1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves leikitteli TPS:n nurin vuosikymmenen avauskamppailussa

Ilves leikitteli TPS:n nurin vuosikymmenen avauskamppailussa

Vesa Suonsyrjä

Ilves kohtasi TPS:n vuosikymmenen ensimmäisessä ottelussaan ja nappasi kolme pistettä 5-3 kotivoitolla paikalle saapuneiden 6269 katsojan riemuksi. Raikkaalla jalalla peliä pitkiä pätkiä hallinneen kotijoukkueen suurin sankari oli hattutempun iskenyt Joona Ikonen, muista maaleista vastasivat Panu Mieho ja Joose Antonen.

Ilves pistää jalan kaasulle heti alusta

Ilves avasi pelin hyvin ja etenkin kentälle palannut Arttu Ruotsalainen oli täynnä energiaa. Runsaslukuinen kotiyleisö sai nauttia erittäin iloisesti liikkuneesta Ilveksestä ja ajoittain hallissa vallitsikin karnevaalitunnelma. Ensimmäisenä maalia pääsi juhlimaan Panu Mieho, joka ohjasi upeasti Aleksi Elorinteen toimittaman kiekon ylänurkkaan ajassa 4.51. 1-0 osumaan toiseksi syöttäjäksi merkittiin Joose Antonen.

Ilveksen maalilla uransa kolmatta ottelua pelannut Eetu Mäkiniemi oli terävänä ja nollasi mm. Markus Nurmen läheltä tulleen yrityksen komealla jalkatorjunnalla. Kahdeksan minuutin paikkeilla Arttu Ruotsalainen puhkaisi puolustksen upealla syötöllä ja Nikolas Matinpalo pääsi koittamaan huippupaikasta, mutta Julius Pohjanoksa TPS-maalilla torjui, kuten myös hetkeä myöhemmin Jasse Ikosen hyvän paikan.

Ilves hallitsi ottelua välillä pitkiä pätkiä ja lopulta yksi tällainen tilanne palkittin, kun Teemu Rautiainen pelasi kiekon Jarkko Parikalle, jonka laukauksen Joona Ikonen ohjasi lähietäisyydeltä maaliin siirtäen Ilveksen 2-0 johtoon ajassa 17.14.

Ilves tuplaa johtonsa, TPS onnistuu lopussa

Ottelun käsikirjoitus ei muuttunut toisessa erässä vaan Ilves jatkoi hallintaa. Vähärikkeisessä kamppailussa myöskään taklauksia ei juurikaan nähty, mutta Jasse Ikonen esitti pelin komeimman toisen erän alkuminuuteilla.

TPS sai parhaan paikkansa kun kiekko ajautui peräti 19 osumaa iskeneelle Lauri Pajuniemelle, mutta nuori Eetu Mäkiniemi koppasi tämän yrityksen upeasti hanskakäteensä. Ilves iski kuitenkin lyhyessä ajassa kahdesti ja peli näytti jo ratkeavan.

Ajassa 30.56 Ilveksen pitkä hyökkäys päättyi osumaan, kun Jarkko Parikka toimitti kiekon erinomaisen ottelun pelanneelle Teemu Rautiaiselle, joka yritti survoa kiekon väkisin vanhanaikaisella maaliin. Julius Pohjanoksa torjui, mutta Joona Ikonen oli paikalla ja tilanne taululla muuttui kolmeen-nollaan.

Ainoastaan 29 sekuntia myöhemmin jäälle lensi hattuja, sillä Kalle Maalahden hyvästä käännöstä illan hahmo Joona Ikonen täydensi uransa ensimmäisen hattutempun loistavalla laukauksella ylänurkkaan ja Ilves johti 4-0. Ilveksen ollessa lähes jatkuvasti pelin päällä jäi vierasjoukkueelle kirittäjän rooli.

Erän loppupuolella Ilveksen ykkösketju pääsi neljällä kahta vastaan hyökkäykseen ja kiekko liikkui upeasti, mutta lopulta tilanne kuivui liian pieneen kulmaan ajautumisen vuoksi. TPS iski ottelun ensimmäisensä ajassa 38.46, kun Joel Janatuinen ohitti Mäkiniemen tämän torjuttua ensimmäisen yrityksen.

TPS ahdistelee näennäisesti

Kolmannessa erässä TPS yritti luonnollisesti nostaa tempoaan, mutta tänään Ilves oli yksiselitteisesti parempi. Ajassa 46.06 Panu Mieho pääsi Teemu Lepauksen avauksesta polkemaan vapaata kaistaa lähes läpiajoon, josta Mieho jatkoi kiekon toista kaistaa pitkin edenneelle Joose Antoselle, joka laukoi kiekon kauniisti ylänurkkaan siirtäen lukemiksi 5-1. Seuraavalla minuutilla Joona Ikosen illan neljäs maali jäi millien päähän, kun Teemu Rautiainen pelasi tälle jälleen kahdella yhtä vastaan tilanteesta oivallisen syötön. Kiekko osui yläriman alareunaan ja kimposi liki maaliviivalle.

TPS onnistui kaunistelemaan lukemia, kun ajassa 48.43 Oskari Lehtisen laukaus painui viivasta maaliin. Ottelun ainoa rangaistus tuomittiin ajassa 49.41, kun Elias Karvonen kampitti Joona Ikosen. Ilveksen ylivoima toi kolme maalipaikkaa, mutta Pohjanoksa selvitti Ville Meskasen, Eemeli Suomen ja Robert Leinon yritykset.

Pelin luonne ei muuttunut, mutta TPS onnistui kiipeämään kahden maalin päähän reilua viittä minuuttia ennen loppua, kun Zach Budish pääsi lyömään ylivoimahyökkäyksestä kiekon maaliin. TPS:n 5-3 kavennus syntyi ajassa 54.49. TPS otti maalivahdin pois maaliltaan reilut kaksi minuuttia ennen päätöstä ja sai painostuksen aikaiseksi. Ilveksen maalilla Eetu Mäkiniemi nollasi kuitenkin Lauri Korpikosken yrityksen ja Ilves pääsi juhlimaan maukasta 5-3 kotivoittoa.

Lätkäehtoo: Ilves-TPS 3.1.2020
Ilves matkustaa Kuopioon – jatkuuko voittoputki Niiralan Montussa?
UUTISET