1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Ilves-päivä perutaan raskain mielin ja siirretään kesälle 2022

Ilves-päivä perutaan raskain mielin ja siirretään kesälle 2022

Ilves ry / Särkänniemi

Ilves-päivään osallistui viimeksi yli 10 000 Ilves ry:n jäsentä ja muuta Ilves-henkistä. Nyt on tärkeintä keskittyä siihen, että nuorten liikunta ja urheilu voi jatkua turvallisesti. Järjestäjät toivovat, että tapahtuma voitaisiin järjestää jälleen ensi vuonna normaalisti.

Ilves-perheen yhteinen suurtapahtuma, 18.8. Särkänniemessä järjestettäväksi suunniteltu Ilves-päivä on jouduttu perumaan Pirkanmaalla vallitsevan tautitilanteen vuoksi. Perumispäätös oli raskas, mutta tapahtuman järjestäminen siten, että koko jättimäinen Ilves-perhe yhteistyökumppaneineen olisi yhtäaikaisesti voinut olla paikalla turvallisesti, ei ollut vallitsevassa tilanteessa mahdollista.

”Päätös tapahtuman perumisesta ei todellakaan ollut helppo ja teimme sen raskain mielin. Kuluneet 18 kuukautta ovat olleet todella haastavia, ja yhteinen ilon ja yhdessäolon päivä olisi tullut tarpeeseen. Kyseessä olisi ollut myös seuramme 90-vuotisjuhlavuoden merkkitapahtuma. Vallitseva tilanne pitää kuitenkin huomioida ja keskittyä kaikin keinoin siihen, että ydintoimintamme, eli lasten ja nuorten liikunta sekä urheilu, voi jatkua”, toteaa Ilves ry:n puheenjohtaja Kari Pansio.

Ilves-päivän järjestäjät toivovat tapahtumalle jatkoa. ”Ilves-päivä on palkittu ja seuramme jäsenten keskuudessa arvostettu tapahtuma. Haluamme kiittää yhteistyökumppaniamme Särkänniemeä hienosta työstä ja joustavuudesta. Särkänniemen tekemästä työstä Ilves-päivän järjestäminen ei jäänyt kiinni”, Pansio jatkaa.

Myös Särkänniemessä odotetaan tulevien vuosien yhteistyötä. ”Ilves-päivän peruminen on meillekin surullista. Särkänniemi ja särkänniemeläiset ovat ylpeänä olleet mukana tapahtumassa. Päivän järjestelyissä mukana olleet ilvesläiset tekivät kovasti töitä tapahtumaan eteen. Ymmärrämme, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan turvaaminen on nyt tärkeintä. Toivotamme kaikille siinä tavalla tai toisella mukana oleville ilvesläisille kovasti tsemppiä”, kertoo Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä.

Lisätiedot:

Särkänniemi
Miikka Seppälä, toimitusjohtaja
0207 130 201, miikka.seppala@sarkanniemi.fi

Ilves ry
Kari Pansio, puheenjohtaja
050 370 0152, kari.pansio@ilves.fi

Henna Rajamäki Ilveksen tapahtuma- ja markkinointipäälliköksi
Päivitetty: Tampere Cupin lipunmyynti alkaa perjantaina – liigaotteluiden liput myyntiin syyskuussa
UUTISET