Otteluraportti

Ilves kävi ryöstöretkellä Helsingissä

Vesa Suonsyrjä
Riku Laukkanen

Kahden kovavireisen joukkueen kohtaaminen Nordenskiöldinkadun perinteisessä jäähallissa päättyi vierasjoukkue Ilveksen maukkaaseen 2-4 vierasvoittoon. Ilveksen maaleista vastasivat Jasse Ikonen, Lassi Thomson, Roby Järventie ja Eemeli Suomi.

Avauserä jää maalittomaksi

Ennakkoon Ilves-leirissä odotettiin, että kotijoukkue HIFK tulee kovaa päälle ottelun alussa ja siihen pyrittiin ja onnistuttiin vastaamaan hyvin. Peli rullasi ilman maalipaikkoja avausminuutit ja avaustorjunnatkin merkittiin HIFK:n Frans Tuohimaalle, kun tämä torjui Ilveksen lähentelyt viiden minuutin paikkeilla. Ilves oli aktiivinen aloituskympillä luoden parhaat maalipaikat – yksi avauskympin parhaista tilanteista tuli kun Roby Järventien oivaltava kääntö tuli hyvin maalinedustalle, mutta jatkajia ei löytynyt. Ilveksen maalilla Lukas Dostalille riitti alussa muutaman kaukolaukauksen liimaaminen.

Kapteeni Eemeli Suomi sai tuomaristolta näkemättä jääneen iskun käsilleen ja poistui tuskaisena vaihtopenkille erän toisen kympin alussa, mutta palasi minuuttia myöhemmin laidalle siirtyneenä Teemu Lepauksen vaihtaessa keskelle. HIFK sai painejaksonsa lähinnä ykkösketjunsa ansiosta, mutta näissäkin Ilves piti tehohyökkääjät kulmauksessa. Paljon loukkaantumisista kärsinyt Niklas Nordgen esiintyi terävästi ja pääsi laukomaan pariin otteeseen, mutta Dostal selvitti tilanteet.

Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin ajassa 16:43, kun Kalle Maalahti nappasi vyöotteen Micke-Max Åstenista. HIFK:n ylivoima henki vaaraa, mutta Ilves pelasi myös vahvasti ja piti kotijoukkueen ilman ykkösluokan paikkoja.Aivan erän viimeisillä sekunneilla Eemeli Suomi rakensi maalipaikan Teemu Lepaukselle, mutta uhrautuva puolustaminen pelasti kotijoukkueen. Näin tasainen avauserä oli lopulta maaliton. Torjunnat pitkälti ylivoiman vuoksi Tuohimaa 4 – Dostal 7.

Molemmat osuvat tasaisessa toisessa erässä

Ilves avasi toisen erän räjähtävästi ja huippuvireinen Matias Maccelli pelasi ottelun parhaan maalipaikan Joona Ikoselle, mutta Tuohimaa venytti hyvän torjunnan. HIFK pisti seuraavassa hyökkäyksessä paremmaksi, kun Iikka Kangasniemi laukoi kiekon rautoihin. Peli ei ehtinyt vanhentua kauakaan, kun keskialueen riisto aiheutti kahdella yhtä vastaan hyökkäyksen, jonka kiekon riistänyt Jere Sallinen päätti varmaan 1-0 osumaan ajassa 21:44.

Ilves pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 23:54, kun Juhan Motinin maila nousi Teemu Lepauksen kasvoihin. Tilanteesta tuomittiin 2+2 minuutin rangaistus ja Ilves pääsi hakemaan tasoitusta neljän minuutin ajan. Lepaus poistui paikattavaksi pukuhuoneeseen Ilveksen pyörittäessä ylivoimaansa. Ilveksen ylivoima pyöri asiallisesti, mutta huippupaikkoja ei syntynyt ainuttakaan ja HIFK selvisi pelaamalla pelin ytimen hyvin.

Ilves pelasi hyvää pätkää Matias Maccellin johdolla erän puolivälin jälkeen ja pitkän paineen jälkeen harjoituspeleissä loistanut Jasse Ikonen räväytti kiekon etukulmaan Jarkko Parikan syötöstä ajassa 33:22 tasoittaen ansaitusti lukemiksi 1-1. Maali oli loukkantumisten jälkeen kokoonpanoon palanneen Jasse Ikosen kauden ensimmäinen.

Peli jatkui erittäin tasaisena ja maalipaikat olivat kortilla. HIFK pääsi ylivoimalle toista kertaa illassa Matias Maccellin epäonnisesti kampittaessa hyökkäysalueella Juho Keräsen. HIFK ylivoima toimi nopeasti ja onnekkaasti, kun Mikko Kousan maila katkesi tämän laukaistessa viivasta ajautui kiekko ensin Jere Salliselle pelaajamassan lävitse ja kovavireinen Teemu Turunen laittoi irtokiekon helposti maaliin vieden kotijoukkueen 2-1 johtoon ajassa 38:16.

Näin erittäin tasaisessa ottelussa siirryttiin kotijoukkueen johtolukemissa 2-1 toiselle erätauolle.

Ilves nousee voittoon päätöserässä

Kolmannen erän alkupuolella Oskari Laaksonen sai irtokiekon viivaan ja levitti Joona Ikoselle, joka heilutti jo maaliverkkoja mutta valitettavasti vain sivuverkon puolelta tilanteessa. Jos pomppi HIFK:lle johto-osumassa niin rehellisesti sanoen Teemu Rautiaisen syöttö Lassi Thomsonillekin tuli tuurilla perille ja nuori puolustaja laittoi kauden kuudennensa Tuohimaan längistä sisään tasoittaen lukemiksi 2-2 ajassa 45:07. Tasoitusosumaan toisen syöttöpisteen nappasi kapteeni Eemeli Suomi.

Pirteästi esiintynyt Eetu Päkkilä pääsi yrittämään jo johto-osumaa, mutta Tuohimaa torjui. Jos aiemmissa osumissa on tullut korostettua tuurin merkitystä, niin 17-vuotiaan Roby Järventien ensimmäinen liigamaali on kyllä varmasti ikimuistoinen. Niko Peltola laukoi viivasta ja kiekko kimposi Järventien luistimista Joonas Järvisen luistimiin ja ohitti Tuohimaan. Näin Ilves siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 49:22 – 2-3 osumaan syöttöpisteen sai myös Antti Saarela.

HIFK:n Aleksi Laakso teki röyhkeän nousun 51 minuutin paikkeilla, mutta Dostal kesti lähentelyn. Hetkeä myöhemmin meritoitunut Mikko Kousa myöhästyi Maccellin harhautuksessa ja lähti rangaistusaitioon ajassa 51:38. HIFK alivoima oli kuitenkin tulta ja tappuraa ja Ilves jäi ilman mainittavia paikkoja.

Kun ottelua oltiin pelattu 55:05 sai Robert Leino kaksiminuuttisen estämisestä vaarattomassa tilanteessa ja purnasi kovasti mailan tartuttua Teemu Tallbergiin. Jere Sallisen yritys oli jo onnistua, mutta kiekko lipui ohi maalin. Ilves taisteli suurella sydämellä ja Lukas Dostalin johdolla selvitti rangaistuksen. Kotijoukkueen kannalta kello tikitti tuskallisen nopeasti ja kun tilanne päättyi Ilveksen paitsioon otti Jarno Pikkarainen aikalisän ajassa 58:04.

Hetkeä myöhemmin Frans Tuohimaa jätti maalin ja HIFK haki tasoitusta kuudella miehellä. Ajassa 58:41 Ilves voitti aloituksen ja Joona Ikonen purjehti kohti tyhjää maalia, mutta aloitus otettiin uudelleen. Hetkeä myöhemmin kuitenkin Ilves iski viimeisen niitin Eemeli Suomen taistellessa upeasti keskialueella itselleen irtopalan ja heittäessä lukemiksi 2-4 ajassa 59:05.

Tämän jälkeen Lukas Dostal torjui yhden hyvän yrityksen ja pääsi koittamaan myös maalia, mutta hyvästä yrityksestä palkinnoksi jäi ainoastaan uransa ennätyspisteitä sivunneen Niko Peltolan antamat kivet ja näin Ilves nappasi neljännen perättäisen voittonsa hienolla vierasryöstöllä, joka päätti voitottoman kauden Helsingissä sitten vuoden 2017.


Ilves palaa Hakametsään kahden vierasottelun jälkeen ja iskee Ässien kimppuun lauantaina 7.12 kello 17.00 , Tervetuloa mukaan tunnelmaan!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Ilves17724039
2 Lukko15662836
3 Pelicans17534632
4 HIFK17624429
5 KooKoo16473726
6 Kärpät14413825
7 KalPa14413424
8 Ässät18516523
9 Tappara15444622
10 TPS15394222
11 JYP16345317
12 HPK17426016
13 SaiPa16274315
14 Jukurit15285214
15 Sport14244314

Lisää aiheita

19.11.2020 / Haastattelu

Lukáš Dostál: kuningas kaukalossa, kuin kuka tahansa muu sen ulkopuolella

English version Mestaruuksia, voittoja, sopimus Anaheim Ducksin kanssa, parhaan maalivahdin palkinto kaudella 2019–2020 ja valinta viime lokakuun parhaaksi pelaajaksi – Lukáš Dostál on saavuttanut paljon...

LUE LISÄÄ


18.11.2020 / Otteluraportti

Ilveksen kynnet purivat jälleen – KooKoo kaatui selvin lukemin

Hurjassa vireessä oleva Ilves jatkoi keskiviikkona voittokulkuaan Hakametsässä. Vieraaksi saapunut KooKoo jäi aseettomaksi, kun tamperelaiset murahtivat taululle lukemat 6-1. Voitto oli sarjakärki Ilvekselle kuudes putkeen....

LUE LISÄÄ


18.11.2020 / Otteluennakko

Jatkuuko voittoputki Barrett Haytonin kotidebyytissa

Viiden ottelun voittoputkessa pelaava Ilves palaa kotikaukaloon pitkän tauon jälkeen, kun KooKoo saapuu Hakametsään keskiviikkoiltana. Koko sarjan maali- ja pistepörssiä hallitseva Arttu ”Are” Ruotsalainen on...

LUE LISÄÄ