Mikko Alahäivälä
Ässät TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ilves aloittaa joulukuun vierasottelulla Ässiä vastaan. Odotettavissa on tiukka kamppailu, sillä kumpikin joukkue kaipaa kipeästi pisteitä.

Ässillä paljon kirittävää

Ässät hävisi kauden kahdeksastatoista ensimmäisestä ottelustaan peräti neljätoista. Marraskuussa porilaiset ottivat askeleen parempaan suuntaan, sillä seitsemästä pelistä voittoja kertyi neljä, vaikka kaksi viimeisintä ottelua eivät kasvattaneetkaan joukkueen pistetiliä. Tällä viikolla Ässät on ollut tositoimissa keskiviikkona, jolloin se hävisi TPS:lle vieraissa maalein 4-1.

Porilaiset vaihtoivat päävalmentajaa 9. marraskuuta, jolloin Pasi Kaukoranta peri potkut saaneen Mikael Kotkaniemen tehtävät. Kaukorannan alaisuudessa Ässät on voittanut viidestä ottelusta kaksi. 21 pistettä kerännyt patapakka on edelleen sarjan jumbosijalla, ja eroa seuraavana yläpuolella olevaan JYPiin on kymmenen pistettä. Kahdestatoista kotiottelustaan Ässät on voittanut kolme, joista kaksi jatkoajalla.

Joukkueen kultakypärää kantaa Jarno Kärki, joka on tehnyt 25 ottelussa pisteet 10+10=20. Kaksi peliä vähemmän pelannut ketjukaveri Sakari Salminen on iskenyt tehot 8+12=20. Marraskuussa Kärki teki seitsemässä ottelussa pisteet 6+4=10, Salminen 2+5=7 ja Ässien ykkösketjun täydentävä keskushyökkääjä Peter Tiivola 4+3=7.

Porilaisten puolustuksessa eniten vastuuta ovat saaneet kausina 2010-2014 Ilveksessä pelannut Niko Peltola sekä lokakuun alussa Lukosta takaisin Ässiin siirtynyt kokenut Jyri Marttinen. Viime ottelusta sivussa ollut Marttinen on tehnyt porilaisten kahdessa edellisessä voittoon päättyneessä ottelussa voittomaalin. Joukkueen ykkösmaalivahdin rooli on ollut Andreas Bernardin harteilla.

Ässien muut Ilvestäkin edustaneet pelaajat ovat hyökkääjä Tuomas Huhtanen, puolustaja Saku Salmela ja maalivahti Henri Kiviaho. Huhtanen pelasi Ilveksessä kaudella 2012-13, Salmela kausina 2014-16 ja Kiviaho kaudella 2015-16. Loukkaantumisten vuoksi porilaisten kokoonpanosta ovat sivussa hyökkääjät Sami Lähteenmäki, Matias Varttinen ja Matti Lamberg sekä puolustajat Tommi Taimi ja Teemu Vuorisalo.

Ilves kaipaa onnistumisia

Marraskuusta ei ilvesläisittäin jäänyt paljon kerrottavaa. Kahden ensimmäisen, Ässiä ja Lukkoa vastaan pelatun, ottelun saldona oli jatkoaikatappio ja varsinaisen peliajan voitto, eli mukavat neljä sarjapistettä. Sen jälkeen Ilves kuitenkin ajautui tappioputkeen, joka on eilisen SaiPalle lukemin 1-5 hävityn ottelun myötä kuuden pelin mittainen. Vaikea jakso konkretisoitui kotiotteluiden maalittomaan putkeen, joka kesti lopulta 189 minuuttia ja 13 sekuntia ennen kuin Teemu Rautiainen onnistui eilisessä ottelussa.

SaiPa-tappio pudotti Ilveksen sarjataulukossa sijalle 11. Piste-erot ovat kärkiviisikon alla pieniä, mutta selvää on, että kurssi olisi käännettävä mahdollisimman pian. Voitto ja henkilökohtaiset onnistumiset toisivat nuoren joukkueen otteisiin kaivattua rentoutta, mutta yhtä lailla ne edellyttävät tinkimätöntä työntekoa ja hyvää viisikkopelaamista.

2.11. Hakametsässä pelattu kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi Jarno Kärjen hattutempun myötä Ässien 2-3-jatkoaikavoittoon. Ilveksen maalit iskivät Joose Antonen ja Juho Liuksiala. Viime kaudella Ässät voitti kauden ensimmäisen kohtaamisen ja Ilves kolme seuraavaa.

Keväällä 2013 Ässät Suomen mestaruuteen valmentaneet Karri Kivi ja Pasi Kaukoranta kohtaavat tänään ensimmäistä kertaa päävalmentajina. Ässien tolppien välissä torjuu Henri Kiviaho, ja Ilveksen maalilla jatkaa Antti Lehtonen.

Violetti ei ollut valttia Hakametsän perjantai-illassa
Ilves palasi voittokantaan Joona Ikosen jatkoaikaosumalla
UUTISET