Mikko Alahäivälä
HPK SU 16.4. klo 02:00 Ilves

Tahmeasti kautensa avanneet HPK ja Ilves kohtaavat tänään Hämeenlinnassa. Ilves avasi eilen pistetilinsä Vaasassa, kun taas HPK:n tilillä on neljän ottelun jälkeen yksi voitto ja kaksi pistettä.

Hämeenlinnalaisten kotisaldo tappiollinen

HPK aloitti kautensa kahdella ottelulla Kärppiä vastaan. Viime viikon perjantaina pelatussa kotiavauksessaan hämeenlinnalaiset kokivat 1-2-tappion, mutta seuraavana päivänä HPK sai revanssinsa, kun Oulusta lähti voittolaukauskilpailun jälkeen kaksi pistettä mukaan lukemien ollessa 2-3. Tiistaina kauden toisessa kotiottelussaan HPK sai vastaansa Ässät. Kotijoukkue sai tasalukemissa kohti jatkoaikaa edenneessä ottelussa mahdollisuuden iskeä voittomaalin, kun se pääsi ylivoimalle reilut kaksi minuuttia ennen erän loppua. Ratkaisu syntyi kuitenkin toiseen päätyyn, kun Ilves-kasvatti Ville Korhonen teki Ässien 1-2-voittomaalin alivoimalla 49 sekuntia ennen summeria. HPK seuraava ottelu pelattiin jälleen jo seuraavana päivänä Helsingissä IFK:ta vastaan. Hämeenlinnalaiset nousivat reilut viisi minuuttia ennen loppua maalin päähän, mutta HIFK ratkaisi ottelun iskemällä 3-1-loppulukemat ylivoimalla tyhjään maaliin.

Kerhon sisäisen pistepörssin kärjessä on neljässä ensimmäisessä ottelussa lähes 20 minuuttia ottelua kohden pelannut keskushyökkääjä Otto Paajanen tehoilla 2+0=2. Paajanen iski molemmat osumansa jälkimmäisessä Kärppiä vastaan pelatussa ottelussa. Kahteen pisteeseen ovat yltäneet myös Oula Palve, Teemu Turunen ja puolustaja Petteri Nikkilä, jonka keskimääräinen peliaika 23.38 on tällä hetkellä Liigan viidenneksi suurin. Pistepotentiaalia omaavat myös muun muassa Mikko Lehtonen, Janne Lahti sekä lupaava ja tänään HPK:n kokoonpanoon palaava Kristian Vesalainen.

Emil Larmi torjui HPK:n maalilla kolmessa ensimmäisessä ottelussa, ja viimeisimmässä torjuntavuorossa oli juniorivuosinaan Ilveksessäkin pelannut Antti Karjalainen. Kummankin maalivahdin torjuntaprosentti on yli 93, mutta tänään maalinsuulle luistelee jälleen Larmi. HPK:n toinen Ilves-taustainen pelaaja on puolustaja Joonas Lehtivuori, joka on ollut loukkaantumisen takia sivussa kaksi edellistä peliä.

Ilves saalistaa avausvoittoaan

Vaasasta Hämeenlinnaan suunnannut Ilves sai eilen pistetilinsä auki, mutta voittotili jäi vielä avaamatta, kun Sport onnistui iskemään ratkaisumaalin heti jatkoajan ensimmäisellä minuutilla. Nuoren joukkueen kauden alku on ollut vaikea, sillä saldona on neljä tappiota. Kaksi edellistä ottelua SaiPaa ja Sportia vastaan ovat kuitenkin olleet numeroiden ja peliesitystenkin valossa tasaisia, ja joukkue esiintyi ryhdikkäästi myös kauden avanneessa paikallispelissä. Ilves on jäänyt selvästi alakynteen vain Porissa Ässiä vastaan pelatun ottelun toisessa erässä, mikä myös ratkaisi kyseisen taiston.

Ilveksen paras pistemies on neljän ottelun jälkeen kolmosketjun vasemmalla laidalla pelaava Eemeli Suomi, joka on merkkauttanut tehot 1+2=3. Tapio Laakson ja eilisessä Sport-ottelussa maalitilinsä avanneiden Teemu Rautiaisen, Juhani Tammisen ja Stefan Espelandin tehot ovat 1+1=2. Erityisesti Rautiaisen maali, josta suurin kunnia menee näyttävän esityön tehneelle Tammiselle, oli upea. Hyökkäyksestä löytyy käyttämätöntä potentiaalia, sillä muun muassa viime kaudella tulokkaina hurmanneiden Ilves-kasvattien Otto Koivulan ja Juho Liuksialan maalitilit ovat toistaiseksi avaamatta.

Ilveksen peluutus on ollut tasaista, sillä hyökkääjistä eniten jäällä olleen kapteeni Tapio Laakson keskimääräinen peliaika on 17.10. Kaksitoista eniten pelannutta hyökkääjää ovat kaikki pelanneet keskimäärin yli 13 minuuttia ottelua kohden. Puolustuksen peliaikakuningas on Olli Vainio, jonka keskimääräinen peliaika 22.40 on yli kolme minuuttia enemmän kuin seuraavaksi eniten jäällä olleen puolustaja Jarkko Parikan.

Ilveksen maalilla torjuva Antti Lehtonen pelaa tänään kauden neljännen ottelunsa. Ylävartalovamman takia Sport-ottelun väliin jättänyt Sami Sandell on jälleen mukana, kun taas hyökkääjä Teemu Lepaus on poissa kokoonpanosta. Sivussa ovat myös toipilaat Ville Meskanen ja Juuso Pulli sekä Boston Bruinsin leirin takia Liigan avauskierroksilta poissa oleva Joona Koppanen. Eilen hyvin esiintynyt Juhani Tamminen saa näyttöpaikan kakkosketjussa Teemu Rautiaisen ja Sami Sandellin keskushyökkääjänä.

Luvassa jälleen tasainen ottelu?

Kummankin joukkueen maalinteko on ollut takkuista, mutta Ilveksen ylivoima on ollut selvästi parempaa. HPK:n ylivoimaprosentti on 8,33 ja Ilveksen 25. Tupsukorvat ovat siis onnistuneet joka neljännellä ylivoimallaan, mutta vastaavasti myös vastustajat ovat tehneet saman Ilveksen alivoimaprosentin ollessa 75. HPK:n alivoimaprosentti 82,35 on Liigan keskitasoa. Hämeenlinnalaisten kotisaldo näyttää kahta tappiota ilman tehtyä ylivoimamaalia. Ilves puolestaan on tehnyt kahdessa vierasottelussaan kolme ylivoimamaalia, mutta avausvoitto on vielä ottamatta. HPK on kotietunsa turvin lievä ennakkosuosikki, mutta ottelusta voi jälleen odottaa tasaista.

Orivarsa Rehab Raviliiga Ilvekseen ja Markku Niemisen valmennukseen
Ilveksen yritys pysähtyi Larmiin
UUTISET