Marko Herckman

Eilen Vaasassa pitkän kaavan mukaan kamppaillut Ilves kohtasi tänään Hämeenlinnassa HPK:n. Ilves pelasi hyvällä ilmeellä, mutta tehottomuus vaivasi ja HPK nappasi voiton lukemin 2-0.

Liuksiala kilauttaa ylärimaan

Ensimmäinen erä pelattiin vauhdikkaasti päädystä toiseen aaltoillen. HPK:lla oli ensimmäisellä parilla minuutilla pari vaarallista tilannetta Ilveksen maalilla, mutta 10 erässä torjunut Ilves-maalivahti Antti Lehtonen selvisi niistä puolustuksen avittamana. Vajaan neljän minuutin pelin jälkeen Sami Sandell vapautti tyylikkäällä syötöllä Teemu Rautiaisen vapaaseen paikkaan, mutta Kerhon Emil Larmi sai venytettyä jalkansa eteen.

Ensimmäisen mainoskatkon jälkeen Ilves oli jälleen lähellä maalintekoa, kun Juho Liuksiala kiskaisi hyökkäyspään aloituksen jälkeen kiekon vihaisesti ylärimaan. Ilveksen Arttu Ruotsalaiselle tuomittiin ottelun ensimmäinen rangaistus ajassa 16.22. HPK loi heti jäähyn alkusekunneilla kaksi huippuvaarallista tekopaikkaa, mutta Ilves taisteli koko alivoiman ilman takaiskua. Erän viimeisellä minuutilla Ilveksellä oli vielä oiva paikka, kun Liuksiala löysi maalin edestä sinne vapaaksi jääneen kultakypärä Eemeli Suomen. Larmi kuitenkin torjui Suomen yrityksen ja erätauolle lähdettiin maalittomasta tasatilanteesta.

Ilves tuhlailee, HPK osuu

Ilveksen Valtteri Viljanen sai toisen erän alussa jäähyn kampituksesta. HPK:n ylivoima pyöri tällä kertaa tehokkaasti ja maalin eteen unohtunut Oula Palve sai sivaltaa kotijoukkueen 1-0-johtoon ajassa 22.16. Kerhon maalin jälkeen Ilves otti pitkäksi aikaa ohjakset pelistä. Taneli Siikaluomalla oli hyvä paikka maalin kulmalla, mutta puolustaja epäonnistui yrityksessään. Eemeli Suomi järjesteli Juho Liuksialalle muutamankin tekopaikan, mutta laituri ei onnistunut viimeistelyssä.

Ilveksen paine pakotti HPK:n rikkomaan ja vierasjoukkue pääsi kahteen kertaan ylivoimalle. Ensimmäisellä ylivoimalla paras paikka oli Sami Sandellilla ja toisella Otto Koivulalla. Erinomaista peliä pelannut Emil Larmi venyi kuitenkin molempien hyökkääjien laukausten eteen. Ilveksen toisen ylivoiman jälkeen oli HPK:n vuoro ottaa peli haltuunsa. Kotijoukkue sai loppuerän aikana useammankin pitkän pyörityksen Ilves päätyyn, mutta Ilves selvitti tilanteet ja päätöserään lähdettiin Kerhon maalin johdossa.

Larmin nolla pitää

Ilves hallitsi kolmatta erää, mutta maalinteko ontui. Ilves ei päässyt kunnolla kakkoskiekkohin ja huippuvireinen Emil Larmi napsi suorat laukaukset varmasti. Ilveksen paras paikka tuli jälleen ylivoimalla Juho Liuksialalle, mutta Larmin patjatorjunta piti Ilveksen nollilla. Ilveksen kiri tyssäsi lopullisesti reilu minuutti ennen loppua, kun Teemu Turunen karkasi keskialueen kiekonmenetyksen jälkeen läpiajoon ja onnistui ohittamaan Antti Lehtosen ajassa 58.42. Jäljelle jääneet sekunnit pelailtiin pois ja lopulta kotijoukkue vei voiton lukemin 2-0.

Ottelun ratkaisut:

Ilves kaatui tehottomuuteen. Maalipaikkoja sillä olisi riittänyt helposti ottelun voittamiseen, mutta Emil Larmi onnistui pitämään maalinsa puhtaana. Ilveksellä riittää edelleen tekemistä kiekollisen huolellisuuden ja kaksinkamppailupelaamisen kanssa, mutta suunta on oikea.

Ilveksen parhaat:

26 kertaa torjunut Antti Lehtonen pelasi hyvän pelin Ilveksen maalilla. Ensimmäistä kertaa kultakypärää urallaan kantanut Eemeli Suomi esiintyi vahvasti ja juonikkaasti. Juho Liuksiala pääsee sitä tahtia tekopaikkoihin, että maalien syntyminen on enää ajan kysymys.

Ilves iskee HPK:n kimppuun
Ilvekselle vieraita Nordikselta
UUTISET