1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilveksen kiri jäi vajaaksi – TPS vei pisteet Hakametsästä

Ilveksen kiri jäi vajaaksi – TPS vei pisteet Hakametsästä

Mikko Alahäivälä

Viiden ottelun pisteputkessa ollut Ilves nousi viikon neljännessä ottelussaan kolmen maalin tappioasemasta maalin päähän, mutta Raimo Helmisen valmentama TPS vei pisteet mukanaan lukemin 2-3. Kotijoukkueen osumista vastasivat Tuomas Salmela ja Liiga-uransa 100. tehopisteen merkkauttanut Teemu Lepaus.

Ishakov iskee avauserän ainokaisen

Ilveksen ensimmäinen maalipaikka tuli toisella minuutilla Joona Ikosen syötöstä maalin eteen Teemu Väyryselle, jonka nopea jatko suuntautui hieman oikealta ohi. Tästä minuutin päästä kotijoukkueelle avautui ylivoimamahdollisuus, kun TPS:n puolustaja Ruben Rafkinille tuomittiin jäähy kampituksesta ajassa 2.31. Pakkopeli ei lähtenyt pyörimään ollenkaan, mutta seuraava mahdollisuus tuli jo ajassa 5.07 Juuso Pärssisen koukkaamisjäähyn myötä. Toisen hukatun ylivoiman jälkeen tarjoutui vielä kolmaskin tilaisuus, kun Ruslan Ishakov lähti rangaistusaitioon huitomisesta ajassa 8.58, mutta tulos oli tälläkin kertaa sama.

Ylivoimista huolimatta maalintekoyritykset jäivät avauserässä vähäisiksi. 12. minuutilla Miro Nalli taisteli itsensä vetopaikkaan, mutta TPS-maalivahti Andrei Karejev torjui vasemmalta b-pisteeltä lähteneen rannelaukauksen. Karejevin räpylätorjuntaan pysähtyi pari minuuttia myöhemmin myös Matias Maccellin terävä laukaus. Toisessa päädyssä Eetu Mäkiniemi puolestaan sai torjuttavakseen Ruslan Ishakovin nopeasti maalin edestä lähteneen vedon ja muutaman viivalaukauksen.

Ottelun avausosuma syntyi, kun Ilveksen hyökkäykseen lähtö katkaistiin ja kiekko pelattiin puolustuksen selustaan vapaaksi jääneelle Ruslan Ishakoville. 20-vuotiaalla venäläishyökkääjällä oli mahdollisuus syöttää takatolpalle kultakypärä Josh Kestnerille, mutta Ishakov ampuikin itse ja yllätti Eetu Mäkiniemen patjojen välistä. Avauserän ainokaiseksi jäänyt TPS:n 0-1-osuma syntyi ajassa 17.22.

Kuva: Aarno Vuorinen, Ilves.com

Turkulaisten johto kasvaa

Ilves sai kiekon verkkoon toisen alussa ajassa 21.31, mutta Matias Maccellin osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen potkumaalina. Tasoituksen sijaan TPS karkasi hetken päästä kahden maalin etumatkalle.

Avausmaalin tapaan turkulaiset pääsivät rokottamaan katkaistuaan Ilveksen hyökkäykseen lähdön. 0-1-osuman tehnyt Ruslan Ishakov tarjosi tällä kertaa syötön toiseen aaltoon, josta Aleksi Anttalainen ampui ranteella oikeaan yläkulmaan vieden TPS:n 0-2-johtoon ajassa 22.07.

Erän viidennellä minuutilla Ilves-kapteeni Eemeli Suomi vapautti Roby Järventien puhtaaseen läpiajoon, mutta Andrei Karejev torjui hyökkääjän oikeaan alakulmaan suuntautuneen laukauksen. Ajassa 28.35 Suomelle tuomitun kampitusjäähyn aikana lukemat muuttuivat jo 0-3:een. Ruslan Ishakov merkkautti jo illan kolmannen tehopisteensä, kun Josh Kestnerin tulinen laukaus upposi etuyläkulmaan ajassa 29.17. Osumaa ennen Antti Saarela oli karannut alivoimalla läpiajoon, mutta TPS-maalivahti Karejev veti tälläkin kertaa pidemmän korren.

Ilveskin onnistui lopulta avaamaan maalihanansa ajassa 32.55. Matias Myttynen ja Teemu Väyrynen merkkauttivat syöttöpisteet, kun puolustaja Tuomas Salmelan laukaus upposi sisään räpyläkäden puolelta muuttaen tilanteeksi 1-3.

Neljä minuuttia ennen erän loppua TPS:n Josh Kestner pääsi jälleen ampumaan vaaralliselta paikalta, mutta tällä kertaa kultakypärän kuti viuhui vasemmalta ohi. Toisessa päädyssä Ilveksellä oli myös hyvä paikka, jossa Roby Järventien syöttö toiseen aaltoon jäi kuitenkin taakse. Seuraavissa vaihdoissa Andrei Karejev puolestaan torjui ensin Matias Maccellin syötöstä lähteneen Teemu Lepauksen yrityksen eikä Eemeli Suomenkaan lyöntilaukaus löytänyt oikeaa osoitetta.

Toinenkin erä meni TPS:n nimiin, ja päätöserään lähdettiin turkulaisten 1-3-johtoasemassa.

Kuva: Aarno Vuorinen, Ilves.com

Ilves yrittää loppuun asti

Kolmanteen erään Ilves sai unelma-alun, kun Eemeli Suomi tarjosi selän takaa rystysyötön Teemu Lepaukselle, jonka b-pisteen tuntumasta lähtenyt laukaus upposi sisään Andrei Karejevin patjojen välistä. Ajassa 40.18 syntyneen 2-3-kavennuksen toinen syöttöpiste merkittiin puolustaja Santeri Hatakalle. Viime aikoina hyvässä vireessä ollut Lepaus saavutti samalla merkkipaalun, sillä osuma oli kuuden ottelun pisteputkessa olevan hyökkääjän uran 100. tehopiste Liigan runkosarjassa.

Seuraavassa vaihdossa Ilves oli lähellä iskeä pelin jo tasoihin, mutta Roby Järventien syötöstä toisesta aallosta ampumaan päässeen Santeri Hatakan kuti kilahti tolppaan. Seuraavaksi Karejevin virettä testasi Antti Saarela, jonka laukaus kuitenkin suuntautui liian keskelle maalia.

Erän viidennellä minuutilla Eetu Mäkiniemi torjui ensin Juhani Jasun laukauksen ja hetkeä myöhemmin TPS:n Karejev venyi loistavaan tuplatorjuntaan Matias Maccellin päästyä yrittämään Järventien laukauksen reboundista. Kahdeksannella minuutilla oli Ilveksen ykkösketjun vuoro painaa peliä kohti turkulaisten maalia, mutta mustavalkoisten johto piti edelleen.

Ennen erän puoliväliä kotijoukkueelle avautui myös ylivoimahyökkäys, jossa TPS-puolustus onnistui kuitenkin katkaisemaan syötön. Ottelun viidennestä osumasta vastannut Lepaus puolestaan yritti hetkeä myöhemmin ampumalla puolustajan jaloista, mutta Karejevin torjunta piti lukemat ennallaan.

Ajassa 50.37 Ilves sai ottelun neljännen ylivoimamahdollisuutensa, kun Ruslan Ishakoville vihellettiin kaksiminuuttinen poikittaisesta mailasta. Hyvin torjunut Karejev esti ylivoiman alussa Roby Järventien aikeet, mutta muuten pakkopelin anti jäi jälleen hyvin vaisuksi.

57. minuutilla TPS:n Juuso Pärssinen loi itselleen vetopaikan, mutta Eetu Mäkiniemi torjui hyökkääjän kääntölaukauksen. Lopulta Ilves otti Mäkiniemen pois maalilta reilu minuutti ennen loppua ja käytti perään aikalisänsä ajassa 58.58.

Viimeisellä minuutilla Ilves sai vielä aikaiseksi muutaman tasoitusyrityksen, mutta 0-3-tappioasemasta lähtenyt kiri ja tämän päivän viimeistelytarkkuus eivät lopulta riittäneet pisteille. TPS kesti loppuun asti ja pääsi kotimatkalle 2-3-vierasvoitto taskussaan.

Teemu Lepaukselle uran 100. tehopiste Liigassa (Kuva: Aarno Vuorinen, Ilves.com)
Pisteputkessa viikon viimeiseen – kaatuuko TPS Hakametsässä?
Pregame-livestudio: Ilves-JYP keskiviikkona 17.3.
UUTISET