Milla Mettiäinen

Lauantaina Ilves matkusti Helsingin IFK:n vieraaksi Lennart Petrellin juhlaotteluun. Vauhdikas kamppailu päättyi IFK:n 5-2 voittoon. Tunnetta, eikä liioin tunnelmaakaan puuttunut, sillä Ilves pääsi toista iltaa putkeen pelaamaan täydessä hallissa.

Ensimmäisestä erässä intensiteettiä riitti

Ottelu alkoi sähäkästi, kun pelin ensimmäisellä minuutilla nähtiin Joonas Odenin ja Antti Saarelan voimakas ajo IFK-maalille. Kiekko upposi verkon perukoille, mutta maalivahdin häirinnästä johtuen maalia ei hyväksytty.

Kumpikin joukkue oli terävällä jalalla liikenteessä, ja hyökkäyksiä rakentui kaukalon kumpaankin päätyyn. Ilves pääsi lyhyen hetken pyörittämään hyökkäystä Miehon, Suomen ja Kontiolan johdolla, mutta IFK onnistui rokottamaan ensimmäisenä. Juha Jääskä nappasi kiekon Ilves-alueella laitakahakasta, ja karkasi maalille liki tyhjään tilaan poikkikentän. Jääskä painoi kiekon Zherenkon taa vasempaan takakulmaan. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Jere Innala, kolmanneksi Eetu Koivistoinen.

Eemeli Suomi koukkasi Micke-Max Åstenia puolustusalueella, Suomen mailan jäädessä poikittain vastustajan kainaloon. Koukkausrangaistus aiheutti illan ainoan Ilves-alivoiman. Ilveksen alivoima ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun Jere Innala lämäsi toispolviasennosta ympyrän yläkaarelta kiekon vasempaan yläkulmaan tulisella laukauksella Koivistoisen poikkikentän syötöstä. Toisena syöttäjänä oli Yohann Auvitu. Tilanne 2–0 kotijoukkueelle.

Ilveksen hyökkäysviritelmiä nähtiin erän loppupuolella useampia. Panu Miehon syötöstä Eemeli Suomi pääsi yrittämään laukausta. Hetkeä myöhemmin Joona Ikosen syötöstä Eetu Päkkilä ajoi maalille. Paineen siirtyessä hiljalleen Ilveksen hyökkäyspäähän Jarkko Parikka pääsi kokeilemaan lämärinsä tehoa viivasta. Petri Kontiolan poikkikentän syötöstä Jakub Kos yritykseen, sitten taas Miro Nalli lämäsi viivasta. Poikittaissyöttö Päkkilälle aiheutti vaarallisen tilanteen hyökkäysalueella, mutta sittemmin IFK pääsi vuorostaan antamaan painetta Ilves-päätyyn, ottelun siirtyessä jälleen enemmän hyökkäysaalloiksi vuoroin kumpaankin päähän.

Erä päättyi IFK:n 2–0 johdossa. Zherenko torjui kuusi kertaa, Halonen viisi.

Toinen erä tapahtumarikas ja tasainen

Toinen erä käynnistyi Petri Kontiolan tarkalla laukauksella siniviivalta aivan laidan tuntumasta. Erän ensimmäiset minuutit olivat hieman katkonaisia, ja vastustajan kaulailuakin alkoi jo esiintyä.

Jääskä runnoi kiekkoa tosissaan maalille, ja lopulta puolet pelaajista olivat tilanteessa nurin. Zherenko sai kuitenkin suojeltua maaliaan. Paine säilyi Ilveksen puolustusalueella, mistä ylöspäin siirtyminen tuotti haastetta. Zherenko otti hyvän torjunnan Auvitun lämättyä viivasta.

Motinin ampuessa tämän maila katkesi, mutta kiekko ohjautui eteenpäin Koivistoiselle, joka pääsi maalin edestä sutaisemaan kiekon Zherenkon taa oikeaan takakulmaan. IFK kasvatti kaulaansa kolmen maalin johtoasemaksi.

Suomen syöttö Johanssonille ja tämän palautus takaisin johti hyvään yritykseen. Eetu Päkkilä ja Joona Ikonen pääsivät vuoron perään esittelemään taitojaan hyökkäyspäässä. Petri Kontiolan laukauksen myötä tunteet kuumenivat, ja tuuppiminen aiheutti kahden minuutin rangaistukset Otto Karviselle ja Petri Kontiolalle, syynä väkivaltaisuus.

4 vs 4-tilanteessa Jarkko Parikka nousi yksin puolustusalueelta, päästen hyvään vetopaikkaan, mutta kiekko kimposi laukauksesta takaisin peliin. IFK pääsi puolestaan tilanteeseen, jossa Ilves-puolustus ja Zherenko sai laittaa kroppaa likoon toden teolla kovien IFK-laukausten alla.

Tasakentällisillä pelattaessa Jere Innala koukkasi Mäntykiveä, ja parisenkymmentä sekuntia pelattiin neljällä kolmea vastaan. Ilveksen ylivoima tuotti useita kovia vetoja niin Kontiolan, Suomen, Miehon, kuin Johanssoninkin toimesta.

Ylivoiman päätyttyä Innala pääsi melkein irtautumaan yksin hyökkäykseen, mutta Simon Johansson kykeni tukahduttamaan Innalan yrityksen ajamalla tiukasti kylkeen kiinni.

Ilveksen avausmaalin iski Jarkko Parikka, joka nousi suoraan vaihtoaitiosta vauhdilla vapaaseen paikkaan vasenta laitaa pitkin, ja kovassa vauhdissa Saarelalta saadun poikkikentän syötön jälkeinen tarkka rannelaukaus upposi Halosen taa. Tilanne kaventui, ja tulostaululla komeili lukemat 3-1. Maalin toinen syöttäjä oli Aleksi Elorinne.

Ilves pääsi erän loppupuolella ylivoimalle, kun IFK:n Schmaltz otti kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta. Ylivoima pyöri pääosin IFK-alueella, mutta hyökkäyskuviot eivät johtaneet maalin syntymiseen.

Erä päättyi 3-1 lukemissa. Zherenkolle 9 torjuntaa, Haloselle 10.

Kolmannessa erässä IFK karkasi Ilveksen ulottumattomiin

Kolmanteen erään Ilves lähti hyvällä sykkeellä, ja Saarela pääsikin yrittämään maalintekoa jälleen heti erän alkuminuutilla.

Pelin siirryttyä Ilves-alueelle Jere Innala antoi maalin takaa syötön, josta Miro Karjalainen pomppaavalla laukauksella upotti kiekon vasempaan ylänurkkaan, siirtäen kotijoukkueen 4–1 johtoon.

Heti perään nähtiin punanuttujen 5–1 maali, kun ensin kiekko kimposi aiemmasta IFK:n laukaisutilanteesta takaisin peliin, ja sekamelskan keskeltä kiekko valui Motinille, joka pyyhkäisi kiekon Zherenkon taa siniviivan tuntumasta.

Tuomas Salmela kiihtyi Micke-Max Åstenille, kun IFK-hyökkääjä ajoi Zherenkon päälle hyökkäystilanteessa. Molemmat saivat kahden minuutin rangaistuksen väkivaltaisuudesta kiivaan halailun myötä.

Erikoistilanteessa ei ihmeitä tapahtunut, vaikka Ilveksen hyökkäyskuvio alkoi löytää muotoaan. Tilanteen jälkeen Päkkilälle tarjoutui vetopaikka, mutta tulosta ei syntynyt.

Kolmannen erän puolivälin tienoilla Ilveksen puolustus näytteli tärkeää pääosaa, ja omaa maalia onnistuttiinkin suojelemaan varsin kelvollisesti, vaikka IFK painoi päälle kovalla voimalla.

Petteri Wirtanen otti kahden minuutin rangaistuksen kiinnipitämisestä, tämän roikuttua Matias Mäntykiven paidassa. Ilves-ylivoimalla eritoten Joni Ikoselle tarjoutui laukaisupaikkoja, ja hän niitä onnistuikin hyödyntämään, mutta maalin perukoille kiekko ei yltänyt.

Ottelun lopun lähestyessä Rony Ahonen päästi Ilveksen jälleen ylivoimalle, ottamalla huitomisrangaistuksen. Ylivoimalla IFK:n puolustusta saatiin levälleen, ja vetopaikkoja tuli. Johansson pääsi kokeilemaan pari kertaa, mutta hyvät näytöt jäivät onnistumista vaille.

Antti Saarela kavensi tilannetta lujalla lämärillä oikeaan ylänurkkaan. Tarkka veto upposi tyylikkäästi Halosen taa. Ottelu siirtyi 5-2 tilanteeseen.

Joonas Oden pääsi vielä survoutumaan kiekon kanssa kolmen IFK puolustajan taa, mutta Karjalainen tuuppasi Odenin nurin, ottaen IFK:lle erän neljännen rangaistuksen Näin ollen Ilvekselle tarjoutui ottelun loppuun vielä yksi ylivoima, mutta viimeiset sekunnit valuivat ohi tuloksettomana, IFK:n voittaessa ottelun 5-2.

Viimeisessä erässä Zherenko torjui 7 laukausta, Halonen 6.

Unohtumaton ilta Hakametsässä päättyi Ilveksen voittoon
Dominik Mašín – from near the Chinese border to Tampere
UUTISET