Elina Kuivalainen

Ilves avasi kautensa vauhdikkaalla yrityksellä, joka kuitenkin kuihtui kerta toisensa jälkeen Tapparan maalilla muurina olleeseen Dominik Hrachovinaan. Tappara voitti tasaisen ottelun lopulta maalein 0-3.

Ensimmäinen erä pelin hakemista

Ilves avasi kautensa viemällä ensimmäisen aloituksen, mutta pelin hallinta oli jo hetkeä myöhemmin Tapparalla. Ensimmäinen maalipaikka nähtiin Ilveksen päässä tilanteesta kuitenkaan aiheutumatta sen suurempaa vaaranpaikkaa. Hetken päästä peli oli jälleen Ilveksen päädyssä ja avoimen tilan ansiosta Valtteri Kemiläinen lähetti siniviivalta tarkan laukauksen Ilves maalia päin. Kiekko upposi ohi Antti Lehtosen ja tilanne oli Tapparalle 0-1.

Ensimmäisessä erässä nähtiin myös ottelun ensimmäisen jäähyt Ilveksen avatessa jäähytilit Eemeli Suomen kakkosella kiinnipitämisestä ajassa 09:05. Vain alle minuutti tästä ja jäähyt olivat tasan 1-1 Jukka Peltolan luistellessa jäähyaitioon koukkaamisesta. Loppuerä mentiin pienoisessa Tapparan hallinnassa Ilveksen pelin rakoillessa. Kirvesrinnat eivät kuitenkaan onnistuneet maalinteossa ja peli pysyi 0-1:ssä.

Toinen erä pelillisesti Ilvekselle, mutta maalit Tapparalle

Toiseen erään Ilves sai koottua rivistönsä ja peli ehjeni huomattavasti. Ilvekselle siunaantui myös hyvä paikka tasoittaa, kun toisen erän ensimmäinen jäähy vihellettiin Tapparalle Joona Luodon lähtiessä istumaan kakkosta kiinnipitämisestä. Ylivoimalla Arto Laatikainen sai kovan suoran laukauksen siniviivalta Tappara maalille, mutta Hrachovina näytti että Tapparan maalilla ei nukuta koppaamalla kiekon ilmeettömästi räpyläänsä.

Ilveksen onnistumatta ylivoimallaan Tappara näytti kovuutensa ja iski samantien Ilveksen päätyyn Luodon tultua jäähyaitiosta alustamaan Järvisen kanssa hyvän maalipaikan, Jukka Peltolan viimeistellessä pomppivan kiekon ohi Lehtosen. Tappara 0-2. Seuraava jäähy meni jälleen Tapparalle Rantakarin iskiessä kiekon yli laidan katsomoon. Ilveksen ylivoima alkoi hapuillen ja kiekon alueelle viemisessä oli nähtävillä yksin yrittämistä. Kiekko jäi kuitenkin Ilvekselle ja kuvio saatiin hetkessä kuntoon. Loppu ylivoima oli Ilveksen, mutta jokainen maalille saatu laukaus pysähtyi armottomasti Hrachovinaan.

Erän lopussa nähtiin vielä Ilves jäähy Mikael Kurosen ottaessa 2 minuuttisen estämisestä. Tappara sai heti alkuun kuvionsa kuntoon ja hetkellisen pyörityksen päätteeksi kiekko oli yllättäen Ilveksen maalissa kiekon kimmotessa epäonnisesti Ilveksen pakin luistimesta maaliin. Tilanne Tapparalle 0-3.

Kolmas erä maaliton

Kolmas erä alkoi myös ilves tahtisesti. Paikkoja sateli yksi silloin toinen tällöin, mutta loppusilaus uupui joka yrityksestä. Pelin hallinta pysyi kuitenkin suurimmaksi osaksi Ilveksellä. Tapparalla oli myös omat paikkansa suurentaa voittolukemia, mutta harvat laukaukset joko liukuivat ohi tai lensivät yli maalin.

Kolmannessa erässä nähtiin myös ottelun ensimmäiset ja ainoat pitkät kiekot, jotka menivät epäonnekkaasti Ilveksen nimiin. Kolmannessa erässä noin 44 minuutin kohdalla Ilves sai kiekon Tappara maalin tolppaan, josta se Ilveksen epäonneksi kimposi takaisin kentälle käymättä maalin puolella. Erän viimeiset minuutitkin pelattiin maalittomasti, joten loppulukemiksi kirjattiin 0-3.

Ilveksen parhaimmistoon kuului Sami Sandellin kakkosketju, jossa tänään pelasivat laidoilla Teemu Lepaus ja Julius Valtonen sekä puolustivat Jarkko Parikka ja Valtteri Viljanen. Kolmannessa erässä Sandellin rinnalla hyökkäsivät Teemu Rautiainen ja Otto Koivula.

Päävalmentaja Karri Kiven kommentit ottelusta:

– Niin kuin tuossa ennen peliä jo toivoin, että koko joukkue heittäytyisi peliin, niin siihen olin kyllä tyytyväinen. Vaikka tuleekin pieniä virheitä, niin ne saadaan aina nauhan ja treenin kautta paikattua myöhemmin.

– Yritys oli kuitenkin koko ajan päällä, eikä ollut mitään perääntymistä missään vaiheessa. Siitä tykkäsin.

Osallistu Raviliigaan ja tue Ilveksen juniorikiekkoilijoita!
Ilves nälkäisenä Ässien kaatoon
UUTISET