1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilveksen hyvä alku kääntyi toistamiseen tappioksi

Ilveksen hyvä alku kääntyi toistamiseen tappioksi

Elina Kuivalainen

Eilinen tappio tuntui jo olevan karistettu, kun Ilves aloitti vahvasti tasoittaen ottelun ensimmäisessä erässä ja mennen jo 2-1 johtoon toisen erän alussa ylivoiman turvin. Kuitenkin hyvä alku kantoi vain puolet koko ottelusta ja TPS vei ottelun lopulta selvin luvuin 3-6.

TPS hallinnasta huolimatta tilanne tasan 1-1

TPS vei ottelun ensimmäisen aloituksen ja otti pelin hallinnan itselleen, niin että Ilves sai ensimmäisen kunnon hyökkäyksensä vasta vähän vajaa kahden minuutin kohdalla. Lähilaukaus Rasmus Tirroselle, joka koppasi kiekon syliinsä. Ottelun ensimmäinen maali nähtiin ajassa 02:49, kun Ilves alueen aloituksen jälkeen TPS kaappasi kiekon ja parin syötön jälkeen Jasper Lindsted pääsi ampumaan siniviivalta suoran kudin kohti Markus Ruusua ja kiekko maalissa. Ruusu yritti venyttää itsensä torjuntaan, mutta ikäväksi liian myöhään. TPS 0-1 johtoon.

Turkulaisten avausmaalin jälkeen Ilves pääsi paremmin peliin mukaan ja saikin järjestettyä pari hyvää maalipaikkaa TPS maalille, kuitenkin viimeistely uupui ja tasoitus jäi syntymättä. Ensimmäinen jäähykin oltaisiin yleisön mielestä voitu nähdä maalitilanteen jälkeen, kun Julius Valtonen kaatui mahalleen TPS maalin takana, mutta tuomari ei nähnyt tilanteessa rikettä eikä ylivoimaa tullut.

Kun ensimmäistä erää oli ehditty takoa vajaa seitsemisen minuuttia, alkoi yleisö hurrata jo Ilves maalin merkiksi, kun Antti Kangasniemi syötti Otto Koivulalle ja Koivula syötti Ville Meskaselle, joka yritti vanhanaikaista TPS maalin vasemmalta kulmalta. Tilanne näytti jo maalilta, mutta kiekko kuitenkin ilmestyi jostain takaisin peliin ja tuomarit antoivat pelin jatkua. Peli ehti pyöriä maalitilanteen jälkeen vielä hetken, ennen seuraavaa pelikatkoa. Pelikatkolla tuomarit tarkistivat kyseisen maalitilanteen videolta ja totesivat sen olevan maali. Ajassa 06:43 Ilves tasoitus 1-1.

Seuraava Ilveksen hyökkäys päättyikin ikävästi ottelun ensimmäiseen jäähyyn, joka annettiin Arttu Ruotsalaiselle huitomisesta. TPS ei saanut ylivoimallaan aikaan toista maalia. Ajassa 10:30 Juuso Pulli näytti epäurheilijamaisen tempun taklatessaan laidassa ollutta TPS pelaajaa suoraan päähän. Tilanteesta Pullille 2+10 minuuttinen ja Ilvekselle heti perään toinen alivoima. Turkulaisten parista pahastakin maalinedus tilanteesta huolimatta Ilves selvitti toisenkin alivoimansa ilman takaiskua.

14 minuutin kohdalla nähtiin huitomistilanne vaihtoaitioiden kohdalla, mistä yleisö huusi jäähyä TPS pelaajalle, tuomarit eivät kuitenkaan noteeranneet tilannetta ja peli sai jatkua. Hetken päästä Ilves maalilla oli kunnon TPS tilanne, mutta Markus Ruusu kesti. Noin parin minuutin päästä TPS maalilla Arttu Ruotsalaisella oli hyvä maalitilanne, mutta laukaus ylärimaan. Hetki edellisestä ja jälleen maali tilanne Tirrosen maalilla, mutta viimeistely uupui jälleen. Kun erää oli jäljellä reilu kaksi minuuttia ottivat tuomarit roolia viheltämällä selvästi väärän pitkän kiekon. Aloitus Ilves päätyyn, josta samantien Ilveksen nelosen toimesta peli takaisin Turkulaispäätyyn. Loppuerä mentiin päästä päähän ja juuri ennen summerin soittoa Ilveksellä vielä yksi paikka TPS maalin edessä, mutta kiekko muutti juuri ennen maalille asti pääsyä luistimesta suuntaa ja lipui maalin ohi kulmaan. Tilanne ensimmäisen erän jälkeen tasan 1-1.

Torjunnat ensimmäisestä erästä Ilveksen Markus Ruusu 10, TPS Rasmus Tirronen 6.

TPS otti ohjat ja meni 2-4 johtoon

Toinen erä alkoi myös TPS painostuksella ja vain puoli minuuttia toisen erän alusta, kun kiekko kävi Ruusun maaliraudoissa. Ajassa 21:12 Petrus Palmu passitettiin kaksiminuuttiselle Markus Ruusun päälle ajosta, eli maalivahdin estämisestä. Ilves sai heti ylivoimakuvionsa kuntoon ja noin minuutin pyörityksen jälkeen Ville Meskanen pääsi iskemään toistamiseen illan aikana kiekon ohi Tirrosen. Syöttäjinä Meskasen ylivoimamaalissa toimivat Eemeli Suomi ja Teemu Lepaus. Ajassa 22:05 Ilves 2-1 johtoon.

Ylivoiman jälkeen pelin painopiste oli jälleen Ilves päädyssä ja Ruusulle sateli torjuntoja milloin mistäkin kulmasta. Välillä jopa niin vaarallisia, että yleisöstä kuului kiljaisuja. Toisen vaarallisen tilanteen päätteeksi kiekko olikin Ruusun selän takana ja tilanne jälleen tasan. Ajassa 23:30 TPS tasoitus 2-2.

Ilves sai jälleen pitkän TPS pyörityksen jälkeen pelin TPS päätyyn ja Turkulaisten Henrik Tallinderin huolimattomasti pelatusta maalin taustalla käydystä väännöstä Tallinderin maila suoraan Villa Meskasta naamaan. Tallinderille tilanteesta 2+2 minuuttinen ja Meskanen pukukoppiin paikattavaksi. Meskasta ei nähty kentällä enää toisessa erässä. Ilveksen ylivoima ei ottanut kuitenkaan heti alkuun toimiakseen, vaan TPS pääsi painamaan alivoimalla vaarallisen tilanteen Ruusulle. Ruusu kuitenkin selvitti tilanteen ja ylivoima jatkui jälleen hetken TPS päädyssä. Ylivoimalla nähtiin useampikin hyvä maalinedus tilanne, mutta viimeistely uupui eikä johto maalia saatu aikaiseksi.

Välissä mentiin hetki vuorotellen päästä päähän ja nähtiin jos minkälaisia vaarallisia tilanteita puolin että toisin. Ajassa 33:15 TPS vyörytti jälleen hyökkäyksensä Ilves päätyyn ja Patrik Lindsted sai vuorostaan kunnian iskeä illan toisella maalillaan Turkulaiset jälleen johtoon. TPS 2-3 johtoon.

TPS johtomaalin jälkeen Ilveksellä oli omat paikkansa tasoitukseen ensin Arttu Ruotsalaisen yrittäessä maalin edestä, jonka jälkeen Juuso Pulli laukoi siniviivalta Tirroselle helpon kopin. Loppu erä mentiinkin jälleen vuorotellen päästä päähän, jolloin kumpikaan joukkue ei saanut enää kunnon maalipaikkoja aikaan, kun vasta juuri summerin soidessa. Toinen päätuomari näytti heti tarkistavansa maalin videolta, ehtikö summeri soida ennen kiekon menemistä maaliin asti. Lyhyen tarkistuksen jälkeen tuomari vihelsi ja osoitti keskiympyrään. Ajassa 39:59 TPS 2-4 johtoon.

Torjunnat toisesta erästä Ruusu 6 ja Tirronen 10. Kummallakin torjuntoja kahden erän jälkeen tasan 16.

Kolmannen erän taistelu ei riittänyt enää voittoon

Kolmas erä alkoi jo edeltävien tapaan TPS painostuksella. Tällä kertaa Turkulaiset saivat pelin pyörimään Ilves päädyn kulmissa, eikä kunnon maalitilannetta saatu aikaan kuin kerran. Seuraava hyökkäys olikin jo eri luokkaa ja Ruusu sai kaivaa kiekon selkänsä takaa jo viidennen kerran illan aikana. Ajassa 41:10 TPS 2-5 johtoon.

Ilves sai kammettua itselleen ensimmäiset kunnon maalipaikat vasta kolmannen erän neljännen minuutin paikkeilla. Paikat olivat kuitenkin niin selviä, ettei Tirrosella ollut mitään ongelmia torjua tilanteita. Ilveksen kovasta yrityksestä huolimatta kiekkoa ei saatu millään kunnolla Tirroselle asti, kun taas Turkulaiset saivat vyörytettyä aika ajoin vaarallisia hyökkäyksiä ilves päätyyn päästen monesti jopa laukomaan ihan avopaikoista.

Reilu kahdeksan minuuttia pelattu kolmatta erää, kun Kangasniemen kentässä Ville Meskasta paikanneella Teemu Rautiaisella todella vaarallinen paikka Tirrosen edessä. Tirronen sai kuitenkin selvitettyä tilanteen, mutta ei enää seuraavaa. Seuraavassa vaihdossa Arttu Ruotsalainen pääsi avustamaan Juuso Pullin kanssa paikan Eemeli Suomelle joka pääsi iskemään kiekon TPS maaliin ja Hakametsä räjähti hurraamaan kolmatta kertaa lauantai illan aikana. Ajassa 48:52 Ilves 3-5 kavennus.

Hetkeä myöhemmin Ilveksen kolmos kenttä oli jälleen kuin haukkana TPS päädyssä ja laukaukset viuhuivat vaarallisesti Tirrosta kohti. Eemeli Suomen johtaman kentällisen jälkeen askiin hypänneellä ykkösellä oli myös omat paikkansa kaventaa jälleen tilannetta, mutta he epäonnistuivat. Rautiainen tulistui tilanteessa ja iski mailansa vaihtoaition laitaan mennessään vaihtoon.

Loppu erä meni lähes koko lailla Ilveksen hallinnassa, mutta tilanne toisensa jälkeen laukaukset tyssäsivät Tirroseen. Ajassa 56:06 Turkulaisten kapteeni Tomi Kallio passitettiin Ilves päädyn tilanteesta kaksiminuuttiselle poikittaisesta mailasta. Ilves sai ylivoimansa heti pyörimään, mutta hyvistä maalipaikoista huolimatta viimeistely uupui. Ylivoiman viime sekunneilla ja ajassa 58:02 Ilves otti aikalisän ja Ruusun pois maalilta. TPS yritti vielä komentaa voittolukemiaan iskemällä pitkiä kiekkoja Ilves päätyyn, ja lopulta onnistui saamaan kiekon kuudennen kerran Ilves maaliin. Ajassa 59:52 TPS tyhjään maaliin loppulukemat 3-6.

Kiven kommentit:

Kyllä nyt joudutaan oikein kaivamaan, että ei ihan nappi viikonloppu ollut, helposti omissa kyllä soi. Liian monella on epäröintiä ja itseluottamus vähän maissa, mikä on ensimmäinen tehtävä saada takaisin. Kyllähän joukkueessa oli tänään paljon hyvääkin eiliseen verrattuna, kun saimme kuitenkin pelin paljon paremmin kasattua takaisin. Ei vaan ikävä kyllä voima riittänyt siinä kakkoserässä enää vastustajan neljännen maalin jälkeen. Ennen tätä peliä meidän seuran tavoite oli olla 10 joukossa ja eihän siihen ole kuin pari pistettä, käsittääkseni 44 peliä pitäisi siihen riittää. Selvähän se, että tää viikko oli vaisu ja varsinkin tää viikonloppu.

Meskanen sai sen verran pahan osuman kasvoihin, että sillä oli pää turvoksissa pyyhkeen alla. Oli silmä turvonnut, jonka vuoksi ei pystynyt enää palata takaisin peliin. En ole nähnyt vielä kasvotusten, mutta pää ei ainakaan pysynyt ollenkaan pystyssä.

Lauantain ohjelma Hakametsässä – katso alumniottelun kokoonpanot
Hockey Drivers | Ilveksen autossa: Eemeli Suomi
UUTISET