Mikko Alahäivälä

Ilveksen ja Sportin välinen keskiviikkoillan kamppailu pysyi maalien valossa tasaisena loppuun asti, mutta lopulta Hakametsän yleisö sai tuulettaa 3-1-voittoa. Ilveksen osumat merkittiin Lassi Thomsonille ja kaksi maalia tehneelle Joona Ikoselle. Joukkueiden kauden keskinäisten otteluiden pisteet jakautuivat murskaavasti Ilveksen eduksi 18-0.

Avauserä yhtä päätyä

Joukkueiden aiemmissa kohtaamisissa niskan päällä ollut Ilves otti pelin haltuunsa alusta asti. Ensimmäinen hyvä tekopaikka avautui kolmen ja puolen minuutin pelin jälkeen Eemeli Suomelle, joka pääsi nousemaan vapaasti maalille. Ilves-kapteeni vei ratkaisun rystypuolelle, mutta Sport-maalivahti Stefan Steen torjui yrityksen.

Neljän minuutin päästä Santeri Hatakka laukoi viivasta Ville Meskasen syötöstä ja Panu Mieho pääsi ohjaamaan maalin edestä, mutta kiekko pomppi ohi. Hetkeä myöhemmin Steen torjui myös toisen hyvän mahdollisuutensa saaneen Suomen laukauksen.

Lopulta kotijoukkueen pyöritys palkittiin ja avausmaali syntyi ajassa 9.08. Joose Antonen ja Teemu Lepaus tekivät esityön, ja viivasta b-pisteen kaarelle vetopaikkaan noussut puolustaja Lassi Thomson laukoi kiekon sisään räpyläkäden puolelta vieden Ilveksen 1-0-johtoon.

Ajassa 13.15 Sportin Jesse Paukku lähti jäähylle estämisestä ja Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Panu Mieho pelasi ensimmäisen vetopaikan neliön keskelle vapaaksi jääneelle Joona Ikoselle, jonka napakka veto jäi kuitenkin Stefan Steenin varusteisiin. Ilves jauhoi koko kaksiminuuttisen ajan, mutta ottelun toinen maali jäi vielä näkemättä.

Toisessa päädyssä tilanteita ei avauserässä ollut käytännössä ollenkaan. Kertaalleen vaasalaisille oli avautua vaarallinen paikka, mutta Teemu Lepaus seurasi tilanteen loppuun asti ja tuikkasi kiekon pois vetopaikkaan pääsemässä olleen Sport-pelaajan ulottuvilta. Lukas Dostalille merkittiin avauserässä yksi torjunta ja Stefan Steenille yhdeksän.

Kuva: Pekka Suojanen

Ilves kuittaa Sportin tasoituksen

Toisen erän alussa Sport oli lähellä tasoittaa, kun Aleksi Ainali pelasi Toni Kallelan nokikkain Lukas Dostalin kanssa. Ilves-maalivahti torjui vasempaan alakulmaan suuntautuneen vedon, mutta Eemeli Suomi joutui rikkomaan tilanteessa, ja Sport pääsi ylivoimalle ajassa 20.36. Vastoin ottelun tähänastisten tapahtumien kulkua peli tasoittui 1-1:een, kun Santeri Haaralan oikealta b-pisteeltä lähettämä laukaus upposi vasempaan alakulmaan ajassa 22.19.

Ilveksen erän ensimmäinen ylivoimamahdollisuus tuli ajassa 23.42, jolloin Sportin Jared Wilsonille vihellettiin jäähy poikittaisesta mailasta. Siirretyn rangaistuksen aikana kiekko kävi jo maaliviivan tuntumassa, mutta vaasalaiset selvisivät vielä ilman takaiskua.

Liigauransa sadatta runkosarjamaalia metsästävän Teemu Rautiaisen matala laukaus kilahti ylivoiman alussa takatolppaan, ja hetken päästä Robert Leinon hyvästä poikittaissyötöstä lähtenyt Lassi Thomsonin vetokin nousi rajusti yli maalin aina päätyverkkoihin asti. Jäähy lähestyi loppuaan, mutta ajassa 25.30 kotiyleisö sai tuulettaa toista kertaa, kun Joona Ikonen iski Kalle Maalahden vedosta tulleen irtokiekon sisään maalin edestä ja vei Ilveksen 2-1-johtoon. Toinen syöttöpiste merkittiin Eemeli Suomelle, joka siirtyi samalla Liigan pistepörssin kärkeen.

Sairastelun jälkeen Ilveksen kokoonpanoon palannut Aleksi Elorinne kohahdutti Hakametsän yleisöä erän yhdeksännellä minuutilla, kun puolustaja taituroi päätyviivalta ilmaveivin, joka ei kuitenkaan löytänyt tietään maaliviivan oikealle puolelle. Ilveksen kolmas maali oli perään hyvinkin lähellä, mutta maltilla Sport-maalivahti Stefan Steenin aloitetta odottanut Eemeli Suomi ajautui maaliviivan taakse, josta Ilves-kapteeni ei aivan onnistunut ujuttamaan kiekkoa sisään.

Ottelu jatkui Ilveksen hallinnassa, ja Sport joutui keskittymään pitämään tupsukorvat parhaan maalintekosektorin ulkopuolella. Erän seitsemännellätoista minuutilla Teemu Lepaus pääsi sihtaamaan rauhassa Joose Antosen syötöstä, mutta Stefan Steen poimi kiekon kiinni räpylällä. Reilu minuutti ennen taukosummeria ex-ilves Juho Liuksiala ampui toisessa päädyssä irtokiekosta hieman Lukas Dostalin vartioiman maalin yli.

Toiselle erätauolle mentiin Ilveksen niukassa 2-1-johdossa, vaikka maalivahtien torjunnatkin kertoivat hieman toispuolisemmasta pelin kulusta. Lukas Dostal torjui kahdessa ensimmäisessä erässä yhteensä viisi kertaa ja Stefan Steen kaksikymmentä kertaa.

Kuva: Pekka Suojanen

Sport roikkuu pelissä mukana – ratkaisumaali tyhjiin

Kolmannen erän toisella minuutilla Ilveksen Tuomas Salmela veivasi tiensä viivasta päätyyn ja sieltä maalin edustalle, mutta Stefan Steen torjui puolustajan rystyvedon. Erän ensimmäinen puolisko oli kokonaisuudessaan varsin mitäänsanomatonta pelaamista, joka ei hyviä maalipaikkoja tarjonnut. Ilves oli edelleen niskan päällä, mutta Sport roikkui pelissä mukana pyrkien iskemään vähistä paikoistaan.

Jälkimmäisen puoliskon ensimmäisten minuuttien aikana Ilveksellä oli muutama puolittainen paikka, joissa Sport-maalivahti kuitenkin veti pidemmän korren. Ottelu eteni kohti loppuaan sitkeästi 2-1-tilanteessa päätöserän jatkuessa edelleen tapahtumaköyhänä.

Kaksi minuuttia ennen loppua Lukas Dostal pelasti patjatorjunnallaan Ilveksen takaiskulta, kun Sportin Eemil Erholtz oli lähellä iskeä tasoituksen maalin edestä. Ajassa 58.49 Sport otti aikalisän jälkeen kuudennen kenttäpelaajan jäälle hyökkäyspään aloitukseen.

Peli pysyi ensin Ilveksen päädyssä, mutta lopulta kotijoukkue pääsi iskemään ratkaisuosuman tyhjiin. Robert Leino tarjosi kiekon vierelleen Joona Ikoselle, joka viimeisteli illan toisella osumallaan loppulukemat 3-1. Tähänkin maaliin toinen syöttöpiste kirjattiin Liigan pörssikärkeen kiilanneelle Eemeli Suomelle.

Seuraava ottelu

Ilves on seuraavan kerran tositoimissa keskiviikkona 12. helmikuuta, jolloin joukkue kohtaa Helsingissä IFK:n.

Ilves isännöi revanssia janoavaa Sportia
Ilves wins back-to-back games against Sport
UUTISET