Uutinen

Arttu Ruotsalaiselle NHL-sopimus Buffalo Sabresiin

Ilves-Hockey Oy

Kaksi edellistä kautta Ilveksessä pelannut oululaislähtöinen hyökkääjä Arttu Ruotsalainen, 21, on tehnyt sopimuksen NHL-seura Buffalo Sabresin kanssa. Ruotsalaisen sopimus on kolmivuotinen ja kaksisuuntainen.

Keväällä 2017 Ilvekseen siirtynyt Arttu Ruotsalainen teki ensimmäisellä kaudellaan Ilves-paidassa 60 runkosarjaottelussa pisteet 9+11=20. Päättyneellä 2018-2019-kaudella keskushyökkääjä oli Ilveksen tehokkain pelaaja iskettyään 59 runkosarjaottelussa pisteet 21+21=42 ja seitsemässä pudotuspeliottelussa 2+5=7.

Ruotsalainen teki kauden aikana ensiesiintymisensä Suomen A-maajoukkueessa ja oli ennen vuodenvaihdetta pelattujen Euro Hockey Tour -turnausten ohella mukana myös kevään MM-leirityksessä. Seuraavaksi hyökkääjä pääsee tavoittelemaan NHL-unelmaansa.

– Aika Ilveksessä on ollut tähänastisen urani parasta, mutta hyvillä fiiliksillä suuntaan tietysti nyt kohti seuraavaakin haastetta Buffalossa. Kovasti pitää kuitenkin edelleen tehdä töitä, jotta pääsen pelaamaan NHL:ssä, mutta nyt unelma on taas askeleen lähempänä, kommentoi Ruotsalainen.

Hyökkääjä jakaa kiitosta Ilveksen valmennusryhmälle ja pitää seuran nykysuuntaa oikeana.

– Nyky-Ilves on pelaajalle hieno paikka. Valmennus on fysiikkapuolelta jäälle asti ihan huippuluokkaa, ja pystyin kehittymään paljon joka osa-alueella näinkin lyhyessä ajassa. Muuallakin on huomattu, että pelaajat ovat menneet täällä eteenpäin ja ottaneet isojakin harppauksia. Organisaation toiminta on muutenkin kehittynyt kovasti viime vuosien aikana, ja se on hoitanut kaikki asiani viimeisen päälle.

– Seura on varmasti menossa oikeaan suuntaan, ja joukkue on ensi kaudella jälleen viime kautta parempi. En näe mitään syytä, miksei Ilves kuuluisi muutaman vuoden sisällä Liigan kärkijoukkueisiin. Ilves näkyy Tampereella paljon, ja se on totta kai myös kannattajien ansiota. Pitää antaa hatunnosto sinnekin – iso kiitos kannattajille tuesta näinä kausina.

Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo näkee Ruotsalaisen malliesimerkkinä muille lahjakkaille pelaajille.

– Koko Ilves-organisaatio onnittelee Arttu Ruotsalaista tuoreesta NHL-sopimuksesta. Ruotsalainen on uuden Ilveksen ilmentymä; pelaaja, jonka tekemisessä poikkeuksellinen lahjakkuus ja työmoraali kohtaavat joka ikinen päivä mahdollistaen uralla etenemisen, kommentoi Jalo.

– NHL-sopimus varaamattomalle pelaajalle on mahtava juttu ja kertoo myös Ilveksessä tehtävästä loistavasta työstä pelaajien kehittämisessä. Toivotamme Artulle onnea NHL-paikan tavoitteluun ja jokaisen pelaajan unelman saavuttamiseen.

Kuluneen kauden aikana Ruotsalainen teki Ilveksen kanssa kevääseen 2022 asti ulottuvan jatkosopimuksen. Kolmivuotisen NHL-sopimuksen ensimmäisellä kaudella hyökkääjä pelaa joko Buffalo Sabresissa tai Tampereen Ilveksessä.

– Olemme sopineet Artun sekä hänen agenttinsa Jarmo Korkin kanssa, että mikäli pelipaikkaa NHL:n puolella ei vielä ensi kaudella aukea, palaa hyökkääjä Ilvekseen kaudeksi 2019-2020, kertoo toimitusjohtaja Risto Jalo.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko25914754
2 Ilves24926049
3 Pelicans25826548
4 HIFK24846044
5 KooKoo24715939
6 KalPa24676138
7 Kärpät22575936
8 TPS22646036
9 Tappara23706934
10 Sport24516632
11 Ässät26719632
12 SaiPa24486130
13 Jukurit26609029
14 JYP23527720
15 HPK24588819

Lisää aiheita

5.1.2021 / Uutinen

Pregame-livestudio: Ilves-Ässät perjantaina 8.1.

Ilves järjestää videostriimin välityksellä toteutettavan pregame-livestudion ennen perjantaina 8.1. pelattavaa Ilves-Ässät-kotiottelua. Ottelu pelataan rajoitusten vuoksi ilman yleisöä, mutta Ilveksen studion ja C Moren tai FUN...

LUE LISÄÄ


30.12.2020 / Otteluraportti

Ilveksen menestyksekäs vuosi päättyi tappioon voittomaalikilpailussa

Ilveksen ja Pelicansin vuoden päätösottelussa haettiin ratkaisua voittomaalikilpailusta asti. Kahdesti ottelua johtanut Ilves joutui lopulta pettymään, kun lahtelaisten Ryan Lasch iski vieraille lisäpisteen voittomaalikilpailussa. Ilveksen...

LUE LISÄÄ


30.12.2020 / Uutinen

Matias Maccelli jatkaa Ilveksessä kauden loppuun asti

Ilves ja NHL-seura Arizona Coyotes ovat sopineet hyökkääjä Matias Maccellin, 20, jatkavan Ilveksessä Liiga-kauden 2020-2021 loppuun asti. Toista kauttaan Ilveksessä pelaava Matias Maccelli on merkkauttanut...

LUE LISÄÄ