Vesa Suonsyrjä
HPK LA 27.2. klo 17:00 Ilves

Ilves matkustaa tänään Hämeenlinnaan, jossa se kohtaa hirmuvireen löytäneen HPK:n. Onnistuuko Ilves kääntämään omaa suuntaansa Pohjantähti-areenalla?

HPK hurjassa iskussa

HPK:n alkukausi oli sanalla sanon hirveä. Kaksi viikkoa sitten joukkueella oli koko alkukaudelta kolme kolmen pisteen voittoa. Viimeisen neljäntoista päivän aikana HPK on ollut hurjassa iskussa ja napannut seitsemästä ottelustaan kuusi kertaa täydet pisteet.

Voittoputki on nostanut HPK:n sarjan pohjalta sijalle 13 ainoastaan kymmenen pistettä viimeistä pudotuspelipaikkaa perässä, kun joukkueen runkosarjasta on pelaamatta tasan kolmasosa.

HPK:n voittovireen taustalta löytyy pelaajahankintoja. Etenkin maalille hankittu Eetu Laurikainen on ollut erinomainen (16 ott/93,05%). Myös kokeneet puolustajat Arto Laatikainen ja Markus Kankaanperä ovat tuoneet rauhallisuutta joukkueen oman pään pelaamiseen.

HPK:n kultakypärää kantaa Petri Kontiola, joka on liigan pistepörssissä kolmantena tehoin 40.7+29=36. Valtteri Puustinen on iskenyt 14 maalia ja edelliseen kahdeksaan otteluun tehot 7+5.

Ilveksen pelin taso heittelee

Ilveksen ongelmana on ollut jo pitkään pelin tason heitteleminen. Jopa saman ottelun sisällä peli hajoaa turhan usein. Kierros kierrokselta sijoitus sarjataulukossa tippuu ja uusia pelaajia tippuu kokoonpanosta. Kierteelle tarvitaan mahdollisimman pian päätös.

Pitkässä juoksussa ongelmana on ollut maalintekeminen, mutta eilen hajosi puolustuspeli ja maalivahtipelaaminenkin oli kaukana voittavasta. Eilisen 4-7 kotitappion Sportille valonpilkahdus oli Matias Maccellin upeat suoritukset (1+2) ja Kalle Maalahden pitkän maalittoman pätkän päättyminen.

Ilveksen kokoonpanossa on loukkaantumisten vuoksi isoja muutoksia. Ykkösketjun keskellä loukkantuneen Panu Miehon korvaa Teemu Lepaus. Kolmosketjun laidalle nousee puolustaja Santeri Airola.

Ilveksen poissaolot ja alustavat toipumisajat 27.2.2021
(Loppukauden ajan ilmoitetaan ainoastaan kokoonpanossa olevat pelaajat)

Joona Ikonen, tilanne auki
Panu Mieho, tilanne auki
Miro Nalli, tilanne auki
Jarkko Parikka, karanteeni
Niko Peltola, tilanne auki , lähiaikoina/lähiviikkoina

Sport steals show and victory
Matias Maccelli iski Ilvekselle jatkoaikavoiton HPK:sta
UUTISET