1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves päättämään Lukon voittomarssia

Ilves päättämään Lukon voittomarssia

Markus Mesiä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Lukko

Tammikuun loppurutistus käynnistyy Ilveksen osalta Hakametsästä, kun keskiviikkona vieraaksi saapuu huippuvireinen Lukko. Raumalaiset ovat yhdessä Jypin kanssa toistaiseksi ainoat, joiden päänahkaa tamperelaiset eivät vielä tällä kaudella ole napanneet. Vuori on korkea vaan ei mahdoton tälläkin kertaa, sillä Lukko hakee jo 11. perättäistä voittoa.

Ilves viiletti Tallinnassa komeaan voittoon

Molemmat joukkueet palaavat keskiviikon ottelussa takaisin kotimaan kamaralle. Lauantaina Tallinnassa pelatut kierrokset antoivat kummallekin seuralle aihetta juhlaan. Siinä missä Ilves nappasi suvereenin esityksen jälkeen komean 4-1-voiton SaiPasta, Lukko haali pisteet Pelicansilta loppuluvuin 5-3.

Erityisesti Ilvekselle paluu voittokantaan oli maukas, sillä ottelu oli täysin tamperelaisten hallussa lähes alusta loppuun. Vaikka jännitystä piisasi aina loppuhetkille asti, ei paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä. Varsinkin nälkäinen hyökkäyspeli palasi ottelussa jälleen ruotuun torstain vaikean Kärpät-ottelun jälkeen. Tuolloin sarjakärki kävi nappaamassa Tampereelta täyden pistepotin 3-0-numeroin.

SaiPa-ottelussa voiton takuuna nähtiin liike, joka pakotti vastustajan rikkomaan. Ilves pääsi kokeilemaan ylivoimaa peräti seitsemään otteeseen, kun taas lappeenrantalaisille mahdollisuuksia siunaantui vain kaksi. Jos potku on Lukkoakin vastaan samanveroista, ei vieraiden iltapuhteesta tule helppoa.

Tamperelaisten kokoonpanosta katseet kiinnittyvät erityisesti Teemu Rautiaiseen. Tallinnassa isketty 4-1-sinetti oli 27-vuotiaan hyökkääjän uran 99. täysosuma Liigassa, joten satasen paukkuminen on vain ajan kysymys. Niin ikään erinomaisella syötöllään takaisin pistekantaan palanneelta Oskari Laaksoselta sopii odottaa lisätehoja.

Raumalaiset nousseet sarjataulukossa kohinalla

Jos raumalaisten alkukausi oli tahmeaa ja kankeaa, tammikuussa laiva on lähtenyt lipumaan oikeaan suuntaan. Lukko on kuntopuntareissa ylivoimainen kärkinimi, kun edellisestä kymmenestä ottelusta on kertynyt täydet 30 pistettä. Vaikka ajanjakson otteluohjelma on koostunut pääasiassa sarjataulukon häntäpään joukkueista, mukaan mahtuu erityisen komeana päänahkana 3-1-kotivoitto Kärpistä. Ja kun altavastaajat ovat kaatuneet yksi kerrallaan varmoin ottein, voidaan Pekka Virran luotsaaman joukkueen löytäneen kaivatun rutiinin ja varmuuden otteisiinsa.

Lukon voittojen taustalla tärkein elementti on tiivistynyt puolustuspeli. Lauantain Pelicans-ottelu oli ensimmäinen kerta sitten tapaninpäivän, kun raumalaisten verkkoon iskettiin enemmän kuin kaksi osumaa. Vaikka hyökkäyssuunnan tehot eivät huikaise, noin kolme tehtyä maalia yhdistettynä erinomaiseen puolustuspeliin on voittava yhdistelmä.

Virran suojatit ovat saaneet voittoputken aikana erityisesti erikoistilanteet oivaan kuntoon. Ylivoima on tuottanut tulosta lähes joka neljäs kerta, kun taas päälle 90 prosentin varmuudella toimiva alivoima on kymmenen ottelun otannalla koko Liigan parasta. Kun samaan aikaan Ilveksen vastaavat lukemat ovat vaatimattomat 15,56% ja 77,14%, tietää jäähyily tamperelaisille hankalaa iltapuhdetta.

Vaikka kultakypärän nostaminen ottelun seurattavaksi pelaajaksi on hitusen tylsää, ei Justin Danforthin otteita parane keskiviikkona sivuuttaa. Kauden 40 ottelun aikana jo 41 tehopistettä iskenyt hyökkääjä on iskenyt tammikuun yhdeksässä ottelussa komeat tehot 3+7=10. Niin ikään Westerholmin veljekset Ponthus ja Pathrik ovat tuottaneet vastustajille päänvaivaa illasta toiseen.

Liikkeellä voittoon

Keskiviikon kohtaamisesta on luvassa tasainen ja tiukka vääntö kahden erinomaisessa vireessä olevan joukkueen välillä. Kauden aiemmat kohtaamiset povaavat ovat kääntyneet Lukon eduksi ensin Raumalla 4-2 ja sen jälkeen Hakametsässä voittomaalikilpailussa 3-2.

Ilveksen kannalta ratkaisevaa on liikkeen säilyminen Tallinnan ottelun veroisena. Mikäli tupsukorvat saavat vauhdin päälle, raumalaisten voittoputki on lähellä katkeamista. Sen sijaan mahdolliset erikoistilanteet kääntävät vaakaa vieraiden puolelle, sillä tamperelaisten otteet jäähyjen aikana ovat jättäneet viimeisten kierrosten aikana runsaasti toivomisen varaa.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 29.1.2020

Maalivahdit:
Ville Kolppanen (sairaana, päivä kerrallaan)

Puolustajat:
Aleksi Elorinne (sairaana, päivä kerrallaan)
Niko Peltola (sairaana, päivä kerrallaan)

Hyökkääjät:
Aleksi Saarela (sairaana, päivä kerrallaan)
Samuli Vainionpää (viikko)

Lätkäehtoo: Ilves-Lukko 29.1.2020
Fans’ reaction after the victory over Lukko: “This is the kind of game we wanted to see”
UUTISET