1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves nousee upeaan paikalliskamppailun voittoon

Ilves nousee upeaan paikalliskamppailun voittoon

Vesa Suonsyrjä

Kauden ensimmäisessä paikallispelissä Ilves ja nyt kotijoukkueena esiintynyt Tappara pelasivat kovan kamppailun, jossa alakynnessä ottelussa taistellut Ilves sai raavittua upean voiton 37 kertaa torjuneen Marek Langhamerin johdolla. Voittomaalin iski kolmannen erän lopulla Nick Baptiste.

Ensimmäiselle erätauolle tasalukemissa

Pitkästä aikaa yleisöä pullistellut Hakametsä siivitti molemmat joukkueet rajuun vauhtiin avauserässä ja kiekko liikkuikin vauhdilla päästä päähän lähes viisi minuuttia ennen ensimmäistä katkoa.

Kotijoukkueena esiintynyt Tappara pääsi ylivoimalle ensimmäisenä kun Kyle Platzer haastoi kohti maalia ja Eetu Päkkilä joutui koukkaamaan. Tappara pyöritti vahvasti alkuun, mutta Tuomas Salmelan upean blokin ja Joona Ikosen hyvän taistelun siivittäminä Ilves selvitti alivoimansa.

Ilves pääsi ylivoimalle vuorostaan kun Platzer kaatoi yli-innokkaassa karvauksessaan Santeri Virtasen ajassa 11.03. Kun Mikael Seppälä vielä löi Panu Miehon mailan poikki kaksikymmentä sekuntia myöhemmin pääsi Ilves pelaamaan kahden miehen ylivoimalla. Maestro Petri Kontiolan johdolla Ilves puristi alivoimaa pelanneen kolmikon pieneen ja lopulta kiekko kiersi Les Lancasterin ja Joni Ikosen kautta Kontiolalle, joka laukoi sydämensä kyllyydestä kiekon rajulla lämärillä yläkulmaan ja tuuletti villisti 0-1 osumaa ajassa 13.06.

Tappara oli avauserässä aktiivisempi pelaamaan maalia kohden ja lopulta Ilveksen vaihtovirheen kautta sille syntyi huippupaikka Tyler Morleyn päästessä läpi. Huippukunnossa kentälle palannut kanadalainen iski lähietäisyydeltä kiekon ohi Marek Langhamerin ja peli oli tasan ajassa 17.08.

Avauserän viimeisellä minuutilla Morley teki hyvällä liikkeellä itselleen toisen huippupaikan, mutta erässä yhdeksän kertaa torjunut Langhamer selvitti tilanteen.

Toisessa erässä ainoastaan Panu Mieho osuu

Toisessa erässä Ilves aiheutti läpi erän Tapparan nimivahvalle puolustukselle vaikeuksia korkealla karvauksellaan. Molemmat joukkueet pitivät keskustat tukossa ja maalipaikat olivat kortilla. Ilves pääsi iskemään Tapparan heikon avauspelin kautta uudelleen johtoon, kun Balasz Sebok pääsi katkoon ja jatkoi vapaana olevalle Panu Mieholle, joka löi ajassa 24.52 Ilveksen 1-2 johtoon.

Erän puolivälissä kotijoukkue oli lähellä tasoitusta, kun Charles Bertrand pääsi ensin laukomaan hyvältä tontilta mutta laukaus painui senttejä ohitse. Hetkeä myöhemmin Sami Moilanen nousi hyvin maalille mutta pysähtyi Langhamerin torjuntaan.

Kotijoukkue sai hyvän pitkän hyökkäyksen Ilveksen nelosketjua vastaan erän kääntyessä viimeiselle neljännekselleen , mutta erässä 13 kertaa rauhallisella tavallaan torjunut nappasi yrityksen hanskaansa. Tappara sai erän lopulla vielä etsikkoaikansa kun Tuomas Salmela kaatoi Kyle Platzerin maalin taustalla ajassa 37.40. Yhtä Tyler Morleyn vaarallista harppuunanousua lukuunottamatta Ilveksen aktiivinen alivoima söi terän kotijoukkueen ylivoimapelaamisesta ja toiselle erätauolle siirryttiin Ilveksen johtolukemissa 1-2.

Kolmannessa erässä Tappara tulee tasoihin, mutta lopulta Nick Baptiste ratkaisee

Tappara sai kolmannessa erässä kolmannen ylivoimamahdollisuutensa, kun Simon Johanssonin maila nousi hyökkääjän kasvoihin ajassa 41.42. Waltteri Merelälle oli aueta huippupaikka, mutta Tuomas Salmela iski oikea-aikaisesti ja esti tilanteen. Lopulta Ilves selvitti kolmannenkin alivoimansa hyvällä aktiivisella otteellaan. Rangaistuksen jälkeen Langhamer joutui venymään hyvän ohjauksen jälkeen ja selvitti jälleen tilanteen. Jälkitilanteesta Tuomas Salmela joutui rangaistusaitioon illan toista kertaan ajassa 44.45. Ilveksen aktiivinen alivoima selvitti kuitenkin kotijoukkueen neljännenkin yrityksen.

Kun kolmatta erää oltiin pelattu reilut seitsemän minuuttia pääsi Charles Bertrand läpiajoon, mutta laukaus päätyi ulkotolppaan ja Ilves selvisi vaikka kotijoukkue painoi hurjasti päälle. Kotijoukkeen paine aiheutti sen, että Ilves oli askeleen jäljessä ja Les Lancaster lähti vuorostaan istumaan kaksimuuttista pidettyään maalin edustalla mailasta kiinni. Tapparan ylivoimasta puuttui juonikkuus ja Ilveksen aktiivisuus puri siihen jälleen.

Lopulta vääjäämätön tapahtui, kun Charles Bertrand jäi vapaaksi takatolpalle ja löi pelin tasoihin lukemiin 2-2 Waltteri Merelän huippusyötön jälkeen jäätyään täysin vapaaksi ajassa 51.53. Ilveksen kiekollinen peli oli kolmannessa erä vaatimatonta varmasti osin jatkuvien alivoimien kautta.

Christian Heljangolle kävi lapsus Albin Grewen karvauksen edessä ja tämä siirsi mailallaan vaarattomassa tilanteessa kiekon yli maalivahdin uuden alueen ja Ilves pääsi ylivoimalle ajassa 54.01. Paras paikka syntyi kuitenkin Tapparalle, kun Eemeli Suomen poikittaissyöttö napsahti väärään lapaan ja Langhamer joutui jälleen torjumaan läpiajon. Ilveksen oma ylivoima jäi torsoksi.

Ilves oli pitkään ollut köysissä kun pitkään pimennossa ollut Nick Babtiste laukoi ensin terävästi ja paluukiekosta pääsi laukomaan upealla laukauksella Ilveksen 2-3 johtoon ajassa 58.03 Balasz Sebokin siirron jälkeen ja keltavihreä räjähti hurjaan huutoon kiekon painuessa takayläkulmaan.

Tappara otti aikalisän ajassa 58.16 ja lähti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Peli pyöri ytimen ulkopuolella ja Ilves piti Tapparan irti maalipaikoilta. Viisi sekuntia ennen loppua Tappara sai vielä maalipaikan, mutta kiekko Langhamerin torjunnasta ohi maalin ja Ilves pääsi juhlimaan isoa voittoa kovan taistelun jälkeen.

Illan suuri sankari Langhmer torjui ottelussa 37 kertaa ja oli ottelun selkeä hahmo.

Kaikki Ilveksen Hakametsän kotiottelut myyntiin huomenna keskiviikkona 15.9. kello 10!
Kotiavauksessa vastassa Pelicans
UUTISET