1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilves-Hockey Oy:n tilinpäätös vahvistettiin, hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla

Ilves-Hockey Oy:n tilinpäätös vahvistettiin, hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla

Ilves-Hockey Oy

Tiistaina 20.6.2017 pidetty Ilves-Hockey Oy:n varsinainen yhtiökokous vahvisti huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden tilinpäätöksen. Tilikauden liikevaihto oli 5,8 miljoonaa euroa ja tulos 12 000 euroa.

Edelliseltä tilikaudelta liikevaihto nousi miljoonalla eurolla ja tulos 784 000 eurolla. Tuloksen paranemiseen vaikutti oleellisesti yhtiön entisen omistajatahon antama 930 000 euron suuruinen pääomalainan akordi.

Yhtiökokous valitsi Ilves-Hockey Oy:n nykyisen hallituksen jatkamaan tehtävässään. Hallitukseen kuuluvat Timur Kärki, Antti Nurmikolu, Esa Ranta-aho ja puheenjohtaja Jyrki Seppä. Yhtiön uudeksi tilintarkastajaksi valittiin KHT Antti Niemistö Idman Vilén Grant Thornton Oy:stä.

Yhtiön talouden vakauttamiseksi käynnistetty osakeanti jatkuu syyskuun 2017 loppuun asti. Tällä hetkellä osakkeita on merkitty 327 000 kappaletta. Antiin kuuluu lisäksi Share Ilves ry:n joukkorahoitushanke, jonka kautta kaikilla Ilves-henkisillä on mahdollisuus olla rakentamassa uutta Ilvestä. Joukkorahoituskampanjalla on kerätty tähän mennessä lähes 45 000 euroa.

– Ulkojäätapahtuman odotettua huonompi tulos ja yritysmyynnin lasku vaikuttivat tulokseen. Kiinnostus niin osakeantia kuin joukkorahoituskampanjaa kohtaan on ollut edelleen hyvällä tasolla, ja olemme oikealla tiellä yrityksen talouden vakauttamisessa, kertoo Ilveksen toimitusjohtaja Risto Jalo.

Yhtiön strategiatyö käynnistettiin laajalla kyselytutkimuksella

Ilves-Hockey Oy toteutti kesäkuun alussa kyselytutkimuksen, joka on osa yhtiön hallituksen aloittamaa strategiatyötä. Kysely lähetettiin lähes 750:lle yhtiön osakkaalle, yrityskumppanille, Ilves ry:n toimihenkilölle ja Ilveksen kannattajaryhmille. Tutkimukseen vastasi yli puolet kyselyn saaneista. Vastauksissa korostuivat yhteisöllisyyden kokeminen sekä halu olla vahvasti mukana rakentamassa uutta Ilvestä. Tulosten tarkempi analysointi on vasta alkanut.

Ilves-puolustukseen norjalaisväriä
​Ilves-Hockey Oy:n toimisto muuttaa elokuussa Kissanmaankadulle
UUTISET