1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves kaatui Kärppä-trilogian päätösosan yhden maalin trillerissä

Ilves kaatui Kärppä-trilogian päätösosan yhden maalin trillerissä

Markus Mesiä

Ilves ja Kärpät kohtasivat kolmatta kertaa peräkkäin, eikä maalikarkeloita juhlittu tälläkään kertaa. Oululaiset nappasivat pistepotin mukaansa Hakametsästä 0-1-vierasvoitolla. Tamperelaisittain harmistusta aiheutti tappion lisäksi loukkaantumiset.

Ilveksen hyvä alku ei näkynyt valotaululla

Ilveksen ja Kärppien kolmen kohtaamisen putki päättyi tutuissa merkeissä. Jos avauskohtaamisen ensimmäiseen parikymppiseen iskettiin peräti neljä maalia, ovat täysosumat olleet sen jälkeen erittäin tiukassa. Siirtymä Hakametsään ei tuonut tilanteeseen muutosta.

Tamperelaiset saivat otteluun mainion alun. Selvästi rivakammin liikkeelle lähteneet tupsukorvat saivat pitkiä hallintajaksoja oululaisten päätyyn. Kärppien Tuukka Tieksolan alun kaksiminuuttinen tarjosi kotijoukkueelle oivallisia mahdollisuuksia, mutta useat hyvät laukaukset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Vaikka avauserässä ei maaleja nähty, tarjosi kaksikymppinen runsaasti tilanteita. Lähimmäksi avausosumaa pääsi vieraiden Jari Sailio, joka karkasi alivoimalla puolittaiseen läpiajoon. Ilveksen maalilla torjunut Eetu Mäkiniemi veti kuitenkin pidemmän korren.

Erän puhuttelevin tilanne nähtiin kuitenkin jo yhdeksän minuutin pelin jälkeen, kun Juha-Matti Aaltonen taklasi tilanteen jälkeen Matias Maccellia päähän. Tilanteessa ei ollut juurikaan vauhtia eikä taklaus ollut millään muotoa kova, mutta ylös nousseet kädet tekivät tilanteesta tuomareille helpon. Kokenut hyökkääjä sai tilanteesta 2+10-minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Kärpät liikkui Ilveksen vaikeuksiin

Jos Ilves oli avauserässä kuskin paikalla, keskimmäinen kaksikymppinen käänsi tilanteen päälaelleen. Tamperelaiset tuskailivat läpi erän syöttötarkkuuden kanssa, mikä vesitti niin ylivoimamahdollisuuden kuin lopun läpiajonkin.

Merkittävä osa Ilveksen syöttöpelin takkuilusta johtui Kärppien liikkuvammasta ja ylempää karvanneesta tyylistä. Tupsukorvilla oli läpi erän vaikeuksia päästä kärkikarvaajalta karkuun, eivätkä turhat jäähytkään auttaneet tilannetta.

Toinen erä sai Ilveksen osalta synkän alun, kun vieraiden kultakypärä Cody Kunyk pääsi jo kolmannella minuutilla karkuun. Joose Antonen ei aivan ehtinyt estämään laukausta, joten kanadalaishyökkääjä sai iskettyä kauden yhdeksännen täysosuman Mäkiniemen edestä.

Siinä missä Ilves tuhri avauserässä useamman laadukkaan paikan, toisessa erässä Mäkiniemi piti isäntiä pystyssä. Ensin Julius Hermonen pääsi kokeilemaan avopaikasta kahteen otteeseen, joista ensimmäinen pysähtyi patjoihin ja toinen livahti hitusen ohi. Erän loppupuolella tuhlaajapojan viittaa sovitteli Aatu Räty, joka pääsi isoveljensä syötöstä läpi. Laukaus suuntautui kuitenkin ohitse.

Ilvekselle siunaantui muutama paikka, vaikka erä etenikin oululaisten komennossa. Tamperelaiset karkasivat erän loppupuolella avopaikkaan, mutta Antti Saarelan napakka syöttö suuntautui lavan sijasta suoraan luistimiin. Päätösminuuteilla lähimmäksi ehti vielä Maccelli, mutta Justus Annunen sai torjuttua nuoren taiturin laukaukset maalin edestä.

Ilveksen raivoisa loppukiri ei tuottanut tulosta

Päätöserään luisteli jälleen selvästi pirteämpi Ilves. Tamperelaiset pääsivät hakemaan tasoitusta erän alussa kahden ylivoiman aikana, mutta läpi kauden hyvin toiminut erikoistilannepelaaminen ei saanut kaivattua palkintoa. Oululaistorjuja Annunen sai kuitenkin torjuttua lähimmäksi päässeen Maccellin yrityksen.

Erän alkuminuuteilla Roby Järventie sekä Aku Räty törmäsivät toisiinsa pahannäköisesti tilanteen ulkopuolella. Kärppien nuori hyökkääjä piteli kolahduksen jälkeen kättään, mutta kolarista selvittiin jääpussien voimalla. Molemmat nuorukaiset pystyivät jatkamaan otteluaan.

Molemmat pääsivät huippupaikoille erän puolivälin hujakoilla. Ensin vieraiden Kunyk ja Tieksola taiteilivat avopaikan, mutta Mäkiniemi sai venytettyä patjansa viime hetkillä eteen. Ja vain hetkeä myöhemmin vaihtopenkit huokailivat toisessa päässä, kun Ilves-puolustaja Santeri Airola kilautti tolppaan.

Ilveksen sairastupa sai ottelun aikana vahvistuksia. Ensin Joona Ikonen poistui kokoonpanosta toisen erän lopulla, ja Miro Nalli seurasi perässä vain neljä minuuttia ennen päätössummeria. Monessa mukana ollut Tieksola saapui laitakahinaan varomattomasti ja taklasi kyynärpäällä Ilves-hyökkääjää pahasti. Nalli talutettiin tilanteen jälkeen pukukoppiin, minkä jälkeen Tieksola ohjattiin ulosajon kera perään.

Ilves pääsi yrittämään päätösminuutilla peräti kolmen miehen ylivoimalla, kun Tieksolan rangaistuksen sijaiskärsijäksi tuomittu Hermonen sai kaverikseen vielä Shaun Heshkan. 27 sekunnin loppurutistus ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten Kärpät nappasi täyden pistepotin yhden maalin trillerissä.

Kärppä-triplan kolmas näytös
No points for Ilves against Kärpät
UUTISET