1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Iloisella ilmeellä tulevaan- haastattelussa Teemu Lepaus

Iloisella ilmeellä tulevaan- haastattelussa Teemu Lepaus

Vesa Suonsyrjä

Viime kaudella Mestiksen pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi valittu Teemu Lepaus, 24 palasi kasvattajaseuraansa Tampereen Ilvekseen 1+1 vuotisella sopimuksella. Sanavalmis hyökkääjä vastaa nyt haastattelijan ja twitter-seuraajien kysymyksiin.

Kuluva kausi on ensimmäinen liigakausi Teemu Lepaukselle, joka Ilveksen junioriputken jälkeen haki vauhtia pelaajauralleen Itävallasta, Imatralta ja viimeisimpänä Savonlinnasta, jossa edellisellä kaudella ”Leppi” johdatti SapKon seuran historian ensimmäiseen mestaruuteen.

– Innostuneena lähdin tähän kauteen, sillä en ollut aiemmin pelannut liigassa lainkaan. Edellinen kausi Mestiksessä oli sujunut erinomaisesti ja paluu Ilvekseen toi lisäpotkua tekemiseen.
– Liiga on vastannut niitä odotuksia mitä minulla oli ennen täällä pelaamista. Olen kysellyt täällä pelaavilta ystäviltäni (Meskanen,Suomi,Liuksiala ja Vainio) heidän näkemyksiään ja itse tietenkin seurannut otteluita.

Kun liigakautta on takana 46 ottelua on joukkueen käyräkärkisimmällä mailalla taiteileva Teemu Lepaus tehnyt tulokaskaudellaan tehot 43.7+8=15. Mies itse näkee vielä paljon parannettavaa.

– Kauden alussa minulla oli vaikeaa, mutta koko ajan olen päässyt paremmin mukaan peliin. Suurin ero Mestiksessä pelaamiseen on kamppailupelaamisessa, jossa monessa ottelussa olen hävinnyt sellaisia kiekkoja jotka olisi pitänyt voittaa, myöntää Lepaus.
– Voittamalla kiekkoja pääsisimme paremmille paikoille ja paremmin kiekkoon. Annan itselleni arvosanaksi kaudesta tähän asti ihan ok, mutta on selvää että pystyn parantamaan tästä vielä paljon, lupaa Lepaus.

Joukkueen sisällä on käynyt kova kilpailu pelipaikoista ja vastuurooleista. Se on heijastunut myös peliaikoihin, jotka ovat vaihdelleet neljän ja kahdeksantoista minuutin välillä.

– Tilanne on sama kuin kaikissa joukkueissa. Kaikki haluavat pelata ja käynnissä on jatkuva kilpailu, että ensin mahtuu pelaavaan kokoonpanoon ja sen jälkeen, että saa vastuuta. Siinä pitää pystyä päivittäin näyttämään, että kuuluu kentälle ei se ole sen ihmeellisempää. Rotaatio on pyörinyt meillä oikeastaan koko kauden, pohtii Lepaus.

– Jos ei pelaa erikoistilanteissa peliaika tippuu alle kymmeneen minuuttiin ja jos peli on todella rikkonainen, niin minuutit voivat jäädä todella vähiin ja silloin on todella vaikea pelata kun vaihtovälitkin kasvavat pahimmillaan todella pitkiksi. Kun vastaavasti saa paremmin peliaikaa on paremmin sisällä pelissä ja pelaaminen on helpompaa, analysoi Lepaus.

Kuluvan vuoden puolella Teemu Lepaus on hyökännyt yhdessä Juhani Tammisen ja Otto Koivulan kanssa. Ketjun kemia toimii hyvin ja pelaajat nauttivat ketjussa pelaamisesta.

– Meillä on siinä ketjussa kyllä huikea määrä kiekollista taitoa. ”Tamin” kanssa olemme tunteneet pidemmän aikaa, kun tutustuimme Mestistä pelatessa ja olemme pitäneet yhteyttä muutaman kauden ajan. On aika hienoa, että nyt sitten pelaamme samassa joukkueessa ja ketjussa. Koivulan Otto on älytön pelimies, nuori kaveri jolla on potentiaalia vaikka mihin. Hän pystyy hyvin suojaamaan kiekkoa ja rakentamaan peliä sekä tarvittaessa ratkaisemaan. Omasta mielestäni meillä on todella hyvä ketju kasassa.

Kuva : Timo Koistinen

 

Lepaus uskoo yhä pudotuspelipaikkaan

Neljätoista kierrosta ennen sarjan päättymistä Ilves on sijalla 12 kymmenen pistettä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Ilveksen edellinen kamppailu päättyi 0-3 tappioon Helsingissä.

– Harmittaa tuo Helsingin peli. Jäimme siinä heti alussa askeleen jälkeen emmekä onnistuneet missään kohdassa nousemaan kamppailuun pisteistä. Tärkeä peli ja heikko tulos, mutta ei siihen voi jäädä makaamaan.

– Olen koko ajan uskonut pudotuspelipaikkaan ja uskon edelleen. Meidän pelaamisemme on heitellyt ja horjunut ja meiltä on puuttunut tasaisuus lähes koko kauden mittaan. Siitä on annettava pieni miinus koko joukkueelle. Usko ei ole silti missään kohtaa horjunut vaan me nousemme vielä, painottaa Lepaus.

Yksi Teemu Lepauksen bravuureista on niin sanottu ”bulgarialainen syöttö”, jossa kiekko syötetään oman liikkeen vastakkaiseen suuntaan.

– Kun pelasin C-junioreissa niin Kari ”Kilu” Järvisen joukkueessa sitä tuli jo käytettyä. Vuotta myöhemmin liigassa Sami Sandell syötti muutaman maalin samalla liikkellä Vojtech Polakille. Nyt kun katsoo eri sarjojen huippuhetkiä, niin kyllä sitä muuallakin jo käytetään, nauraa ”Leppi”.

– Parhaimmillaan se on hyvä harhautus, sillä sen lukeminen on vaikeaa maalivahdille ja puolustajille. Koitan muistutella ketjukavereita, että ovat hereillä sillä se paikka tehdä tuo harhautus tulee kuitenkin aina niin nopeasti.

Toinen liike, joka on saanut Hakametsän riemastumaan on pakkien hööpöttäminen maalinrautaa käyttämällä. Ottelussa Porin Ässiä vastaan ”Leppi” vei samaa puolustajaa kahdesti peräkkäin samalla harhautuksella. Pelin pyörittäminen maalin taustalta on muutenkin pelurin mieleen.

– Sinällänsä huvittavaa on, että Mestiksessä en käyttänyt tuota liikettä lainkaan. Se on toimiva harhautus, jolla saa maalintakana lisää aikaa ja tilaa. Kahdesti perättäin tehtynä se on ehkä pieni nöyryytys puolustajallekin, nauraa Lepaus.

– Maalin takaa peliä pyörittäessä on lukuisia vaihtoehtoja ja puolustajien pitää katsoa koko ajan missä muut pelaajamme liikkuvat. Verrattuna vaikka hyökkäysalueen keskustaan ratkaisuvaihtoehtoja on paljon enemmän, pohtii Lepaus.

Vanhassa haastattelussa  Teemu Lepaus kertoi syöttävänsä mieluummin kuin laukovansa itse. Parhaimmillaan tai pahimmillaan katsantokannasta riippuen syöttö lähti vielä tyhjän maalin edustalta kaverille.

– Uskon, että olen siinä kehittynyt ja yritän ampua koko ajan enemmän. Syöttämistäkin tietenkin tarvitaan, mutta koen laukauksen maalille ja sitä kautta paluukiekot tai muu hässäkkä on parempi vaihtoehto kuin siirtää pienempään kulmaan. Välillä tulee vielä aivopieruja hyvässä vetopaikassa, kun näkee jonkun vielä paremmassa paikassa, mutta kyllä koko ajan on ollut tarkoitus koittaa itsekin ratkaisuja.

Kauden alla toukokuussa tehdyssä haastattelussa lupailit ottaa koppia haltuun, onko porukka nyt ”Leppin” takataskussa?

– Kyllä taidan keikkua vasta keskikastissa. Kopissa rautaista kuria pitää Teemu Rautiainen, niin ei siellä pääse itse niin vauhtiin, mutta tässähän on vielä kautta aikaa niin ei pidä luovuttaa, virnuilee Lepaus. Noin yleisesti parhaat jutut on vieressäni istuvalla Juhani Tammisella, joka on hyvinkin värikäs persoona.

Teemu Lepauksen kesä oli täynnä menestystä, kun hän voitti Pahalammen riveissä Suomen mestaruuden ja leijonapaidassa hopeaa rullakiekon MM-kisoista, joissa hänet valittiin kisojen parhaaksi pelaajaksi. Näiden meriittien kautta Teemu Lepaus palkittiin urheilugaalassa vuoden rullakiekkoilijana.

– Onhan tuo hieno tunnustus. Monta kesää on mennyt rullakiekkoa pelatessa ja kun nyt sain tuollaisen tunnustuksen, niin hienollehan se tuntuu. Keväällä Bratislavassa pelatuissa MM-kisoissa oli mukana Ilveksestä myös Eemeli Suomi. Mielestäni palkinto olisi voinut mennä yhtä hyvin ”Supolle”. Siinä on huikea pelimies siinäkin lajissa, kehaisee Lepaus.

– Rullakiekko on jääkiekkoon nähden vielä enemmän kiekonhallintapeliä. Peli on hidastempoisempaa ja kiekossa pysyminen ratkaisee pitkälle tuloksen. Hyvä vertauskohta on liigassa pelattavat jatkoajat kolmella kolmea vastaan, jossa myös kiekossa pysyminen on ratkaisevan tärkeää.

Twitter-kysymykset

Valitsin Ilveksen twitteriin tulleista kysymyksistä viisi kysymystä, jotka esitin Teemu Lepaukselle.

Mikä sun lempiväri on ja jos olisit joku eläin niin mikä eläin olisit? Terv. Kenttämiehet

Tommi Pajunen (@tommipajunen) January 24, 2018

– Tää on aika vaikea, mutta lempiväri on vihreä. Eläimistä taitaisin olla siili.

Onko @juholiuksiala joukkueen paras nopeiden tanssija? 🕺

Jussi Kankaanpää (@JKankaanp46) January 23, 2018

– Uskoakseni on, se mitä omiin silmiin on tarttunut niin ehdottomasti.

Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten Joe Piskulaa: A) Huumoriveikko, B) Viilipytty C) Kanada? #Ilves

Eetu Hakkinen (@EetuHakkinen) January 23, 2018

– Kyllä selkeästi huumorimies. Aivan huikea äijä, joka on joukkuepelaaja isolla J:llä. Taistelee aina joukkueen puolesta ja on iso persoona myös pukukopissa.

Jos saisit viedä kenet tahansa jääkiekkoon liittyvän henkilön maailmassa oluelle, kenet veisit? #KysyLepiltä

 j (@justsejoona) January 23, 2018

– Tähän on pakko sanoa SapKon maalivahtivalmentaja Jarmo Myllys ihan vaan juttujen takia. ”Jamolla” on niin paksuja värikyniä,

että on vaikeaa tietää koska se puhuu totta ja koska valehtelee.

Seuraatko isäsi jälkiä ja ryhdyt peliuran jälkeen erotuomariksi?

Kaitsu Heinonen (@Kirkonmaalari) January 23, 2018

– Tätä on kysytty usein. En ole asiaa vielä miettinyt, mutta on se mielenkiintoinen vaihtoehto. On se täysin mahdollista uran jälkeen.

Ilves risteilee Itämerellä toukokuussa
Ilvekselle vieraita Lappeenrannasta
UUTISET