Marko Herckman
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Pelicans

Neljä edellistä kotiotteluaan voittanut Ilves on tarjonnut kannattajilleen draamaa ja hienoja nousuja otteluiden lopussa. Jatkuuko sama tahti tänään, kun Hakametsään vieraaksi saapuu hyvävireinen Lahden Pelicans?

Jatkuuko hyvä kotivire?

Ilves pelasi keskiviikkona Hakametsässä Jukureita vastaan. Kotijoukkue vei peliä alusta loppuun, mutta käytännössä jokaisesta paikastaan maalinteossa onnistunut Jukurit onnistui roikkumaan mukana aina voittomaalikilpailuun asti, jossa Juhani Tamminen ratkaisi voiton Ilvekselle. Kokonaisuutena peli oli Ilvekseltä hyvää suorittamista ja tamperelaiset onnistuivat jälleen nousemaan tasoihin kolmannessa erässä Juuso Pullin osumalla. Vaikean kauden alun jälkeen Ilves on esiintynyt kaukalossa väkevästi ja Hakametsässä joukkue on voittanut neljä edellistä otteluaan.

Pelicansille lauantain peli on jo viikon kolmas. Vahvasti kauden aloittanut lahtelaisryhmä kävi keskiviikkona ryöstöretkellä Porissa ja hiljensi Isomäen tylyin 2-6-lukemin. Eilen Pelicans huhki täyden päivätyön TPS:n kanssa. Pussinokat pistivät lujaa kampoihin sarjakärjessä oleville turkulaisille, mutta TPS:n kaksi nopeaa maalia päätöserän viimeisellä kympillä katkaisi Pelicansin selän, ja pisteet matkasivat Turkuun lukemin 1-4. Pelicans on ollut yksi kauden positiivisia yllättäjiä, ja tällä hetkellä lahtelaiset löytyvät sarjataulukosta sijalta viisi.

Pelicansista sairastuvalla ovat Hannes Björninen, Niko Kivelä sekä Ilveksestä tutut Aleksi Mustonen ja Antti Tyrväinen. Lisäksi NHL-leiriltä palanneen Libor Sulakin pelilupa jäi tämän viikonlopun osalta puolustajan vanhan seuran osalta hoitamatta. Ilveksen terveystilanne on hyvä, sillä tällä hetkellä sivussa on vain maalivahti Antti Lehtonen.

Ilveksessä useita onnistujia

Moni ilvesläinen on saanut viimeaikoina tärkeitä onnistumisia. Jukurit-ottelussa kauden ensimmäiset maalinsa onnistuivat tekemään puolustajat Jarkko Parikka ja Juuso Pulli. Loukkaantumisenkin takia rikkonaisen alkukauden pelanneelle Pullille onnistuminen on varmasti iso helpotus. Hyvin liikkuva puolustaja on vielä alkukaudesta hakenut hieman suuntaansa, mutta ainekset löytyvät isoon rooliin nuoressa Ilves-puolustuksessa.

Henkilökohtaisten onnistumisten tärkeyttä miettiessä voi kohdistaa katseensa vaikkapa Teemu Lepaukseen. Hyökkääjän alkukausi oli vaikea ja totuttelu liigapeleihin otti aikansa. Kauden yhdeksännessä pelissä Lepaus onnistui avaamaan maalitilinsä, ja seuraavat viisi peliä ovatkin tuoneet tehot 3+4. Kiekollisesti taitava Lepaus on löytänyt ripauksen röyhkeyttä ja suoraviivaisuutta otteisiinsa. Sen myötä jo junioreista tutut kiekolliset taidot ovat siirtyneet myös liigatasolle. Toinen tämän kauden hankinta Juhani Tamminen on ollut positiivinen yllätys. Isokokoinen ja taitava sentteri pelaa isossa roolissa – niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissa.

Pelicansin kultakypärää kantaa odotetusti Iikka Kangasniemi. 170-senttinen Kangasniemi on hyvä esimerkki siitä, että nykyjääkiekkoilijan ei tarvitse enää olla iso, jos jalat ja hoksottimet käyvät tehokkaasti. Askel kerrallaan hyväksi liigapelaajaksi kasvanut 24-vuotias Aleksi Rekonen on Kangasniemen tavoin kasannut tällä kaudella kahdeksan tehopistettä. Kolmen Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen Liigaan palannut Borna Rendulic on väläytellyt, mutta kroaattihyökkääjän työkalupakista löytyy enemmänkin. Tällä viikolla Pelicans sai kokoonpanonsa tutun paluumuuttajan, kun Jesse Saarinen palasi seitsemän vuoden kierrokselta Lahteen.

Odotettavissa kiivas kamppailu

Pelicans on valmentajiensa näköinen joukkue. Petri Matikainen ja Pasi Nurminen huokuvat joukkueeseensa soturimaista asennetta, ja alkukaudesta se on kantanut hedelmää. Pelicans liikkuu ja on iholla aktiivisesti joka vaihdossa. Kolmas peli neljään päivään voi näkyä hieman, mutta mitään merkittävää etua siitä on vaikea Ilvekselle kuvitella.

Ilveksen on syytä olla lauantaina hereillä alusta asti. Joukkueen peli on mennyt askel kerrallaan parempaan suuntaan, mutta edelleen etenkin omassa päässä riittää tekemistä. Henkilökohtaiset onnistumiset ovat ruokkineet yksilöitä, joiden myötä koko joukkueen pelaaminen on parantunut. Kotiotteluissa Ilves on pystynyt välillä näyttäväänkin peliin – nuori joukkue saa hyvää sytykettä Hakametsän äänekkäistä kannattajista.

Lauantai-iltana on kaikki mahdollisuudet nähdä kiihkeä ja värikäs ottelu, jonka voittamiseen joukkueen täytyy tehdä täysi päivätyö jokaisessa vaihdossa.

Ilves väänsi väkisin voiton Jukureista
Pelicans katkaisi Ilveksen voittoputken
UUTISET