1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ensi kauden joukkue rakentumassa

Ensi kauden joukkue rakentumassa

Ilves-Hockey Oy

Ilves on solminut seitsemän uutta pelaajasopimusta. Joukossa on myös muutama paluumuuttaja.

Puolustaja Juha Leimu, 35, liittyy joukkueen riveihin yksivuotisella sopimuksella. Neljä kautta Tapparassa pelannut Leimu voitti liigahopeaa kaudella 2012–2013, jonka jälkeen matka jatkui viiden kauden ajaksi Lahden Pelicansiin. Taidokkaana kiekollisena puolustajana ja hyvänä laukojana tunnettu Leimu vastaanotti kausilla 2015–2016 ja 2016–2017 Juha Rantasila -palkinnon eniten maaleja Liigan runkosarjassa tehneenä puolustajana. Hänet valittiin kertaalleen myös Liigan All stars -kentälliseen. Ilves-kasvatti on pelannut Liigassa 380 runkosarjaottelua ja 47 pudotuspeliä tehopistein 83+115=198.

– On hieno palata taas Tampereelle ja Ilvekseen, jossa pelasin junnuvuosina. Olen kuullut seuran nykymenosta pelkkää hyvää ja odotan jo innolla ensi kautta, kertoo Juha Leimu.

KooKoosta takaisin kasvattajaseuraansa siirtyvä 25-vuotias hyökkääjä Eero Savilahti on solminut kaksivuotisen sopimuksen Ilveksen kanssa. Kaksi edellistä kautta Kouvolassa kiekkoillut Savilahti teki viime kaudella mukavat tehot 8+16=24. Kuluneen kauden seitsemässä ensimmäisessä ottelussa tahti jatkui samantapaisena pistein 4+1=5, ennen kuin Savilahti loukkaantui 23.9. pelatussa KooKoo–Lukko-ottelussa. Hyökkääjän runkosarjaotteluiden määrä jäi lopulta 17 kamppailuun. Niissä syntyivät tehopisteet 4+2=6.

– Palaan todella hyvin mielin ”kotiin”. Pari kautta muualla olivat hyvää oppia. Uskon tuovani joukkueeseen nyt lisää kokemusta ja johtajuutta niin kentälle kuin pukukoppiin, Savilahti arvioi.

Torniolaislähtöinen puolustaja Tuomas Salmela, 22, on solminut yhden vuoden sopimuksen Ilveksen kanssa. 187-senttinen puolustaja pelasi kahden edelliskauden aikana Rovaniemen RoKin riveissä yhteensä 75 Mestis-ottelua. Niissä hän saavutti tehot 10+24=34. Ennen Mestis-jaksoaan Salmela pelasi Ruotsissa Allsvenskanin Asplövenissä ja Division 1:n Kalixissa. Tuomas Salmela on myös CHL-mestari ja pelasi kuluvalla kaudella lainalla JYPissä yhdeksän liigaottelua tehoin 0+1=1.

Uusien sopimuspelaajien lisäksi Ilves on solminut joukon tärkeitä jatkosopimuksia. Kuluneella kaudella Ilveksen maalin suulla torjunut Riku Helenius on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Raamikas 190-senttinen Helenius pelasi runkosarjassa 24 ottelua ja paransi otteitaan koko ajan kauden edetessä. Helenius voitti kaudella 2011–2012 liigamestaruuden JYPissä ja hänet palkittiin kauden päätteeksi Liigan parhaana maalivahtina Urpo Ylönen -palkinnolla. Samalla hänet valittiin Liigan tähdistökentälliseen.

Helenius on pelannut 64 KHL-ottelua Jokereissa kausilla 2014–2017. 30-vuotias Ilves-kasvatti on NHL-seura Tampa Bay Lightningin vuoden 2006 ensimmäisen kierroksen varaus vuoronumerolla 15. Hänellä on tilillään muutamia otteluita myös AHL:n, WHL:n ja ECHL:n joukkueissa. Helenius on lisäksi edustanut ruotsalaista Södertälje SK:ta.

— Minulla oli kova halu jäädä Ilvekseen ja oli hienoa, että myös seura halusi päästä sopimukseen kanssani hyvissä ajoin. Nyt on tärkeää päästä harjoittelemaan joukkueen kanssa heti keväästä alkaen, kertoo Riku Helenius.

Kanadalaisen Mark Floodin, 33, sopimusta on jatkettu niin ikään yhdellä vuodella. Kuluvalla kaudella 186-senttinen Flood toi puolustukseen ammattimaisuutta ja tasapainotti joukkueen puolustuspeliä. Hän pelasi Ilveksessä 38 ottelua yli 20 minuutin peliaikakeskiarvolla. 88-kiloinen oikealta laukova puolustaja on pelannut 39 NHL-ottelua Winnipeg Jetsin ja New York Islandersin riveissä. AHL:ssä Flood on pelannut lähes 400 ottelua. Mark Flood on Montreal Canadiensin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2003. KHL-kokemusta hänellä on 150 ottelun verran.

– Olen erittäin tyytyväinen, että voin jatkaa Ilveksessä. Pidän joukkuekavereistani, seurasta, kannattajista ja Tampereesta kaupunkina. Odotan innolla tulevaa kautta, Mark Flood toteaa.

Tällä kaudella Liigassa tehot 17+23=40 tehtaillut ja kauden aikana pisimpään kultaista kypärää joukkueessa kantanut hyökkääjä Eemeli Suomi on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen seuran kanssa. Ilves-kasvatin kaudella 2014–2015 tehty 19+60=79 tehopistettä on edelleen A-junioreiden SM-Liigan ennätys runkosarjassa. Hyökkääjän sopimus kattaa kaudet 2018–2021.

– Minulla on vahva usko seuran ja koko organisaation toimintaan. Koen jatkosopimuksen tärkeäksi myös oman kehitykseni kannalta, jatkaa Eemeli Suomi.

Ilveksen A-nuorissa päättyneellä kaudella pelannut puolustaja Lassi Thomson on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Ilveksen kanssa. A-nuorten SM-liigassa paljon vastuuta saanut 17-vuotias Thomson keräsi 49 ottelussa tehot 12+15=27. Nuori 182-senttinen Ilves-kasvatti edusti Suomea helmikuussa alle 18-vuotiaiden viiden maan turnauksessa USA:n Plymouthissa. Alle 18-vuotiaiden MM-kisat pelataan Venäjällä 19.–29.4.2018.

Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalon mukaan ensi kauden joukkueen rakentaminen jatkuu.

– Maalivahtiosastomme on nyt hyvällä mallilla, mutta haemme edelleen vahvistusta puolustukseen ja hyökkäyskalustoon, Jalo toteaa.

Sopimuspelaajia seuralla on tässä vaiheessa kaikkiaan 21.

 

Ilves aloittaa kesäharjoittelun pääsiäisen jälkeen

Ilveksen ensi kauden liigajoukkue kokoontuu ensimmäisen kerran yhteen Hakametsän jäähallilla 10. huhtikuuta. Harjoittelujakso kestää juhannukseen saakka, jonka jälkeen alkaa pelaajien omatoiminen harjoittelu. Joukkue kokoontuu yhteisiin harjoituksiin jälleen 1. elokuuta.

 

Ilveksen sopimustilanne 22.3.2018

MAALIVAHDIT (2):

Riku Helenius (2019), Antti Lehtonen (2019)

PUOLUSTAJAT (8):

Mark Flood (2019), Valtteri Ilomäki (2019), Oskari Laaksonen (2019), Juha Leimu (2019), Jarkko Parikka (2020), Tuomas Salmela (2019), Lassi Thomson (2020), Olli Vainio (2020)

HYÖKKÄÄJÄT (11):

Topias Haapanen (2020), Joona Ikonen (2020), Teemu Lepaus (2019), Juho Liuksiala (2019), Ville Meskanen (2020), Teemu Rautiainen (2020), Arttu Ruotsalainen (2020), Eero Savilahti (2020), Eemeli Suomi (2021), Juhani Tamminen (2019), Julius Valtonen (2019)

VALMENTAJAT:

Karri Kivi (päävalmentaja), Jouko Myrrä (valmentaja), Olli Salo (valmentaja), Markus Korhonen (maalivahtivalmentaja)

Otto Koivulalle NHL-sopimus
Kevään Ilves-risteily peruttu
UUTISET