1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves päättää vieraskiertueensa Oulussa

Ilves päättää vieraskiertueensa Oulussa

Markus Mesiä
Kärpät TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ennen kuin Ilves pääsee viettämään rauhallista joulua, tiedossa on kahden ottelun viikko. Tiistain ottelu Oulussa on samalla tamperelaisten kolmen ottelun vierasputken päättävä mittelö.

Sisuunnuttiko perjantain rökäletappio?

Ilveksen voittoputki katkesi perjantain HIFK-kohtaamisessa, jossa helsinkiläiset nujersivat ohipelin pelanneet tupsukorvat selvin 5-1-numeroin. Tiistaina onkin syytä odottaa pirteämpää ja ärsytettyä petolaumaa, sillä synkän marraskuun jälkeiset otteet ovat olleet pääasiassa erittäin hyviä. Joulukuun ensimmäisestä kolmesta ottelusta Ilves nappasi peräti kahdeksan pistettä.

Tamperelaisilla on viime peleissä ollut pahoja ongelmia omassa päädyssään. Sekä Antti Lehtonen että Riku Helenius ovat pelanneet ailahtelevia otteluita, eikä puolustuksen merkkausvirheitäkään ole jätetty rankaisematta. Erityisesti perjantain HIFK-ottelussa torjunut Helenius oli jatkuvasti koeteltavana, kun helsinkiläiset pääsivät mittaamaan maalivahdin kunnon useaan kertaan niin läpiajoista kuin parhailta maalintekosektoreiltakin.

Ilveksen hyökkäyksestä erityisesti Jerry Ahtola on pelannut edellisissä otteluissa erittäin pirteästi. Fyysinen ja suoraviivainen pelaaminen on tuottanut myös tulosta, sillä joulukuun neljässä pelissä on syntynyt kauden kaikki kolme maalia.

Ahtolan lisäksi myös Teemu Lepaus sekä Juho Liuksiala näyttäytyivät perjantaina edukseen, vaikka osumat jäivätkin saamatta. Mikäli kaksikko pystyy jatkamaan samanlaisella pirteydellä, verkon heiluminen on vain ajan kysymys. Erinomaista kautta pelaavat Eemeli Suomi ja EHT-turnauksessa viikonloppuna ollut Arttu Ruotsalainen tarvitsevatkin alaketjuista lisää onnistujia, jotta Ilves pystyy tosissaan palaamaan alkusyksyn tasolle.

Sarjakärjellä erinomainen syyskausi

Tiistain ottelua isännöivä Kärpät lähtee otteluun valtavana ennakkosuosikkina. Oululaisten kauden avauspuolisko on ollut pelkkää voittoparaatia, sillä sarjakärkenä porskuttava joukkue on jäänyt pisteittä vain neljästi. Jatkoaikatappioitakaan ei ole niskassa kuin kauden avausottelusta, joten Kärpät on poistunut kaukalosta voittajana tällä kaudella jo peräti 25 kertaa.

Syy oululaisten väkevään alkukauteen perustuu vahvaan viisikko- ja erinomaiseen puolustuspeliin. Kärpät on päästänyt 30 ottelun aikana kiekon verkkoon vain 43 kertaa. Vastustajan hyökkäyksen nollaamisen takuumiehenä seisoo maalivahti Veini Vehviläinen, joka on napsinut kiekot talteen yli 94 prosentin varmuudella. Myös loput kymmenen ottelua pelannut Jussi Rynnäs on latistanut hyökkääjien yrityksiä mainiolla varmuudella (93,42%). Osansa kiitoksesta ansaitsee oululaisten alivoima, joka on pitänyt vastustajan kurissa peräti 91,58 prosentin tehokkuudella. Lukema on Liigan ylivoimainen kärkitulos.

Siinä missä Kärpät vartioi omaa maaliaan mainioin tuloksin, vastustajien päädyssä on ollut pitkin kautta huomattavasti kiireisempää. Laajalla rintamalla onnistuneiden oululaisten pistepörssiä johtava Ville Leskinen on nakuttanut kauden 30 ottelun aikana tehot 13+15=28, eivätkä perässä vaanivat ja vähemmän pelanneet Aleksi Heponiemi (8+18=26) sekä Mika Pyörälä (11+12=23) ole hekään kaukana perässä. Nuorten Leijonien kanssa MM-leirille Kanadaan matkustaneen Heponiemen tehot riittävät sekä tulokkaiden että alle 20-vuotiaiden pistepörssin kärkisijaan.

Tasaisia vääntöjä

Vaikka oululaisten syysvire on dominoinut Liigaa, Kärpät ei suinkaan ole ollut voittamaton joukkue. Liiga-kärjen tie nousi pystyyn CHL:ssä viime viikolla, kun Red Bull Salzburg vei välieräpaikan yhteismaalein 4-3. Niin ikään Ilves on aiheuttanut oululaisille suuria vaikeuksia tällä kaudella, vaikka molemmat kohtaamiset ovatkin päättyneet Kärppien voittoon. Avausottelu Tampereella päättyi vieraiden 0-1-voittoon, kun taas Oulussa summeri pirahti 2-1-lukemien loistaessa taululla.

Isännät lähtevät tiistain otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Ilves on kuitenkin kyennyt painostamaan oululaiset kauden aiemmissa kohtaamisissa tukaliin tilanteisiin, joten mikäli perjantain tappio sisuunnutti petolaumaa sopivasti, tamperelaiset voivat tehdä ottelusta tiukan ja haastavan. Maaleilla tuskin kuitenkaan juhlitaan. Alle 20-vuotiaiden MM-leirityksen vuoksi Kärppien kokoonpanosta puuttuvat hyökkääjät Rasmus Kupari ja Aleksi Heponiemi. Ilveksestä leirillä ovat mukana puolustaja Oskari Laaksonen ja hyökkääjä Samuli Vainionpää.

Lataa Ilveksen mobiilisovellus ja liity Ilves ry:n jäseneksi
Ilves-Kaupan joulumyynnit käynnissä – tee verkko-ostokset 19.12. klo 16 mennessä!
UUTISET