1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves ja HIFK mittelemään voittoputkien kohtaloista

Ilves ja HIFK mittelemään voittoputkien kohtaloista

Markus Mesiä
HIFK TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Kolmen ottelun voittoputkessa porskuttava Ilves kohtaa torstaina Liigan tämän hetken kuumimman joukkueen, kun tamperelaisia isännöi HIFK. Helsinkiläiset lähtevät otteluun ennakkosuosikkina, sillä kotijoukkue on napannut edellisestä kolmesta ottelusta isot päänahat sarjakärjessä olevilta joukkueilta.

Tiistain päätöserästä hyvä jatkaa

Siinä missä HIFK:n edelliset mittelöt ovat olleet sarjan kärkikahinoita, Ilveksen otteluohjelma on ollut kevyempi. Tamperelaiset ovat napanneet täydet pistepotit kolmesta edellisestä ottelustaan päihittämällä sarjataulukon keskikastin joukkueita. Viimeisin voitto kilahti tilille tiistaina Mikkelistä, jossa Jukurit kaatui erinomaisen päätöserän ansiosta 5-2. Tasaisesti edennyt ottelu kääntyi kolmannen parikymppisen aikana selvästi tamperelaisille, kun tupsukorvat iskivät neljä peräkkäistä maalia vajaan seitsemän minuutin aikana.

Ilves jatkoi myös tiistaina tutuilla vahvuuksilla. Lukas Dostal on tällä hetkellä noussut Liigan ykköstorjujaksi, jonka ansiosta tupsukorvilla on illasta toiseen edellytykset voittoon. Toisena merkittävänä aseena on erinomainen erikoistilannepeli. Ilves iski Jukureita vastaan yhden osuman ylivoimalla ja toisen vajaamiehisenä. Toisaalta tamperelaisten alivoima jätti toivomisen varaa, sillä mikkeliläiset tekivät molemmat maalinsa Ilveksen jäähyilyn aikana. Näistä toinen oli tosin kahden miehen ylivoimalla.

Tamperelaisten joukosta kovimpaan vireeseen on vertynyt nuori Matias Maccelli, joka saalisti tiistaina komeat kaksi maalia ja yhden syötön. Yhteistyö molemmat osumat syöttäneen Robert Leinon kanssa osoitti vaarallisuutensa, joten duon toiminta saattaa aiheuttaa HIFK:llekin torstaina ongelmia. Niin ikään kapteeni Eemeli Suomen paluu maalikantaan oli tamperelaisille tärkeä asia. Kultakypärää kantavan Suomen maaliton putki ehti venyä viiden ottelun pituiseksi.

Ilves pääsee torstain otteluun suurimmilta osin terveenä. Arttu Ruotsalaisen poissaolo on tamperelaisille merkittävä menetys, minkä lisäksi Panu Miehon pelaaminen tiistain taklauksen jälkeen on epätodennäköistä. Mahdollinen pelikielto selviää vasta lähempänä ottelua.

Tehokas kuin Turusen pyssy

Illan isäntien kausi on ollut ailahtelevan syyskuun lopun ja lokakuun alun jälkeen komeaa menoa. Erityisen paljon faneja on hemmoteltu viimeaikoina, kun vuorollaan ovat kaatuneet Kärpät, Tappara sekä HPK. Erityisesti Liigan piikkipaikalla kärkkyvien oululaisten päihittäminen 2-0 oli kova temppu, sillä kyseessä oli Kärppien ensimmäinen varsinaisen peliajan tappio yli kahteen kuukauteen. Voittoputkensa avulla jo sarjan kolmanneksi noussut HIFK on jo vaanimassa viime aikoina kompuroineita kirvesrintoja, sillä kakkospaikalle on matkaa enää yhdeksän pistettä.

HIFK:n ykkösaseita on sen erinomainen ylivoimapeli. Helsinkiläiset ovat rankaisseet vastustajaansa tasan 27 prosentin tehokkuudella. Lukema on Liigan toiseksi paras, sillä vain Ilves on kyennyt 28,83 prosentin vaarallisuudellaan parempaan. Onkin selvää, että torstaina ei kummallakaan joukkueella ole varaa istua jäähyaitiossa.

Helsinkiläisten maalia tällä kaudella pääsääntöisesti vartioinut Frans Tuohimaa on ollut paljon vartijana. Vaikka 20 ottelua torjunut 28-vuotias maalivahti ei tilastojen valossa aivan Dostalin tasolle yllä, ovat kiekot tarttuneet varusteisiin mukavalla 91,19 prosentin varmuudella. Viimeisen kymmenen ottelun aikana HIFK:n verkkoon on isketty vain 24 osumaa. Kun Ilveksen vastaava lukema on 15 takaiskua, ei torstaikaan enteile kummoisia maalikarkeloita.

HIFK:n kultakypärää kantaa Teemu Turunen, joka on vakiinnuttanut paikkansa Liigan tähtikorissa. Pistepörssin kakkosena majaileva 24-vuotias helsinkiläinen on saalistanut komeat tehot 11+19=30. Tehokkuudesta kertoo eniten se, että joukkueen toiseksi vaarallisin pelaaja Sebastian Dyk on saalistanut Turuseen verrattuna vaatimattomasti ”vain” 11+12=23 pistettä. 20 pojon rajapyykin on ylittänyt joukkueesta vasta kolme pelaajaa, joten edellä mainitun kaksikon sekä Otto Paajasen vartiointi on torstaina isossa roolissa.

Kumman putki katkeaa?

Illan isännät lähtevät joukkueiden kauden ensimmäiseen kohtaamiseen ennakkosuosikkina. Erinomaiset voitot viime kierroksilta ovat osoittaneet, että helsinkiläiset eivät muita sarjan kärkikahinoissa taistelevia joukkueita kavahda. Tosin lievänä erikoisuutena on mainittava HIFK:n koneen yskähtely nimenomaan kotihallissa. Siinä missä vierasottelut ovat tuoneet joukkueelle komeat 1,93 pistettä ottelua kohden, kotihallissa vastaava lukema on vain 1,77.

Ilveksen kannalta ennakko-odotuksia parantaa joukkueen osoittama kyky kaapia pisteitä myös tukkoisempina iltoina. Vaikka maalinteko ei aina tahdo onnistua, on oman maalin suojelu sellaisella tasolla, että vastustajan illasta tehdään joka tapauksessa mahdollisimman vaikea. Mikäli jalka ja peli-ilo ovat samalla tasolla kuin Jukureita vastaan päätöserässä, saattaa HIFK:n voittolento katketa hyvinkin nopeasti.

Liigan otteluohjelma on kahden perinteikkään seuran osalta sangen erikoinen. Kauden avauskohtaamista jouduttiin odottamaan lähes runkosarjan puoliväliin, sillä torstain iltapuhde on Ilvekselle kauden 27. ja HIFK:lle 28. ottelu. Loppukauden aikana kohtaamiset tulevatkin tutuiksi, sillä yhteensä joukkueet mittelevät paremmuudestaan runkosarjassa neljästi.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 5.12.2019

Hyökkääjät:
Panu Mieho (pelikielto)
Arttu Ruotsalainen (4 viikkoa)

 

Ilves haki täydet pisteet Mikkelistä
Panu Mieholle neljän ottelun pelikielto
UUTISET