Marko Herckman

Ilves ja Ässät kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella lauantaina Hakametsässä. Vierailija Ässät oli tehokkaana maalipaikoissaan ja vei pisteet mukanaan numeroin 3-5. Ilveksen maaleista vastasivat Joose Antonen, Joona Ikonen ja Arttu Ruotsalainen.

Ilveksellä vaikea avauserä

Vierailija Ässät oli avauserässä hyvällä pelipäällä ja porilaiset onnistuivat luomaan heti alussa muutaman maalintekopaikan. Ensimmäinen osuma nähtiin kuitenkin vasta erän puolivälin jälkeen, kun vieraiden ruotsalaispuolustaja Andreas Borgman onnistui ohittamaan ylivoimalla Eetu Mäkiniemen. Ilveksen tasoitus syntyi reilu minuutti myöhemmin, kun Ondrej Romanin mainio syöttö löysi maalin edustalle lipuneen Joose Antosen, joka onnistui ohittamaan Linus Söderströmin.

Reilu minuutti tasoituksesta oli jälleen Ässien vuoro onnistua kun Sebastian Wännström onnistui poikittaissyötön jälkeen ohittamaan Mäkiniemen kilpikäden puolelta. 1-2-osuman jälkeen Ilves sai nopeaan tahtiin kaksi Hakametsän kotiyleisön tunteita kuumentanutta rangaistusta. Ilves-kasvatti Olli Vainio onnistui viemään porilaiset kahden miehen ylivoimalla 1-3-taukojohtoon.

Jäähyt rikkovat edelleen peliä

Ilves istui jäähyllä ensimmäisessä erässä ja toisen erän ensimmäisellä puolikkaalla oli Ässien vuoro. Ensin boksiin lähti Kasper Kotkansalo ja hetki sen jäähyn päättymisen jälkeen Miro Mäkinen koukki itsensä rangaistusaitioon. Ilveksen paras paikka tuli näiden rangaistusten välissä, mutta Ondrej Romanin veto painui tolpan kautta päätyverkkoihin.

Jouka Juholan maila nousi erän puolivälin jälkeen Matias Maccellin kasvoihin ja Ilves pääsi jälleen ylivoimalle. Tällä kertaa se tuotti tulosta, kun Arttu Ruotsalainen ja Eemeli Suomi sahasivat Ässä-nelikkoon tilaa ja Joona Ikonen pääsi Suomen syötöstä sivaltamaan one timerin verkkoon ajassa 33.41.

Ilves sai maalista uutta ilmettä peliinsä ja loi muutaman vaarallisen maalintekopaikan. Ässien Linus Södeström onnistui kuitenkin pysäyttämään niin Joose Antosen kuin Roby Järventienkin matalat laukaukset. Kesken Ilveksen painostuksen Ässät vieraili kotijoukkueen puolustusalueella. Andreas Borgmanin siniviivavippaus muutti Roni Hirvosen mailasta suuntaa ja Ässät siirtyi uudelleen kahden maalin johtoon. Loppuerästä jäähyaitiossa istui taas Ilves. Antti Saarelan huitomisrangaistuksen aikana vierailla oli muutama paikka, mutta Ilves kesti ja vieraili Joona Ikosen toimesta vaarallisesti myös Södeströmin maalilla, mutta lisäosumia ei nähty ja tauolle lähdettiin 2-4-vierasjohdosta.

Painostus ei tuota tulosta

Matias Maccelli sai toisen erän viimeisellä minuutilla koukkaamisrangaistuksen ja Ilves joutui aloittamaan päätöserän alivoimalla. Sen petopaidat kuitenkin selvittävät helposti ja aloittivat oman painostusjaksonsa, joka kesti lähes koko kolmannen erän. Ässät kuitenkin puolusti keskustaa tiiviisti ja Ilveksen ratkaisuyritykset päätyivät usein liian vaikean oloisiin viimeisiin syöttöihin tai liialliseen odotteluun laukaisupaikoissa.

Ässät kävi kesken Ilveksen painostuksen harvoilla vierailuilla hyökkäyspäädyssä, mutta onnistui hyödyntämään yhden niistä, kun Nick Merkley onnistui laittamaan kiekon ohi Mäkiniemen ajassa 50.16. Ilves yritti vielä sinnikkäästi kavennusosumia viimeisen kympin aikana ja onnistui kertaalleen, kun Arttu Ruotsalainen ohitti ylivoimalla Söderströmin. Lisäosumia ei runsaista paikoista huolimatta kuitenkaan tullut ja Ässät vei pisteet lukemin 3-5.

Ilves hakee tänään kolmatta peräkkäistä kotivoittoaan
Ilves toi aitiopaikat myyntiin Lippupisteen verkkokauppaan
UUTISET