Otteluraportti

Heikko avauserä maksoi voiton Jyväskylässä

Vesa Suonsyrjä

JYP karkasi avauserässä jo 3-0 johtoon, mutta Ilves taisteli loppuun asti ja myi nahkansa kalliilla. Kolmannessa erässä joukkue nousi maalin päähän, mutta JYP onnistui lopulta sinetöimään pisteiden kohtalon tekemällä tyhjiin loppulukemat 5-3. Teemu Lepaus (kuvassa) iski uransa avausmaalin.

Katastrofaalinen avauserä

Ilves sai otteluun karmivan alun, kun Teemu Rautiainen pelasi huolimattomasti omalla alueella ja Joonas Nättinen pääsi kiekonriistoon. Pienen siirron jälkeen Jarkko Immonen pääsi laukomaan kaukaa ranteella ja kiekko sujahti helpohkosti ohi Antti Lehtosen. Maali oli kokeneen Immosen kauden ensimmäinen. Ilveksen ensimmäinen maalipaikka tuli Arttu Ruotsalaisen hyvän haastamisen jälkeen, mutta Olkinuora torjui kuitenkin helpohkosti. Seuraava paikka aukesi JYP:n Mikko Kaltevalle, joka pääsi kävelemään keskustaan mutta Lehtonen torjui.

Ajassa 6:04 Jarkko Parikalle vihellettiin kaksiminuuttinen mailan jäätyä luistinten alle. Heti alivoiman alkuun Ilves sai hyvän vastaiskun, jossa Julius Valtonen jakoi kiekon Tapio Laaksolle mutta Olkinuora torjui jälleen. Ilves pelasi tiiviin alivoiman ja selvisi ilman takaiskua. JYP pääsi uudelleen ylivoimalle ajassa 11:33, kun Olli Vainio esti hieman turhaan Juuso Puustista tilanteen mentyä jo ohitse. JYP sahasi Ilveksen neliön rikki ja Juha-Pekka Hytönen pääsi survomaan kiekon maaliin paluukiekosta. Näin tilanne ajassa 12:15 oli jo 2-0.

Ajassa 13:31 Jarkko Immonen voitti hyökkäyspään aloituksen puhtaasti 100-0 ja Jani Tuppurainen kiskaisi ranteella lukemiksi 3-0. Karri Kivi herätteli tässä vaiheessa joukkuetta vaihtamalla maalille Markus Ruusun. Hetkeä myöhemmin Juuso Puustisella oli mahdollisuus tehdä jo 4-0, mutta mies ampui ohitse tyhjästä maalista. Hetkeä myöhemmin Ilves otti erän kolmannen rangaistuksensa, kun Eemeli Suomi huitaisi itsensä jäähyaitioon. Ilves kesti alivoiman kuitenkin helposti.

Molemmat osuvat kertaalleen

Toisen erän alkuun JYP loi heti uutta painetta ja Markus Ruusu joutui venymään torjuntoihin. Ilves pääsi peliin mukaan ajassa 22:55 kun Teemu Rautiainen pääsi laittamaan kiekon maaliin Sami Sandellin viivalaukauksen jälkeen. Toisen syöttöpisteen sai ArtoLaatikainen. Ilves sai maalista hyvää painetta, joka päättyi kyseenalaiseen väärästä vaihdosta vihellettyyn jäähyyn ajassa 27:15.

Ilves kesti kuitenkin tämänkin rangaistuksen. Ajassa 29:54 Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, kun Valtteri Hotakainen rikkoi. Juhani Tamminen pääsi heti ylivoiman alkuun nokikkain Olkinuoran kanssa, mutta Olkinuora torjui. Aivan ylivoiman lopussa Teemu Lepaus pääsi Arto Laatikaisen laukaukseen ensimmäisenä mutta laukaus pysähtyi yläputkeen.

Ajassa 32:50 Arto Laatikainen hipaisi Jerry Turkulaista ja liigan vähiten rikkoneelle Ilvekselle annettiin jo ottelun viides rangaistus. Arto Laatikainen protestoi saamaansa rangaistuta esittämällä komean sukellusimitaation, jonka tuomaristo palkitsi kymmenminuuttisella. Ylivoimaa ehti kulua ainoastaan 14 sekuntia ennen kuin Antti Suomela pääsi lyömään luvuiksi 4-1 Juuso Puustisen loistavasta poikittaissyötöstä. Minuutit kuluivat ilman lisämerkintöjä ennen kuin JYP:n Ossi Ikonen joutui rikkomaan erän viimeisellä minuutilla. Ylivoima ei saanut tuulta alleen ja toiselle erätaulle lähdettiin lukemissa 4-1.

Vahva kiri ei riitä

Kolmannen erän alkuun Ilves jatkoi ylivoimaansa ja iski 2-4 kavennuksen Eemeli Suomen jatkaessa Sami Sandellin hyvän käännön maaliin. Toinen syöttöpiste merkittiin Juhani Tammiselle.

Ilves sai lisää toiveita, kun Teemu Lepaus pamautti takakarvauksensa jälkeen hurjalla pommilla liigauransa ensimmäisen maalin ajassa 46:32 tuoden Ilveksen maalin päähän. Puoli minuuttia tästä Valtteri Hotakainen teloi Eemeli Suomea selviten kaksiminuuttisella, vaikka Eemeli Suomi joutui jättämään kaukalon. Tilanteessa oli epäonnea, sillä Hotakaisen kaatama Suomi ajautui päin laitaa ilman kontaktia.

Ilveksen ylivoima jäi ilman tulosta ja takaa-ajo jatkui maalin takamatkalta. Ilveksellä oli peli hyvin hallinnassa ja JYP sortui lukuisiin pitkiin kiekkoihin. Ajassa 51:56 oli Jarkko Immosen vuoro lähteä rangaistusaitioon hyökkäyspään korkeasta mailasta. Ilveksen ylivoima jäi jälleen vaisuksi ja JYP selvisi kahdesta lähes perätteisestä rangaistuksestaan. Aika kellossa kului ja Ilves oli yhä maalin päässä. Ilves loi hyvän paineen ja JYP purki kiekon pitkällä kiekolla. Ilves otti samassa tilanteessa aikalisän ja maalivahdin pois maalilta, kun peliä oli jäljellä 2:08.

Teemu Lepaus laukoi terävästi ja Ilves oli ahnaasti jatkokiekoilla, mutta Olkinuora kesti. JYP sai mahdollisuuden ratkaista ottelu, kun minuutti oli jäljellä mutta Veeti Vainio hukkasi kiekon ja Teemu Rautiainen pääsi nousemaan oikealta kaistalta. Olkinuora kuitenkin torjui. Lopulta Juuso Puustinen pääsi katkon ja heitti kaukaa kiekon tyhjään maaliin ajassa 59:14.

Näin Ilveksen hieno taistelu jäi ilman palkintoa.

Kommentit, Teemu Lepaus:

– En tiedä ihmeteltiinkö siinä alkuun hallin valoja vai mitä tapahtui, mutta oli katastrofaalinen alku meiltä. JYP pääsi liian helposti 3-0 johtoon. Toisessa erässä päästiin peliin kiinni ja kolmas erä oli meiltä hyvä puristus. Lopulta tästä tuli maalin peli, mutta tällä kertaa ei kiri aivan riittänyt.

– En muista itseltäni tuollaista laukausta. Ei ole ollut tapana lämmäillä, mutta ehkä Jonatan Tanuksen viime kauden maalintekokoulu on auttanut. Eikös se kiekko mennyt oikeaoppisesti kissankorkuisena takakulmaan, nautiskelee Lepaus liigauransa avausmaalia.


Joe Piskulan kotidebyyttiin saa liput täältä!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 Lukko591242.10
2 HIFK49931.90
3 TPS581061.83
4 Tappara57961.68
5 Kärpät56941.68
6 Pelicans57951.67
7 Ilves53881.66
8 KalPa57941.65
9 KooKoo54881.63
10 Sport53751.42
11 HPK56721.29
12 Ässät57661.16
13 JYP58550.95
14 Jukurit56530.95
15 SaiPa52490.94

Lisää aiheita

8.4.2021 / Otteluraportti

Ilves taipui jännitysnäytelmässä Liigan runkosarjan voiton varmistaneelle Lukolle

Ilves ja Lukko pelasivat Raumalla todellisen trillerin, jossa johtoasema vaihtui vuorovedoin. Lopulta pidemmän korren veti Lukko, joka nappasi 4-3-voitollaan samalla seurahistorian ensimmäisen runkosarjan kokonaisvoiton. Ilves...

LUE LISÄÄ


8.4.2021 / Otteluennakko

Onnistuuko Ilves kaatamaan jälleen Lukon

Kahden viikon koronakaranteenista palannut Ilves pelasi lähtökohtiin nähden hienon ottelun Sportin vieraana tiistaina. Onnistuuko Ilves kaatamaan sarjakärki Lukon toistamiseen tällä kaudella? Lukko on toista kautta...

LUE LISÄÄ


6.4.2021 / Otteluraportti

Ilves kaatoi Sportin – Eetu Mäkiniemi pelasi upean nollapelin

Koronakaranteenista vapautuneet Sport ja Ilves pelasivat tänään Vaasassa vauhdikkaan kamppailun, jossa Ilves oli tehokkaampi upean ottelun pelanneiden Miro Nallin ja maalilla nollapelin torjuneen Eetu Mäkiniemen...

LUE LISÄÄ