1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Arttu Ruotsalainen hakee paluuta valokeilaan

Arttu Ruotsalainen hakee paluuta valokeilaan

Vesa Suonsyrjä

Ilveksen nuori hyökkääjä Arttu Ruotsalainen, 19 on nuoren ikänsä tottunut kantamaan vastuuta ja tekemään pisteitä. Vaikean viime kauden jälkeen itseluottamus on jälleen löytynyt Ilveksestä ja Ruotsalainen uskoo hyvään kauteen.

Ensimmäiset luistinpotkunsa Arttu Ruotsalainen otti synnyinkaupungissaan Oulussa, jossa hän pelasi aina kauteen 2015-16 saakka hyvällä menestyksellä juniori-ikäluokissa.

– Aloitin Kärppien luistelelukoulussa ja sieltä sain kipinän pelaamiseen. Pelasin Kärpissä juniori-ikäluokat lävitse ja A-junioreissa pelasin ensimmäiset pelini jo C-ikäisenä. Haistelin silloin kahden ottelun verran niitä tunnelmia ja seuraavalla kaudella pelasin jo käytännössä täyden kauden A-nuorissa, mestaruuden Kärppien ja C – ja B- junioreissa voittanut Ruotsalainen muistelee.

– Pelasin Jesse Puljujärven ja Sebastin Ahon kanssa paljon yhdessä C-junioreista lähtien A-nuoriin asti. Jesse pelasi minun laidallani ja ”Sepe” toisessa ketjussa. Erittäin tuttuja pelimiehiä molemmat, naurahtaa Ruotsalainen.

Kaudelle 2015-16 lupaava nuorukainen siirtyi Porin Ässiin, josta oltiin osoitettu kiinnostusta hopeaan päättyneiden 18-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen. Kaudesta tuli menestys ja otteluita kertyi lähes sata.

– Oulussa oli koossa todella kova joukkue ja liigaan nouseminen vaikutti vaikeammalle ja kun samaan aikaan Ässistä osoitettiin kiinnostusta, niin lähdin sinne. Oma ajatukseni oli päästä harjoittelemaan liigajoukkueen mukana ja pelata pääasiassa A-nuorissa, mutta lopulta kaudesta tuli menestys kun pääsin pelaaman lähes täyden kauden liigassa.

– Kun lasketaan yhteen liigapelit, harjoituspelit, A-nuorten pelit ja maajoukkuepelit niin ollaan lähellä sataa ottelua. Pelaaminenhan se on se joka kehittää ja kehityin myös ihmisenä, kun muutin ensimmäistä kertaa omilleni.

Kun puhe kääntyy edelliseen kauteen, joka oli toinen ja toistaiseksi viimeinen Porin Ässien paidassa menee Arttu Ruotsalainen hiljaiseksi. Kausi oli vaikea ja itseluottamus rakoili peliajan romahtaessa.

– Harjoituspeleissä sain vielä hyvin vastuuta ja peli kulki. Kun liiga alkoi vastuu väheni ja lumipallo lähti väärään suuntaan. Itselläni oli kovat odotukset kauteen ja kaudesta tuli raskas, kun ei tullut vastuuta eikä onnistumisia. Itseluottamus rakoili ja pelituntuma oli kateissa, kun pelejä tuli huomattavasti vähemmän kuin aiemmilla kausilla.

– Onneksi pääsin keväällä pelaamaan A-junioreiden mukaan ja siellä olin taas ykköshyökkääjän roolissa ja sain luottoa ja vastuuta ihan niin paljon kuin jaksoin pelata. Sain sieltä takaisin itseluottamusta ja näytin itsellenikin, että kyllä sitä vielä osaan tätä lajia pelata, hymyilee ”Are”.

Arttu Ruotsalaisella on nuoresta iästä huolimatta takanaan 71 poikien ja nuorten maaottelua Leijona-paidassa. Viime kaudellakin hän kuului maajoukkueryhmään ja pelasi alle 20-vuotiaden MM-turnauksessa.

– Päällimmäisenä mielessä näistä on kaikki reissut ja kokemukset. Maajoukkueen mukana on päässyt näkemään paljon maailmaa ja pelaamaan kovia pelejä. Niissä peleissä on päässyt haastamaan itseään maailman parhaita oman ikäluokan pelaajia vastaan ja näkemään missä itse menee ja missä on on kehitettävää, jotta pystyisi vielä tulevaisuudessa hyppäämään suurempiin sarjoihin.

– Maajoukkuepelit ovat olleet iso syy suuriin ottelumääriini ja kehitykseeni. Niissä peleissä on paljon tuttuja kavereita ympäri suomea ja niihin on aina ollut hieno lähteä.

Kuluvaksi kaudeksi Arttu Ruotsalainen siirsi omaisuutensa Tampereen Linnainmaalle ja veti päällensä Tampereen Ilveksen legendaarisen peliasun.

– Olin kuullut paljon hyvää Ilveksestä ja siitä kuinka täällä nuoria viedään eteenpäin. Haluan ottaa itsekin seuraavan askeleen urallani ja katsoin, että täällä siihen on hyvä mahdollisuus. Olin kuullut myös paljon hyvää Karri Kivestä ja kun mahdollisuus tuli niin tartuin siihen ja nyt laitetaan kaikki Ilveksen eteen, innostunusta puhkuva Ruotsalainen kertoo.

– Alkukausi on osoittanut ajatukseni oikeaksi, sillä peliaikaa ja vastuuta on tullut hyvin. Sitä kautta olen saanut myös onnistumisia ja pelaaminen on sitä kautta taas hienoa. Hallille on hienoa mennä, kun meillä on paljon samanikäisiä kavereita ja vanhemmat pelaajat antavat vinkkejä pienissä asioissa.

Viime otteluissa Ruotsalainen on pelannut samassa ketjussa Eemeli Suomen ja Juho Liuksialan kanssa. Kolmikon yhteispeli on tuottanut paljon maalipaikkoja ja Ruotsalainen onkin tyytyväinen koostumukseen.

– ”Supi” (Eemeli Suomi) on hyvä kiekon kanssa ja näkee hyvin peliä. ”Dogi” (Juho Liuksiala) on todella liukas kaveri ja osaa tehdä hyvin maaleja. Meillä on yhteispeli lähtenyt hyvin käyntiin ja mielestäni olemme parantaneet peli peliltä, analysoi Ruotsalainen.

– Paikkoja olemme luoneet hyvin, mutta maaleja on tullut liian vähän. Itsekin olen tainnut laukoa kiekon neljä kertaa kehikoihin, mutta pitää jatkossa saada ne sinne maalirautojen sisäpuolelle. Kun sieltä nyt se yksi maali uppoaisi niin varmasti omakin peli vapautuisi ja ketsuppipullo aukeaisi, uskoo Arttu.

Edellisellä kaudella Ässissä Arttu Ruotsalainen pelasi laitahyökkääjänä, mutta muuten koko uransa mies on pelannut keskushyökkääjän roolissa.

– Olen pelannut koko urani keskellä viime kautta lukuunottamatta. Laidalla pelaaminen toi varmasti oppia ja näkemystä laituripelaamisesta, mutta kyllä koen itseni ennemminkin keskushyökkääjäksi. Jos joskus joutdun laitaan vielä pelaamaan, niin osaan viime kauden pohjalta siellä paremmin pelata mutta luontaisemmin pelaan tosiaan keskellä, painottaa Ruotsalainen.

Ilveksen valmennusryhmä Karri Kivi, Olli Salo ja Jouko Myrrä saa Ruotsalaiselta kehuja.

– Karri on vaativa valmentaja, joka sanoo asiat suoraan ja se tyyli sopii minulle. Hän luottaa omaan juttuunsa ja antaa nuorille vastuuta. Samaa voi sanoa Olli Salosta.

– Erityiskiitos menee Myrrän Jokelle, joka vetää fysiikkapuolta. Siellä on ollut paljon uusia juttuja ja hyvälle on harjoittelu tuntunut. Parantuneet testitulokset alleviivaavat, että oikein olemme harjoitelleet.

Joukkueen alkukausi on ollut vaikea, mutta voitto HIFK:sta nosti tunnelmaa myös joukkueen sisällä.

– Kyllä se oli iso voitto meille. Vaikka olemme ajoittain pelanneet hyvin niin meillä on ollut vaikeaa saada ehjää 60-minuuttista eikä se oikeastaan onnistunut vielä edellisessä pelissäkään, jossa olimme aika purjeessa alkuvaiheessa. Uskon kuitenkin, että tämä avaa meidän pelaamistamme.

– Meillä on kuitenkin paljon nuoria pelaajia, niin voitto tuo rentoutta.

Kuluvaan kauteen Arttu Ruotsalainen ei ole asettanut yksilöityjä tavoitteita Tulevaisuudessa hän haluaa pelata mahdollisimman korkealla tasolla.

– En ole asettanut mitään pistetavoitteita tälle kaudelle, mutta kyllä tärkeintä on kehittyä koko ajan ja saada vastuuta sekä pystyä kantamaan saamaansa vastuuta ja auttaa sitä kautta joukkuetta. Tehopisteitä haluaisin tietenkin tehdä ja olen tottunut niitä tekemään läpi urani ja tiedänkin pystyväni tekemään tehoja, kun kaikki napsahtaa kohdalleen.

– Tietenkin haluaisin päästä pelaamaan myös ylivoimaa, kun olen sitä aina pelannut. Jos siihen tulee täällä mahdollisuus niin pitä pelata siinä niin hyvin, että saa jatkossakin pelata ylivoimalla.

– Kehityksen pitää jatkua päivä kerrallaan ja sitä kautta katsoa missä omat rajat jääkiekkossa ovat. Kiirettä ei vielä ole, vaan nyt pitää keskittyä kauteen kerrallaan, lokakuussa 20 vuotta täyttävä Ruotsalainen muistuttaa.

Hockey Drivers | Ilveksen autossa: Juho Liuksiala
Kumpi jatkaa voittojen tiellä?
UUTISET