1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilvekselle neljä voittoa eLiigan avausviikolta

Ilvekselle neljä voittoa eLiigan avausviikolta

Kalle Karlsson

Ilves aloitti eLiigan viime viikolla pelaten kuusi ottelua. Avausviikon saldona oli neljä voittoa sekä kaksi tappiota. Sarjataulukossa Ilves on neljäntenä vain pisteen perässä SaiPaa ja maaliero on niin ikään neljänneksi paras, +11. Aaro ”xDoumi” Ruuhinen ja Tomi ”tomboo-_-” Laitinen pelasivat kumpikin kolme ottelua. Sarjan alkua oli odotettu kovasti, sillä viimeisimmästä turnauksesta oli jo ehtinyt kulua muutama kuukausi.

Tasaista vääntöä heti alkuun

Molemmat ottelut JYP:iä vastaan olivat tasaisia ja päättyivät maalin eroilla. Ensimmäisessä ottelussa Ilves kärsi 4-3 tappion ja jälkimmäisestä irtosi 6-5 voitto jatkoajalla.

-Tiesin pelin olevan tasainen ja sitähän se oli. Toisessa erässä olin 1-3 häviöllä, mutta sitten meninkin nopeasti 4-3 johtoon. Taisi olla kolme sekuntia ennen kolmannen erän loppua, niin JYP vielä tasoitti. Tilanteesta 5-5 jatkoajalle ja sitä kautta voitto, tiivistää Tomi Laitinen.

Lukuisista harjoituksista huolimatta pientä asiaan kuuluvaa jännitystä ilmeni turnauksen alkuun.

-Tietenkin vähän jännitti, että miten peli lähtee kulkemaan, lisää Laitinen, joka tunnetaan änäriympyröissä paremmin nimellä tomboo-_-.

Täysi pistepotti Tepsiltä

Sekä Aaro että Tomi onnistuivat nappaamaan voitot Turun palloseuran edustajilta ja tästä otteluparista siis komeat kuusi sarjapistettä Ilvekselle. Aaro veti pidemmän korren maalintekokilpailussa lukemin 10-7 ja Tomi puolestaan kohtasi itselleen ennakkoon tutun vastustajan Väinö ”pikkardz” Pikkaraisen kirjauttaen 5-2 voiton. Selkeä johtoasema voi muuttua hyvinkin nopeasti e-urheilussa ja tästä nähtiin useita esimerkkejä heti avausviikolla.

-Pikkardz on minulle tuttu kaveri eli tiedettiin molemmat tasan tarkkaan, miten pelaamme. Menin aika nopeasti 3-0 johtoon ja lopulta peli päättyi 5-2, tasaista se silti oli, kommentoi Tomi Laitinen.

Pistejako Pelicansin kanssa

Ensimmäisen kierroksen viimeisenä vastustajana Ilves kohtasi Pelicansin. Aaro hoiti ottelunsa tyylikkäästi ja paranteli Ilveksen maalieroa mukavasti ottelun päättyessä selvään 9-2 voittoon. Vaiherikas jälkimmäinen kamppailu kääntyi lopussa harmillisesti Pelicansin eduksi luvuin 1-3.

-Menin ensimmäisessä erässä 1-0 johtoon ja sain sen jälkeen vielä viiden minuutin ylivoiman. En kuitenkaan saanut mistään maalia ja Pelicans puolusti hyvin. Vaikka hallitsin peliä, oli todella epämukavaa pelata, koska tuntui, ettei mikään oikein onnistunut. Samalla vastustaja tarvitsisi vain yhden maalin saadakseen pelin kulkemaan. Kolmannessa erässä Pelicans tasoitti ja meni viimeisten kymmenen minuutin aikana ohi. Kuitenkin hyvä ensimmäinen kierros Ilvekseltä, Laitinen analysoi ottelun jälkeen.

Pelejä sekä keskiviikkona että livenä sunnuntaina

Ilves kohtaa keskiviikkona Kärpät, HPK:n ja Jukurit. Ennakkoon Kärpät on edellä mainituista kovin vastustaja, sillä joukkue on aloittanut eLiigan odotusten mukaisesti ja pitää tällä hetkellä hallussaan sarjataulukon toista sijaa. HPK ja Jukurit ovat puolestaan sarjataulukossa keskivaiheilla. Tähän ei kannata liialti kuitenkaan tuudittautua, koska piste-erot ovat pieniä.

Keskiviikon lisäksi Ilves pelaa myös sunnuntaina Ässiä ja Lukkoa vastaan. Sunnuntain otteluita voit seurata mtv-palvelusta, Telia TV:stä sekä C Moren suoratoistopalvelusta kello 18.00 alkaen. Ilveksen ensimmäinen ottelu alkaa 19.00!

Lukáš Dostál Liigan lokakuun pelaaja
Kauden toinen paikalliskamppailu edessä
UUTISET