1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves isännöi tapaninpäivän paikallisvääntöä

Ilves isännöi tapaninpäivän paikallisvääntöä

Marko Herckman
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Tappara

Muutamaksi päiväksi joulunviettoon hiljentynyt Ilves palaa kaukaloon heti tapaninpäivänä. Kinkkuja ei kauaa ehditä sulatella, sillä keskiviikkona vieraaksi saapuu kauden neljännessä paikallispelissä Tappara. Jatkaako Ilves TPS-pelin teräviä otteita myös tapaninpäivänä hyvää vauhtia täyttyvässä Hakametsässä? Ottelu alkaa klo. 18.30.

Ilveksen kurssi nousujohdanteinen

Vaikean marraskuun jälkeen Ilves on saanut taas joulukuussa kurssinsa nousuun ja voittanut kuudesta pelistä neljä. Viime viikolla Ilves oli Juho Liuksialan maalilla pitkään kiinni pisteissä sarjakärki Kärppien vieraana, mutta rutinoituneet oululaiset onnistuivat tasoittamaan nelisen minuuttia ennen loppua ja lopulta Jasper Lindsten varmisti jatkoajalla 2-1-voiton Kärpille.

Viime perjantaina Ilves isännöi sarjan kakkostilaa miehittävää TPS:ää ja pelasi yhden kauden parhaista peleistään, vaikka turkulaiset onnistuivatkin avauserässä ohjaamaan kiekon maalin edustalta ohi Antti Lehtosen. Ilves lateli ensimmäisessä erässä paikkoja liukuhihnalta, mutta vain Joose Antosen laukaus ylivoimalla livahti verkkoon asti. Toisessa erässä Joona Ikonen sytytti kotijoukkuetta komealla alivoimamaalilla ja päätöserässä aktiivisesti läpi pelin pelannut Ilves meni menojaan Juha Leimun, Topias Haapasen ja Paunu Miehon maaleilla. Hakametsän sytyttänyt esitys päättyi lopulta Ilveksen 5-2-voittoon.

Sarjataulukossa kymmenentenä olevalla Ilveksellä on paikallispelissä puolustuspäässä merkittäviä poissaoloja. Alkukauden ykköspakki Oskari Laaksonen on yhdessä sentteri Samuli Vainionpään kanssa valmistautumassa nuorten MM-kisoihin. Laaksosen pakkiparina pelanneen Jarkko Parikan viime pelin laitataklaus meni kurinpidon käsittelyyn. Tuli taklauksesta lisätuomiota tai ei, on erinomaista kautta pelaava Parikka joka tapauksessa sivussa kymppitilin täyttymisen takia. Puolustajista myös Matt Generous oli sivussa edellisestä ottelusta.

Tapparalla alla nihkeä viikko

Jos Ilveksen viime viikko oli positiivinen, niin Tappara valmistautui jouluun juomalla tervaa kolmen tappion verran. Tiistaina Ville Niemisen valmentama Pelicans kävi kynimässä Tapparan Hakametsässä lukemin 2-3. Torstaina huippuvireinen Lukko kaatoi kirvesrinnat Raumalla 4-2-ja murheellisen viikon viimeisteli kotihallissaan HIFK, joka voitti numeroin 3-1.

Vaikka Tapparan peli on kauden aikana paikoitellen yskähdellyt, on rutinoitunut ryhmä silti sarjataulukossa sijalla kolme. Yhtenä suurista ennakkosuosikeista kauteen lähtenyt Tappara on kuitenkin jäänyt jo liki 20 pisteen päähän sarjakärki Kärpistä ja kakkostilakin on tällä hetkellä kymmenen pisteen päässä. Kovin kauaa ei Tapparankaan kannata pelinsä kanssa kipuilla, sillä takana vaanii iso nippu joukkueita muutaman pisteen päässä.

Sairastuvalla Tapparasta viime viikolla olivat tärkeä puolustaja Veli-Matti Vittasmäki ja Tuukka Mäntylä, sekä hyökkääjät Jere Karjalainen ja vain muutaman pelin tällä kaudella pelannut Matias Lehtonen. Nuorten MM-leirityksessä Tapparasta ovat pienellä vastuulla olleet Toni Utunen ja Sami Moilanen.

Ikonen liekeissä, Leimu pamautti avausmaalinsa

Viime viikon ja varsinkin TPS-pelin onnistumisten ruumiillistuma Ilveksessä oli Joona Ikonen. 20-vuotias hyökkääjä pelaa todellista läpimurtokauttaan ja sai perjantain pelin jälkeen päävalmentaja Karri Kiven ylistävät kommentit osakseen. Taistelijan sielulla varustettu Ikonen blokkaa, kaksinkamppailee ja tekee jatkuvasti voittavia asioita joukkueensa eteen. Ikosella on taistelijanluonteen lisäksi myös erinomainen rannelaukaus ja syöttötaidon voi tarkastaa vaikka TPS-pelin tarjoilusta junnuvuosien tutkapari Topias Haapaselle. Yhdeksän maalia tällä kaudella tehneestä Ikosesta tulee olemaan vielä paljon iloa Ilvekselle.

Kokenut puolustaja Juha Leimu onnistui vihdoin perjantaina tekemään kauden avausmaalinsa upealla lämärillä maalin ylänurkkaan. Kausi on ollut 35-vuotiaalle konkarille vaikea, jonka lukkoja avausmaali toivottavasti aukaisee. Puolustuspäässä myös hankalan alkukauden pelannut Olli Vainio sai viime pelissä jo yli 20 minuuttia peliaikaa. Vainiossa on kaikki hyvän liigapuolustajan ominaisuudet ja nyt 24-vuotiaalla puolustajalla olisi lisääntyvän vastuun myötä hyvä paikka saada itseluottamuksensa takaisin aiemmin nähdylle tasolle. Tapparaa vastaan isossa roolissa tulee varmasti jälleen olemaan Eemeli Suomi. Nuori Ilves-kapteeni painaa isolla sydämellä hommia vaihdosta toiseen ja näyttää samalla hyvää esimerkkiä kipparoimalleen joukkueelle.

Tapparalla tuttuja nimiä pörssikärjessä

Tapparan sisäistä pistepörssiä johtaa konkarihyökkääjä Kristian Kuusela. 863 runkosarjaottelua pelannut 35-vuotias Kuusela on monipuolinen pelaaja, jonka pistetahti ei tunnu ikävuosien karttuessa hyytyvän. Kuuselan kanssa tasapisteissä on 31-vuotias slovakki Tomas Zaborsky. Ässissä ja HIFK:ssa Tapparan lisäksi Liigaa pelannut Zaborsky on tehnyt jo tässä vaiheessa kautta yhtä monta pistettä kuin koko viime kaudella. Venäjän EHT-turnauksessa Leijonien mukana olleen hyökkääjä Niko Ojamäen viime kausi oli vielä totuttelua Porin ulkopuoliseen elämään, mutta tällä kaudella laituri on löytänyt hyvän vireen.

Puolustuspäässä Tapparan tehokkain pelaaja on ollut Jokeri-kasvatti Otso Rantakari. Marraskuussa Iso-Britannian Cardiff Devilsin riveistä Liigaan palannut Ben Blood on ollut positiivinen yllätys. Kolossipakki oli ehditty jo tuomita jäähdyttelijäksi, mutta Blood on esiintynyt vahvasti ja kerännyt isoa vastuuta. Viime kaudella yli 200 minuuttia rangaistuksia Ässissä kerännyt Blood on ottanut Tapparassa rauhallisesti ja kerännyt vain 14 jäähyminuuttia. Blood on kerännyt myös jo seitsemän tehopistettä ja oma yhden kauden piste-ennätys on vain kolmen pisteen päässä. Maalivahdeista Christian Heljanko on kantanut päävastuun ja kokenut Niklas Bäckström on päässyt kaukaloon vain kuusi kertaa.

Ilveksen vuoro voittaa?

Tapaninpäivän taistelu on joukkueiden tämän kauden neljäs kohtaaminen. Pelit ovat olleet tasaisia ja tapahtumarikkaita. Ilves voitti kauden avauspelin Teemu Rautiaisen ja Juho Liuksialan maaleilla 1-2. Toisessa kohtaamisessa Ilves johti avauserän jälkeen Teemu Lepauksen ja Mike Halmon maaleilla 2-1, mutta Tappara onnistui kääntämään 2-4-voiton päätöserässä Ilveksen pelatessa kolmella puolustajalla. Viimeisimmässä kohtaamisessa Ilves nukkui avauserässä ja Tappara karkasi kolmen maalin johtoon. Ilveksen piristyminen ottelun lopussa ei riittänyt ja Tappara voitti 3-1.

Keskiviikkona Ilveksellä ei ole varaa samanlaiseen nukahdukseen kuin edellisessä ottelussa. Viime viikon pelit antoivat varmasti uskoa kotijoukkueelle ja Tappara saa vastaansa sitkeän Ilveksen. Ilveksen aktiivisuus ja liike on parhaimmillaan myrkkyä mille tahansa joukkueelle tässä sarjassa ja sitä toivottavasti on jälleen näkyvissä tapaninpäivänä heti ensimmäisestä vaihdosta lähtien.

Peliin oli sunnuntaina myyty reilut 6000 lippua ja Hakametsään saadaan varmasti aikaan kunnon karnevaali. Tervetuloa!

Ilveksen joulutervehdys
Jarkko Parikalle yhden ottelun pelikielto
UUTISET