Otteluraportti

Ilveksen vauhdikas alku raateli JYPin voittoputken

Markus Mesiä

Ilveksen ja JYPin viikonlopun toinen kohtaaminen päättyi Hakametsässä tamperelaisten suvereenin esityksen jälkeen 3-1-kotivoittoon. Kauden parhaan ottelunsa pelanneet tamperelaiset raatelivat vieraansa avauserän rynnistyksellä, eivätkä vierailijat päässeet missään vaiheessa isäntien vauhtiin mukaan.

Väkevällä rynnistyksellä karkuun

Tupsukorvien otteista paistoi alusta asti ärsyyntyminen edellisillan karvaasta tappiosta. Hakametsään luisteli halukas, vauhdikas ja voittoa janonnut Ilves, jonka liike oli myrkkyä vierailijoille. JYP sortui jo ottelun alussa jäähyilyyn, eikä tamperelaisten läpi kauden ontunut erikoistilannepelaaminen jättänyt mahdollisuuttaan hyödyntämättä. JYP-nelikon keskellä seissyt Topias Haapanen pääsi ohjaamaan hallitusti kiekon ohi Joona Voutilaisen jo ottelun toisella minuutilla.

Takaisku ei tuonut vierailijoiden otteisiin lisäpuhtia, vaan JYP oli pahasti perässä koko avauserän ajan. Ilves onnistui luomaan paikkoja liukuhihnalta, eikä tamperelaisten maalia vartioinut Antti Lehtonen joutunut tositoimiin missään vaiheessa. Pirteän ykköskentän ohella paikkoja siunaantui myös alemmille ketjuille. Erän puolivälin nurkilla Julius Valtonen pääsi sohimaan lähes tyhjään maaliin, mutta Voutilainen ehti onnekkaasti vielä estämään hyökkääjän kauden avausmaalin.

Hakametsän runsaslukuinen ja innokas yleisö pääsi juhlimaan avauserässä kuitenkin vielä toistamiseen. JYP-hyökkäyksen kiekonmenetys johti Ilveksen ripeään vastahyökkäykseen, josta Juho Liuksiala onnistui ujuttamaan kiekon Voutilaisen patjan alitse helpohkosti. Erätauolle lähdettiinkin lopulta 2-0-kotijohdossa.

Ilves lannisti JYPin kirin

Toisessa erässä kaukalossa nähtiin selvästi sisuuntunut JYP. Piristynyt vierailija ei kuitenkaan tahtonut millään saada peliä hallintaansa, sillä Ilves oli toisenkin parikymppisen aikana liikkeessä edellä. Lehtonen sai torjuttua vieraiden harvat paikat varmasti.

Vaikka ottelu eteni huomattavasti avauserää tasaisemmissa merkeissä, Ilveksen mainio liike aiheutti murheita JYP-päädyssä. Hurrikaanipaitojen seuralegenda Éric Perrinin jäähy kostautui pahasti, kun Oskari Laaksosen maalille heittämä kiekko tippui Voutilaisen torjunnan jälkeen maalin eteen. Läpimurtokauttaan pelaava Joona Ikonen sai survottua pelivälineen verkkoon jatkotilanteesta vieden isännät samalla jo 3-0-johtoon.

Kauden parasta otteluaan pelanneen Ilveksen pelihuumori kukki erän mittaan turhankin rehevästi. Erityisesti Joose Antonen ja Teemu Lepaus sortuivat useampaan kertaan avopaikassa turhaan herkutteluun. Kotiyleisö pääsi erän aikana huokailemaan ja jännittämään, mutta illan neljättä osumaa ei nähty kaukalon kummassakaan päässä keskimmäisen parikymppisen aikana.

Ruotsalaisen loukkaantuminen säikäytti

Päätöserässä Ilves nosti jalkaa selvästi kaasulta, minkä ansiosta vierailijat pääsivät peliin mukaan. Kaksi ensimmäistä erää jäähyittä pelannut Ilves sortui kahteen kaksiminuuttiseen lyhyen ajan sisään, mutta erityisesti tammikuun aikana huonosti toiminut alivoimapeli sai pidettyä vastustajan kurissa. Vierailijoiden paikat siunaantuivat pääasiassa Perrinille, mutta Lehtonen veti useampaan otteeseen pidemmän korren.

Ilvesläisittäin erä sai huolestuttavan käänteen, kun kultakypärä Arttu Ruotsalainen törmäsi vaarattomalta vaikuttaneessa tilanteessa laitaan. Tamperelaisten kultakypärä satutti tilanteessa kuitenkin jalkansa, eikä hyökkääjä pelannut tilanteen jälkeen kuin yhden lyhyen vaihdon.

Antti Lehtosen toiveet nollapelistä murenivat tamperelaisten harmiksi vain roima minuutti ennen päätössummerin pirahdusta. JYPin illan kolmas ylivoima tuotti viimein tulosta, kun Robert Rooba onnistui ohittamaan komealla laukauksellaan Lehtosen. Tämän lähemmäs vieraat eivät kuitenkaan lauantai-iltana päässeet, joten viikonlopun molemmat kohtaamiset päättyivät lopulta kotivoittoihin.

Molemmat joukkueet hyppäävät seuraavan kerran tositoimiin ensi keskiviikkona. Ilves matkustaa Vaasaan Sportin vieraaksi, kun taas JYP isännöi kotonaan SaiPaa.


Kommentit

Joona Ikonen

Karri Kivi

Juho Liuksiala

Antti Lehtonen

Lähde: Ikonen | Kivi | Liuksiala & Lehtonen


Ilves-Jukurit Hakametsässä lauantaina klo 17.00. Tervetuloa kannustamaan!

OTTELUN MAALIT

Lisää aiheita

25.5.2017 / Haastattelu

Kiekkotaituri palasi kotiin – Teemu Lepaus intoa puhkuen kohti tulevaa

Taitava hyökkääjä Teemu Lepaus palasi kolmen muualla vietetyn kauden jälkeen takaisin Tammerkosken rannoille. 1+1-vuotisen sopimuksen Ilveksen kanssa solminut Lepaus puhkuu intohimoa ja positiivisuutta saadessaan pukea...

LUE LISÄÄ


19.5.2017 / Uutinen

Ilveksen harjoitusottelut varmistuneet

Ilves pelaa ennen liigakauden 2017–2018 alkua kuusi harjoitusottelua, joista ensimmäiset kaksi elokuun puolivälissä Decens Tampere Cupissa. Perinteisen turnauksen lisäksi ohjelmaan mahtuu neljä muuta harjoitusottelua. Tänä...

LUE LISÄÄ


17.5.2017 / Uutinen

Ilves ja Sinebrychoff jatkavat yhdessä kaudella 2017-2018

Ilves-Hockey Oy ja Sinebrychoff ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen yhteistyöstään. Pohjoismaiden vanhimman panimon ja Ilveksen yhteistyö on hyvin pitkä, yli 20 kautta. KOFF-tuotemerkki oli Ilveksen liigapaidassa ensimmäisen...

LUE LISÄÄ


10.5.2017 / Uutinen

Lähde mukaan Ilves-ravurin omistajaksi – Osuuksien myynti alkanut

Ilves on mukana kahdentoista liigajoukkueen ja yhdentoista raviradan muodostamassa Raviliigassa, jonka osuuksien myynti on käynnistynyt. Liigaseurojen värejä kantavat hevoset kilpailevat paremmuudesta vuoteen 2020 asti. Ilveksen...

LUE LISÄÄ


9.5.2017 / Haastattelu

Vuoden tulokkaaksi valittu Otto Koivula odottaa itseltänsä yhä parempaa

Vuoden tulokkaaksi kauden päätteksi valittu Otto Koivula, 18 on tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa liigassa. Tulevan kauden harjoittelu on jo alkanut ja Koivulalla on tulevaisuuteen kovat odotukset....

LUE LISÄÄ