1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilves-kasvatteja varattiin NHL:ään

Ilves-kasvatteja varattiin NHL:ään

Ilves.com

NHL:n varaustilaisuus järjestettiin perinteisesti juhannusviikonloppuna. Ilves-kasvateista varaukset osuivat Juuso Välimäelle, Aleksi Heponiemelle ja Oskari Laaksoselle.

Calgary Flames huusi ensimmäisen kierroksen 16. vuorolla Juuso Välimäen, 18. Huippulupaava puolustaja on Ilves-vuosiensa jälkeen pelannut kaksi edellistä kautta Tri-City Americansin riveissä WHL:ssä. Päättyneellä kaudella monipuolinen Välimäki takoi 60. ottelussa puolustajan paikalta hurjat tehot 19+42=61. Välimäki toimi Suomen alle 18-vuotiaiden maailmanmestarijoukkueen kapteenina 2016 ja oli vuodenvaihteessa mukana nuorten MM-kisoissa.

Florida Panthers varasi Aleksi Heponiemen, 18, toisella kierroksella numerolla 40. Sentteri voitti viime kaudella A-nuorten Suomen mestaruuden Ilveksen riveissä ja siirtyi päättyneeksi kaudeksi WHL-sarjan Swift Current Broncosin riveihin. Erittäin taitava Heponiemi keräsi 72. pelaamassaan ottelussa tehot 28+58=86 ja niillä irtosi tulokkaiden syöttö-ja pistepörssin voitto. Heponiemi valittiin WHL:n vuoden tulokkaaksi.

Buffalo Sabres varasi Oskari Laaksosen (kuvassa) kolmannella kierroksella numerolla 89. Viikon päästä 18 vuotta täyttävä Laaksonen on kiekollisesti taitava ja rohkeasti ratkaisuja yrittävä puolustaja. Rightin puolelta pelaava Laaksonen keräsi viime kaudella Ilveksen A-nuorissa tehot 7+4 ja B-nuorissa kertyi 14 tehopistettä yhtä monessa ottelussa.

​Ilves-Hockey Oy:n toimisto muuttaa elokuussa Kissanmaankadulle
Takojankadun Ilves-Kauppa sulkee ovensa perjantaina 30.6.
UUTISET