Mikko Alahäivälä

Tiukasti pudotuspelipaikasta taisteleva Ilves haki Kouvolasta täydet kolme pistettä. Ässien hävittyä tänään oman ottelunsa voittomaalikilpailun jälkeen nousi Ilves 2-3-vierasvoitollaan viiden pisteen päähän pudotuspeliviivan päällä olevista porilaisista.

Kolme maalia ensimmäisessä erässä

Ilves sai otteluun hyvän alun, kun Topias Haapanen avasi maalihanat jo ajassa 2.54. Juho Liuksiala antoi ylivoimahyökkäyksessä syötön maalin eteen, ja Haapanen pisti kiekon verkkoon toisella yrittämällä. Kotijoukkue pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla, kun Joona Koppaselle vihellettiin jäähy kampituksesta. KooKoo tulitti alkuun muutaman kertaa tulisesti mutta tuloksetta. Tasoitusmaali kuitenkin syntyi ajassa 6.28, kun Michael Keränen löysi poikittaissyötöllään Patrick Bjorkstrandin, joka laukoi suoraan syötöstä yläkulmaan.

Parin minuutin kuluttua KooKoon Mikko Virtanen pääsi laukomaan melko vapaasti irtokiekosta, mutta veto suuntautui päin Riku Heleniusta, joka torjui perään myös suoraan aloitusvoitosta tulleen laukauksen. Hieman ennen erän puoliväliä kotijoukkue oli lähellä onnekasta osumaa, kun kohti Ilveksen maalia roikotettu kiekko putosi jäähän Heleniuksen edessä ja pomppasi odottamattomasti vain hieman ohi maalin vasemmalta puolelta.

Ilves sai ensimmäisen ylivoimamahdollisuutensa, kun kultakypärä Sami Sandell kampitettiin hyökkäyspäädyssä. Ville Meskanen tavoitteli ensin Sandellia takatolpalta, mutta KooKoo-maalivahti Juha Järvenpää onnistui sulkemaan kiekon. Seuraava paikka pelattiin Sandellin ja Mark Floodin toimesta Meskaselle, jonka veto painui oikealta ohi. Ylivoima tuotti lopulta tulosta, kun Meskanen ampui seuraavasta paikastaan tulisesti Teemu Lepauksen poikittaissyötöstä vieden Ilveksen 1-2-johtoon ajassa 14.37.

Kaksi minuuttia ennen erän loppua Sandell ampui b-pisteen tuntumasta ja perään toiselta puolelta Olli Vainio, mutta oikeaa osoitetta ei nyt löytynyt. Viimeisellä minuutilla saatiin vielä yksi tilastomerkintä, kun KooKoon Malte Strömwall lähti istumaan jäähyä poikittaisesta mailasta. Erätauolle mentiin vierasjoukkueen 1-2-johdossa.

Koivula iskee ylivoimalla

Toinen erä alkoi Ilveksen ylivoimalla, joka ei kuitenkaan lähtenyt kunnolla pyörimään. 18-vuotias puolustaja Oskari Laaksonen hyödynsi ylivoiman lopussa saamansa tilan ja nousi hyvälle liikkeellä vetopaikkaan, mutta Juha Järvenpää torjui puolustajan kudin. Ylivoiman jälkeen Topias Haapanen vapautti syötöllään Juho Liuksialan nokikkain maalivahdin kanssa. Liuksialan laukaus lähti kohti oikeaa yläkulmaa, mutta Järvenpää nappasi kiekon kiinni räpylällä.

KooKoon vuoro yrittää ylivoimalla tuli ajassa 23.35 Mark Floodin saatua jäähyn poikittaisesta mailasta. Malte Strömwall laukoi ylivoiman alussa tulisesti poikittaissyötöstä, mutta maski puuttui ja Riku Helenius torjui vedon helposti. Kotijoukkue pääsi 22 sekunniksi kahden miehen ylivoimallekin, kun Ilves sai toisen jäähyn väärästä vaihdosta. Riku Helenius torjui jälkimmäisen jäähyn aikana Michael Keräsen vedon, ja Ilves selvitti alivoimat takaiskutta.

Erän kahdeksannella minuutilla Arttu Ruotsalainen sai tilaisuuden kiekon kimmottua hyökkääjälle maalin eteen, mutta Järvenpää venytti patjan Ruotsalaisen rystyvedon tielle. Ajassa 29.19 kotijoukkueen Malte Strömwallille tuomittiin kaksi peräkkäisistä tilanteista tullutta jäähyä kampituksesta sekä lisäksi kymmenen minuutin käytösrangaistus. Ensimmäisen jäähyn aikana Ville Meskanen ja Oskari Laaksonen laukoivat poikittaissyötöistä, Tapio Laakso ohjasi maalin edestä ja Arto Laatikainen tykitti viivasta, mutta näistä tilanteista KooKoo vielä selvisi. 1-3-osuma syntyi lopulta ajassa 31.54, kun Otto Koivula otti laidalta pari potkua kohti maalia ja ampui b-pisteen tuntumasta terävästi ranteella takakulmaan.

KooKoo sai tilaisuuden kavennukseen, kun se pääsi hyökkäykseen kahdella yhtä vastaan, mutta Helenius torjui laukauksen. Seuraava Ilveksen paikka pelattiin maalin eteen nousseelle Arttu Ruotsalaiselle, jonka laukaus ei kuitenkaan ohittanut Järvenpäätä. Tupsukorvat pääsivät hetken kuluttua jälleen ylivoimalle, kun Santeri Salmelalle vihellettiin jäähy korkeasta mailasta, mutta tällä kertaa kotijoukkue selvitti alivoiman. Toisen erän ainoasta maalista vastasi Ilves, joten erätauolle mentiin vieraiden kahden maalin johdossa.

Keränen nostaa KooKoon maalin päähän

Kolmannen erän ensimmäinen viisiminuuttinen ei juuri tilanteita tarjonnut. Ville Meskanen ampui ranteella kohti oikeaa alakulmaa, mutta Juha Järvenpää venytti patjansa eteen. KooKoo pääsi hakemaan kavennusta ylivoimalla, kun Mark Flood lähti istumaan illan toista jäähyään. 2-3-kavennusmaali syntyikin ajassa 45.55, kun Michael Keränen iski irtokiekon sisään maalin kulmalta.

Noin minuutti maalin jälkeen Ilveksen Teemu Rautiainen haki itselleen maltilla vetopaikan keskisektorille, mutta Järvenpää torjui puolustajan jaloista lähteneen matalan laukauksen. Ville Meskanen puolestaan pääsi laukomaan suoraan aloitusvoitosta, mutta veto kimposi päätyverkkoihin.

Hieman ennen erän puoliväliä Tapio Laaksolla oli tilaisuus lisätä Ilveksen johtoa, kun Järvenpää seikkaili maalin takana, mutta maalivahti ehti vielä Laakson rystyvedon tielle. Toisessa päädyssä KooKoon Toni Hyvärinen puolestaan sai irtokiekon haltuunsa maalin edessä, ja tasoitusmaali oli lähellä, mutta pienestä kulmasta lähtenyt laukaus suuntautui ohi. Vastahyökkäys toi vielä Juho Liuksialallekin vetopaikan, mutta yläkulmaa kohti viuhunut kiekko pysähtyi Järvenpään räpylään.

Muutaman minuutin päästä oli jälleen Heleniuksen vuoro olla torjuntatöissä, kun KooKoon Mikko Virtanen laukoi poikittaissyötöstä. Ilves oli lähellä iskeä seuraavasta hyökkäyksestään yhden kauden hienoimmista osumista, mutta Järvenpää onnistui torjumaan Teemu Rautiaisen luovan ratkaisuyrityksen.

KooKoo sai ottelun kuudennen kaksiminuuttisensa ajassa 56.32. Ville Meskanen yritti ylivoimalla ratkaisua parikin kertaa, mutta kotijoukkue selvisi takaiskutta. KooKoo otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle reilu minuutti ennen päätössummeria, mutta Ilveksen johto piti loppuun asti. Tamperelaiset saivat lähteä kotimatkalle tärkeä kolmen pisteen saalis mukanaan.

Ottelun ratkaisut:

Ilves oli kahdessa ensimmäisessä erässä niskan päällä ja vierasjoukkue myös viimeisteli riittävällä tehokkuudella, vaikka useampaankin maalin olisi paikkoja ollut. KooKoo teki molemmat maalinsa ylivoimalla, mutta myös Ilves onnistui kahdesti pakkopelissään. Kolmannen erän ainoasta maalista vastasi kotijoukkue, mikä ei kuitenkaan riittänyt viemään Ilvekseltä pistettäkään.

Ilveksen parhaat:

Topias Haapanen iski tärkeän avausmaalin ja tarjosi myös ketjukavereilleen paikkoja. Ville Meskanen ja Otto Koivula laukoivat hienot osumat ylivoimalla. Riku Helenius on torjunut yhdeksästä edellisestä pelaamastaan ottelusta kuusi voittoa.

Kommentit (Toim. Mikko Aaltonen, Radio FUN Tampere):

Olli Salo

Otto Koivula

Lähde: Olli Salo | Otto Koivula

Kouvolan kautta olympiatauolle
Pysähtyvätkö pelikaanit Ilveksen murinaan Hakametsässä
UUTISET