Mikko Alahäivälä
HPK TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Eilen Ässiä vastaan koetun kotitappion jälkeen paluuta voittokantaan hakeva Ilves matkaa tänään HPK:n vieraaksi. Yhden pelin enemmän pelanneet hämeenlinnalaiset ovat sarjataulukossa kuusi pistettä Ilvestä edellä, eli kyseessä on tärkeä ottelu samoista sijoituksista taistelevien joukkueiden välillä.

HPK:n vire parantunut

Kuudentena olevalla HPK:lla alkoi noin kuukausi sitten heikompi jakso, jonka aikana hämeenlinnalaiset voittivat kuudesta pelistään vain yhden. Suunta on kuitenkin ollut jälleen kääntymässä, sillä neljästä viime ottelustaan joukkue on napannut kolme voittoa. Tämän päivän kamppailu on HPK:n kolmas peli neljään päivään. Keskiviikkona joukkue hävisi Tapparalle vieraissa 4-1, mutta eilen hämeenlinnalaiset kaatoivat IFK:n Helsingissä maalein 2-3. Viimeistä suoraa pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävä Pallokerho on kerännyt 39 ottelusta 61 pistettä.

Joukkueen paras pistemies on koko Liigan pistepörssiä tehoilla 17+23=40 johtava Teemu Turunen, joka on kerännyt peräti 15 tehopistettä enemmän kuin HPK:n sisäisessä pistepörssissä toisena oleva Robert Leino. Heidän lisäkseen 20 pisteen rajan on kuitenkin ylittänyt kuusi muuta pelaajaa, joten tehorintamalla on riittänyt laajuutta varsin hyvin. Kesken kauden joukkueeseen liittynyt Niclas Lucenius on myös merkkauttanut 19 ottelussa pisteet 5+10=15.

Liigan eniten peliaikaa saaviin pelaajiin lukeutuva puolustaja Petteri Nikkilä on tehnyt pisteet 1+20=21, joilla hän on puolustajien pistepörssissä viidentenä. Maalivahti Emil Larmin ollessa loukkaantuneena joukkueen maalilla on pääosin torjunut Antti Karjalainen, joka pelasi Ilveksen junioreissa kausina 2010-13. Eilisessä HIFK-voitossa tolppien välissä nähtiin uransa ensimmäisen liigaottelun pelannut Rasmus Reijola.

Ilves kaipaa suoritusvarmuutta ja kurinalaisuutta

Ilves sai eiliseen otteluunsa unelma-alun, kun kultakypärä Arttu Ruotsalainen siirsi kotijoukkueen johtoon heti ensimmäisellä minuutilla. Johtoa ei kuitenkaan onnistuttu kasvattamaan, ja kolmannessa erässä otetut jäähyt lopulta käänsivät pelin kulun. Ilves oli ensin lähellä iskeä alivoimamaalin, kun Oskari Laaksonen ohjasi Ruotsalaisen syötön maalin edestä, mutta tolppa pelasti vierasjoukkueen. Ässien ylivoima jatkui, ja hetken päästä porilaiset iskivät pelin tasoihin. Viimeisellä kymmenminuuttisella Ilves otti kaksi hyökkäyspään kiinnipitämisjäähyä, joista jälkimmäisen aikana Ässät teki voittomaaliksi osoittautuneen osuman.

Peliotteet ovat heilahdelleet, mikä on nuorelle joukkueelle tyypillistä. Ilveksen tulisi pystyä pelaamaan tasaisempia 60-minuuttisia, jotta piste-eroa sarjataulukossa ylempänä oleviin joukkueisiin saadaan kurottua kiinni. Vaikka viime aikojen pistepotti on jäänyt toivottua – ja peliotteiden osalta ehkä ansaittuakin – pienemmäksi, on suoraan pudotuspelipaikkaan kuitenkin tälläkin hetkellä matkaa vain kuusi pistettä. Liigan kärkiseitsikolla on myös yksi peli enemmän pelattuna.

Ilveksen pistepörssiä tehoilla 12+17=29 johtava Arttu Ruotsalainen on Liigan pistepörssissä sijalla 15. Teemu Lepaus on tehnyt Ruotsalaista pisteen vähemmän, ja 20 pisteen rajan ovat ylittäneet myös hyökkääjät Joose Antonen ja Joona Ikonen.

Jatkuuko vierasvoittojen sarja?

Kauden kaksi ensimmäistä kohtaamista päättyivät vierasvoittoihin. Syyskuun lopussa Ilves haki Hämeenlinnasta 3-4-vierasvoiton, mutta marraskuussa HPK kuittasi 0-4-voitollaan keskinäisten otteluiden pisteet tasoihin.

HPK:n maalilla torjuu tänään Antti Karjalainen, ja Ilveksen maalilla jatkaa Riku Helenius. Kotijoukkueen kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisten vuoksi maalivahti Emil Larmi ja hyökkääjä Janne Lahti. Ilvekseltä sivussa ovat edelleen puolustajat Matt Generous ja Tuomas Salmela sekä keskushyökkääjät Panu Mieho ja Juhani Tamminen.

Ilveksen jäähyily käänsi kamppailun Ässille
Tulikuuma Helenius torjui Ilvekselle kolme pistettä Hämeenlinnasta
UUTISET