1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves katkaisemaan kovakuntoisen KooKoon voittoputkea

Ilves katkaisemaan kovakuntoisen KooKoon voittoputkea

Markus Mesiä
KooKoo TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ilves pyrkii kuluvan vuosikymmenen toiseksi viimeisessä ottelussaan takaisin voittokantaan Kouvolassa. Kahden tappion putken kääntäminen pistesaaliiksi ei ole lauantaina helppoa, sillä voittoputkessa marssiva KooKoo osoitti oivan jouluvireensä nappaamalla torstaina rökälevoiton Lappeenrannasta.

Ilveksen nuoriso maajoukkueiden matkassa

Erinomaisen yksyn ja alkutalven pelannut Ilves on vuodenvaihteen kynnyksellä odotetusti vaikeuksissa. Nuorekas joukkue kärvistelee isojen pelaajapuutteiden kanssa, sillä iso osa kokoonpanosta on matkannut U20-maajoukkueiden matkaan taistelemaan maailmanmestaruudesta. Erityisen iso palanen lohkaistiin maalinsuulta, kun Liigan ykkösvahdiksi noussut Lukas Dostal torjuu kiekkoja Tsekin nutussa. Niin ikään erityisesti Matias Maccellin sekä Lassi Thomsonin puuttuminen aiheuttaa päävalmentaja Jouko Myrrälle päänvaivaa.

Puutteet ovat näkyneet kaukalossa, jossa oma puolustuspää ei ole pysynyt yhtä vesitiiviinä kuin aiemmin syksyllä. Dostalin varjoon jäänyt Ville Kolppanen on torjunut vaikean alkukauden jälkeen hyvin, mutta arvokisojen aikana kiekot ovat uponneet turhan useasti. JYP-ottelun kuusi ja torstain HPK-matsin viisi takaiskua ovat yksinkertaisesti liikaa voittotaistoa silmällä pitäen, vaikka maalintekokin on onnistunut. Kahteen peliin tehdyt kahdeksan maalia osoittavat, että tupsukorvilla on pelaajakadosta huolimatta avaimet voittoihin.

Ilves on ollut kauden avauspuoliskon ajan erinomainen erikoistilannejoukkue. Ylivoima on saanut onnistumisia aikaan myös nuoriso-osaston poissaolon aikana, mikä onkin erityisen tärkeä oljenkorsi tamperelaisille. Mikäli tupsukorvat pääsevät lauantaina miesylivoimalle, on maaliverkkojen syytä heilua totuttuun tahtiin.

Tamperelaisten kultakypärää kantaa tuttuun tapaan Eemeli Suomi. Kapteenin ohella katseet kääntyvät lauantaina vahvasti Ville Meskasen suuntaan. Ilves-nuttuun palannut hyökkääjä on päässyt tehopisteiden makuun molemmissa otteluissaan, mutta tehosarake näyttää ikävästi neljää pakkasastetta. Vaikka mukana onkin otteluiden lopussa tyhjään maaliin iskettyjä osumia, kaivataan ykkösnyrkiltä lisää jämäkkyyttä.

Kouvolalaiset kuuden joukossa

Lauantain isäntäjoukkue KooKoo on vertynyt hurjaan jouluvireeseen, eikä vauhti näytä hiipuneen pyhäpäivien yhteydessäkään. Lappeenrantalaisyleisö sai torstain kierroksella jääkylmän suihkun, kun KooKoo nappasi vierasottelusta tylyn 5-0-voiton. Täysi pistepotti oli jo neljäs perättäinen, sillä ennen joulua kaatuivat toisen SaiPa-ottelun ohella Ässät ja Pelicans. Vaikka kouvolalaisten otteluohjelma ei ole ollut vaikeimmasta päästä, on neljän mittelön voittoputki oiva osoitus joukkueen vaarallisuudesta.

KooKoo on loistanut erityisesti hyökkäyspäässä. Seura on iskenyt neljän ottelun aikana hulppeat 19 täysosumaa. Kun mukaan mahtuu kaksi nollapeliä sekä vaivaiset kuusi päästettyä maalia, on yhtälö varsin mainio. Lisäksi isännät ovat olleet läpi kauden kotihallissaan oivallisella pelipäällä. Liigan neljänneksi paras kotijoukkue on jättänyt kotiluolaansa pisteitä lähes kahden pinnan ottelukeskiarvolla.

Siinä missä Ilveksen joukkue huokuu nuorta innokkuutta, KooKoon tehoista ovat vastanneet pääasiassa kokeneet konkarit. Kultakypärää kantava Juha-Pekka Haataja on saalistanut 33 ottelussa komeat tehot 9+20=29, eikä 32-vuotias Kim Strömberg jää tehoillaan 14+13=27 kauaksi.

Jos Lukas Dostal on torjunut itsensä selväksi ykkösvahdiksi Ilveksen maalilla, ei KooKoon tilanne eroa tamperelaisten tilanteesta kummoisesti. Henrik Haukeland on vartioinut kouvolalaisten veräjää jo 27 ottelussa. Vaikka norjalaistorjujan tilastot (90,52% eivät aivan Dostalin tasolle ylläkään, paperilla 24-vuotias maalivahti on Kolppasta edellä. Ilveksen onkin onnistuttava paikoissaan tehokkaasti, jotta roiman 2,2 päästetyn maalin keskiarvoa saadaan lauantaina hilattua ylöspäin.

Jatkuuko kotivoittojen sarja?

Vaikka Ilves on sarjataulukossa KooKoon edellä, lähtevät isännät iltaan lievänä suosikkina. Jos tupsukorvat saavat tukittua oman puolustuspäänsä alkujoulukuun tasolle, on vierasvoitto kuitenkin erittäin mahdollinen. Se on kuitenkin selvää, että edellisten kierrosten kaltaisiin maalikarkeloihin ei tamperelaisilla ole varaa.

Ottelun merkitys on tasaisessa sarjataulukossa erittäin suuri, sillä KooKoo on voittojensa ansiosta noussut jo kolmen pisteen päähän neljäntenä majailevasta Ilveksestä. Toisaalta vierasvoitolla ero repeäisi jälleen selväksi, minkä lisäksi Ilves on pelannut ottelun kouvolalaisia vähemmän.

Kauden aiemmat kohtaamiset povaavat tasaista ottelua. Toistaiseksi kotietu on ollut kaksikon mittelöissä rautaa, sillä KooKoo vei lokakuussa ensimmäisen kohtaamisen 2-1, kun taas Ilves nappasi Hakametsässä revanssin marraskuussa lukemin 4-1.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 28.12.2019

Maalivahdit:
Lukas Dostal (alle 20-vuotiaiden MM-kisat)

Puolustajat:
Santeri Hatakka (alle 20-vuotiaiden MM-kisat)
Lassi Thomson (alle 20-vuotiaiden MM-kisat)

Hyökkääjät:
Matias Maccelli (alle 20-vuotiaiden MM-kisat)
Arttu Ruotsalainen (viikko)
Antti Saarela (alle 20-vuotiaiden MM-kisat)
Samuli Vainionpää (kuume, päivä kerrallaan)

Ilves taipui tapaninpäivän taistossa HPK:lle
KooKoo kaatui jatkoajalla – Mäkiniemi ja Leino Ilveksen sankarit
UUTISET