuisi, on tämä ilta Ilveksen.

Joukkue ympäröi kapteeninsa. Anan, Miksan, Reiman ja Rubenin johdolla Kaario nostetaan ylimmäiseksi kunniakierrosta varten. Kanada-malja on pudota tässä hässäkässä. Kupittaan laidat eivät pysty pitelemään yleisöä loitolla. Onnesta kiljuvat tamperelaiset rynnistävät kentälle todistamaan historiallista voittomarssia niin läheltä kuin mahdollista. Edes perinteistä mestaruuskuvaa jäällä Pojan kanssa ei ole mahdollista ottaa ihmismassan keskellä.

Nyt hymyilee jo kivikasvoinen Hiiteläkin!

– Ei voi hienompaa tunnetta enää olla. Tää on niin loistava joukkue, että ei voi muuta kuin hymyillen todeta, että…mahtavaa!! MAHTAVAA!!! yrittää Risto Jalo etsiä sanoja TV-kameran edessä.

Nyt on oikeus juhlia

”Kyllä se kulta on todella korkealla omassa arvoasteikossa. Silloin nuorena sitä ei oikein ymmärtänytkään. Oltiin ehkä vähän liian nuoria nauttimaan siitä.” - Raimo Helminen

”Terhon Pekkakin tuli sinne pukukoppiin. Ison pankin johtaja tyylikkäästi puku päällä. Joku roiskutti pullollisen samppanjaa sen päälle.” - Jarmo Huhtala

SM-liigan silloisen tavan mukaan finaalin jälkeen kulta- ja hopeajoukkue otti liigajohdon lisäksi osaa viralliseen päätösgaalaan ottelun jälkeen. Tämä ei ollut kummallekaan osapuolelle erikoisen mieluista. Voittajat olisivat halunneet jatkaa ilonpitoa keskenään, ja hävinneet olisivat mieluiten häipyneet sulattelemaan tappiota ilman keinotekoisia seremonioita.

Rantasipi Ikituurissa istui joka tapauksessa ryhmä tepsiläisiä tyylikkäästi puvut päällä ja naamat peruslukemilla. He katselivat kaihoisasti viereiseen pöytään, jossa ilakoi lauma ilvesläisiä - farkuissa ja verkkareissa. Ennen peliähän oli sovittu, ettei pukuja pakata edes mukaan! Johdon lisäksi vain Lassella, Makulla ja Sepolla oli pikkutakki mukana. Liigapamput motkottivatkin Simolle asiasta.

– Miksette huolehtineet, että pelaajat ovat oikein pukeutuneita?

Pekka Terho piti puheen. Kunniapuheenjohtaja oli niin liikuttunut, että hänen ajatuksensa katkeili ja asiat sotkeutuivat useaan otteeseen. Syy ei ollut liian monen voitonmaljan, vaan yksinkertaisesti valtaisan tunnekuohun!

Kanada-maljasta nautittiin Kiovan Sokolin lahjoittamaa punaista shampanjaa. Sankarien suussa sauhusivat jättimäiset sikarit, jotka Seppo Helle oli varastoinut vuoden 1972 mestaruusjuhlien jälkeen.

– Näitä ei saa polttaa ketkään muut kuin mestarit, oli Helteen komento kuulunut. Lasse Laukkanen oli pitänyt sikareita hallussaan kolmetoista vuotta.

Kolmetoista pitkää vuotta olivat havannalaiset ehtineet odottaa sytyttäjäänsä. Kolmetoista vuotta sitten sai Ilves viimeksi nauttia menestyksestä. Silloinkin joukkue kävi hakemassa Pojan kotiin Kupittaalta.

Bussissa päästiin vihdoin tyhjentämään Tonkka, jonka Superstarsit olivat täyttäneet viinalla, viisasten juomalla. Se kuului nyt Ilvekselle.

Hunaja ei virrannut. Turkulaiset menivät nukkumaan pettyneinä, hävinneinä, lyötyinä. Vain toiseksi parhaina.

Bileet jatkuivat. Mestarit mellastivat Ripan luona Tohlopinrannassa, Jäähovissa ja Rosendahlissa. Keskellä päivää he saapuivat äänekkäästi Lasse Oksasen isännöimään Vikkulaan näyttämään palkintoa esikuvalleen. Loppuviikosta oli kaupungin virallinen vastaanotto. Myös Fennia muisti sponsoroitaviaan ja otti itse kaiken ilon irti mestaruudesta.

Ripa oli vannonut pitävänsä hyvää huolta Kanada-maljasta. Toisena iltana baarin mennessä kiinni hän unohti koko maljan, jolloin Antti Heikkilä nappasi sen mukaansa ja käveli pokaali kainalossaan kohti kotia. Aamulla Pirkko Arjanmaa soitti Antille hermostuneena:

– Onko sulla mitään tietoa Kanada-maljasta?
– Eihän mulla, miten niin? Ana vastasi naurua pidätellen. Malja oli tietenkin hänen olohuoneensa pöydällä.
– Sulla se on viimeksi nähty! Sen pitäisi olla vartin päästä TAPin ikkunalla!!
– No, mää soitan sulle jos jotain selviää.

Heikkilä asteli olohuoneeseen, istahti sohvalle, nosti jalat pöydälle, katseli Kanada-maljaa ja soitti hetken kuluttua Pirkolle.

– No niin! Nyt mulla on aavistus, missä se malja saattaisi olla.
– NO MISSÄ??
– Tässähän se on pöydällä, mun jaloissa.

Kului noin kaksi minuuttia, kunnes pihaan kaarsi taksi. Niin lähti palkinto kohti sponsorin pääkonttoria. Mutta veijarien ja virtuoosien juhlat vain jatkuivat.

Se oli Tampereen Kevät.

Suuri joukkue

”Tää on ainoa katkera muistoni Ilveksestä. Kaikki muut muistot on hyviä. Mä oon aina kunnioittanut Ilvestä mielettömän paljon. Se on aina ollut taitojoukkue, jota mä nimenomaan arvostan. Ovela, tekninen ja niin edespäin.” - Matti Keinonen

”Juniorityö on ollut aina Tampereella vahvaa ja on kantanut hedelmää. Se on kantanut ehkä kaikkien aikojen kauneinta hedelmäänsä juuri tänä vuonna!” Pekka Paavola, kaupunginjohtaja

Vuonna 1985 kultaa voittanut Ilveksen edustusjoukkue säilyy ikuisesti eräänä kaikkien aikojen hienoimmista Suomessa mestaruuden ottaneista ryhmistä. Haastajana runkosarjaan, pudotuspeleihin ja loppuotteluihin lähteneen joukkueen henki kasvoi pitkän kauden aikana hiljalleen valtavaksi. Se oli oman kylän pojista koottu taistelutahtoinen, yhtenäinen ja peräänantamaton Joukkue. Tätä mestaruutta ei ostettu suurilla seteleillä. Se oli hiljalleen kasvanut Koikkarin ulkojäällä.

Mestareiden keski-ikä oli vaivaiset 22 ja puoli vuotta. Tällä kertaa nuoruus voitti kokemuksen. Vuosina 1964-65 päivänvalon nähnyt sukupolvi oli harvinaisen valmis koviin peleihin. Raimo Helminen, Mikko Mäkelä ja Jarmo Myllys olivat täysin poikkeuksellisia jääkiekkoilijoita. Risto Jalo ja Jukka Tammi olivat jo useamman vuoden olleet maajoukkuemiehiä, mutta ikävuosiensa puolesta hekin olivat vasta nuorukaisia.

Ainoa kolmikymppinen pelaaja oli kapteeni Matti Kaario, joka oli myös porukan ainoa naimisiin ehtinyt mies!

Ilveksen kokeneempi osasto muodosti nuoren polven kanssa todella harmonisen kokonaisuuden. Minkäänlaista vastakkainasettelua ei ollut. Antti Heikkilä oli erinomainen kahden suunnan sentteri ja joukkueen paras aloittaja. Reima Pullinen teki kullanarvoista työtä taklaajana ja kulmakaivajana, ja viimeisteli erään kauden tärkeimmistä maaleista viimeisessä loppuottelussa.

– Heikkilän ketju oli äärimmäisen ratkaiseva. Se on aina ollut niin, että molemmilla finaalijoukkueella on pari tasavahvaa maalintekokenttää, ja silloin ratkaisee, kummalla on parempi neloskenttä - tai siihen aikaan kolmoskenttä, Helminen sanoo.

– Sitä joukkuetta oli niin helppo valmentaa, koska pelaajilla oli tavoitteet niin korkealla. Nuoret olivat valmiita tekemään mitä tahansa tavoitteidensa eteen, vähättelee Hiitelä omaa rooliaan. – Mutta joukkue ei olisi pärjännyt myöskään ilman vanhempia pelaajia!

Ilves-joukkueen pelin avaimia olivat olleet vauhti ja mielikuvitus. Tämä teki joukkueesta sellaisen, jonka katsominen lämmitti sydäntä huonompanakin päivänä.

Mestaruuskausi oli lisäksi taloudellisesti onnistunut. Budjetti oli laadittu maltillisesti, ja siitä tuli mukavan ylijäämäinen playoff-menestyksen ansiosta. Joukkue oli nuori, silloiseen palkkatasoon nähden halpa ryhmä. Yhtäkään kallista ostomiestä ei mukana ollut.

Kultajoukkue sai ikuisen muistomerkkinsä Tampereen keskustaan. Kosken partaalle rakennetun uuden jättihotellin nimikilpailun tulokset julkistettiin heti mestaruuden jälkeen. Kansa oli niin hullaantunut Ilveksen menestyksestä, että kilpailun ylivoimainen ykkössuosikki oli ollut Ilves.

Valmistuttuaan Hotelli Ilves oli Suomen korkein hotelli. Se hallitsee edelleenkin Tampereen kaupunkikuvaa.

Voitonjuhlien jälkeen Eero Rautio spekuloi Aamulehdessä, että Jalolla, Helmisellä, Haanpäällä, Mäkelällä ja Sirénillä on kaikilla NHL-kiinnitys, ja yhdenkin lähtö merkitsisi suurta lovea Ilveksen materiaaliin. Tampereella jäätiin kuumeisesti odottamaan, millaisen aukon National Hockey League toisi mestarijoukkueeseen.

Se lovi tulikin olemaan suurempi kuin kukaan oli uskaltanut kuvitella.