1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilveksellä kymmenen ottelun viikko eLiigassa

Ilveksellä kymmenen ottelun viikko eLiigassa

Kalle Karlsson

Ilveksellä oli kiireinen toinen viikko eLiigassa, kun Aaro ”xDoumi” Ruuhinen ja Tomi ”tomboo-_-” Laitinen pelasivat yhteensä kymmenen ottelua. Viikosta teki erityisen myös se, että sunnuntaina nuoret kilpapelaajat pääsivät kokemaan studion kirkkaat valot studio-otteluiden merkeissä. Ilves suuntaa uuteen viikkoon sarjataulukon toiselta sijalta.

Viikon ensimmäinen pelipäivä tuloksellisesti loistava

Sarjapisteiden osalta keskiviikon ottelut menivät Ilveksen kannalta erittäin hyvin. Ilta alkoi potentiaalista mestarisuosikkia Kärppiä vastaan. Tiedossa oli, että jaossa olevat pisteet ovat todella tärkeät. Sekä Ruuhinen että Laitinen esitti hyviä otteita ja pelasi todella mallikkaasti. Kärpät peluutti samaa edustajaa molemmissa otteluissa, ja Ilveksellä molemmat pelaajat olivat totutusti vuorollaan peliohjaimen äärellä.

– Ensimmäinen peli oli Kristian ”Kriketsi17” Veijolaa vastaan, joka on suomenmestari vuosimallia 2019. Tiesin pystyväni yllättämään hänet ja kolmannessa erässä johdin jo 5-1 ja lopulta peli päättyi 5-3 voittoon, kommentoi Tomi Laitinen.

Ruuhinen voitti ottelunsa varsinaisen peliajan jälkeen lukemin 3-2, joten tästä otteluparista komeat viisi sarjapistettä kuudesta mahdollisesta.

Vakuuttavan alun jälkeen vuorossa oli ottelut HPK:ta vastaan. Otteluihin lähdettiin selvällä tavoitteella – molemmista pitäisi voitto irrota. Lopulta voittajasta ei ollut kummassakaan mittelössä epäselvyyttä. Laitinen voitti ottelunsa 5-2 ja Ruuhinen latoi taululle tennislukemat 1-6.

Arki-illan lopuksi Ilves kohtasi Jukurit. Ottelut päättyivät pistejakoon Ruuhisen voittaessa omansa 4-3 ja Laitisen kärsiessä harmillisen 2-5 tappion. Jälkimmäisestä ottelusta jäi käteen pienimuotoinen pettymys, mutta myös sopivasti nälkää sunnuntaihin.

– Peli oli tasainen. Tein siinä pari tyhmää virhettä ja en saanut maalipaikoista sisään, tiivisti Laitinen.

Studiossa tasaista

Kovin pitkää taukoa pelaajat eivät saaneet, sillä sunnuntaina oli luvassa pelimatka studio-otteluihin. Kumpikaan ei suurempia erityisvalmisteluja tehnyt ja otteluihin lähdettiin intoa täynnä jalat maassa pitäen.

– Onhan se aina mukava mennä liveen pelailemaan. Itsellä ei ole mitään tietynlaista valmistautumista alla. Perus runkosarjapelejä ne ovat siinä missä muutkin, mutta tällä kertaa studiolla, viestitti Ruuhinen ennen otteluita rentoutta huokuen.

Ilta oli lopulta siinä mielessä erikoinen, että kaikki joukkueet kerryttivät pistesaldoaan kuudella sarjapisteellä. Ässät oli molemmissa otteluissa maalin verran parempi. Rankkaritappio jäi Ruuhista hieman kaivelemaan, koska ottelu oli täysin voitettavissa. Lukkoa vastaan Ruuhinen kontrolloi peliä alusta loppuun ja otti selkeän 7-2 voiton. Parhaimmillaan kiekon siirtely oli tyylikästä ja maalipaikkoja sateli pitkien hyökkäysjaksojen tuloksena.

Laitiselle voitto ei irronnut yhtä helposti, vaan ratkaisu nähtiin jatkoajalla. Peli päättyi Ilveksen eduksi heti jatkoajan ensiminuuteilla ja näin ollen viikko sai miellyttävän lopetuksen.

– Edellisessä pelissä Ässät teki voittomaalin 20 sekuntia ennen päätössummerin soittoa. Lukkoa vastaan oli vähän samanlainen peli eli maalinteko oli vaikeaa. Lopulta sitten jatkoajan kautta irtosi voitto, summaa Laitinen.

Tuleva viikko

Sarja etenee sen verran ripeään tahtiin, että runkosarjan puoliväli on jo ylitetty. Ilves on sarjataulukossa toisena vain pisteen Tapparaa perässä eli asetelmat ovat todella hyvät jatkoa ajatellen. Tässä vaiheessa eLiigaa on käynyt selväksi, että marginaalit voitetun ja hävityn ottelun välillä ovat pienet ja virheitä tulee välttää viimeiseen asti nopeatempoisessa pelissä. Vaikka piste-erot ovat melko suuria, ottelut voivat päättyä miten tahansa.

Ilveksen seuraavat vastustajat ovat KalPa ja SaiPa. Erityisesti SaiPaa vastaan on paljon pelissä joukkueen ollessa sarjataulukossa heti Ilveksen takana kolmantena. Voittoisa keskiviikkoilta voisi jopa osaltaan sinetöidä kärkipään sijoituksen Ilvekselle, mutta ei mennä vielä asioiden edelle.

– SaiPalla on kaksi hyvää pelaajaa ja saadaan varmasti tiukat pelit aikaiseksi. Eiköhän haeta Tomin kanssa voitot, päättää Ruuhinen.

Lukáš Dostál: A king on the ice, a person like you and me outside the sport
Ilves Hockey Podcast – Juuso Välimäki
UUTISET