1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves palasi sarjakolmoseksi kaatamalla KooKoon ystävänpäivätaistossa

Ilves palasi sarjakolmoseksi kaatamalla KooKoon ystävänpäivätaistossa

Markus Mesiä

Keskiviikon kierroksella sarjan kolmospaikkansa KooKoolle menettänyt Ilves nappasi kotihallissaan sijoituksensa takaisin, kun kouvolalaiset kaatuivat tiukan kamppailun jälkeen 2-1. Tupsukorvien ylivoima katkaisi samalla vieraiden huiman 19 ottelun pisteputken.

Suomi huudatti Hakametsää

Vierailija KooKoo lähti haastamaan isäntiä energisesti. Vauhdikkaat vieraat pitivät isäntiä vaikeuksissa alkuminuutit, kunnes tupsukorvat heräsivät perjantai-illan otteluun. Avaushetkien vaarallisimmat paikat osuivat Ilveksen Ville Meskaselle, joka pääsi laukomaan hyvältä paikalta kahteen otteeseen. Henrik Haukeland veti kuitenkin pidemmän korren molemmilla kerroilla.

Otteluun yhä paremmin mukaan päässyt Ilves alkoi aiheuttaa liikkuvalla pelityylillään vaikeuksia KooKoolle. Toni Suuronen joutui kampituspuuhiin vain roiman viiden minuutin jälkeen, mikä tarkoitti tamperelaisille illan ensimmäistä ylivoimamahdollisuutta. Erinomaisesti liikkunut Ilves sai aiheutettua painetta Haukelandin maalille useaan otteeseen ennen kuin Hakametsä sai viimein aihetta juhlaan. Arttu Ruotsalaisen namupassi löysi maalin edustalle asemoituneen Eemeli Suomen, joka ohjasi ottelun avausmaalin. Liigan pistepörssin ykköstä vartioinut Juho Rautanen oli tilanteessa auttamatta myöhässä.

Avausmaali herätti myös vieraat. KooKoo alkoi hallita ottelua yhä enemmän, vaikka avauserän puolivälin paras paikka aukesikin Ilvekselle. Tamperelaisyleisön harmiksi Joona Ikosen syöttö pomppasi kuitenkin Teemu Rautiaisen lavan yli 2-1-ylivoimahyökkäyksessä. Rautiaisen 100. täysosuma Liigassa jäi siis yhä odottamaan.

Tamperelaisten katseet alkoivat jo kääntyä kohti erätaukoa, kun salama iski kirkkaalta taivaalta. KooKoon vaaraton tilanne toi vieraat tasoihin, kun Kyle Platzerin vippi maalin takaa löysi Patrik Puistolan lavan. 19-vuotias siirsi kiekon suoraan ohi Lukas Dostalin. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasanumeroissa 1-1.

Pudotuspelikiekko runkosarjan keskellä

Toisella parikymppisellä keskityttiin enemmän tarkkailemaan asetelmia, vaikka molemmille aukeni paikkansa. Lähimmäs pääsivät vierailijat, mutta Ilveksen ylivoima sekä ylärima jättivät vieraiden johdon haaveeksi.

Tasaisissa merkeissä edennyt erä oli oiva osoitus siitä, miten molemmat joukkueet alkavat jo suunnata katsettaan kohti pudotuspelejä. Tarkan puolustuspelin ansiosta kumpikaan ei päässyt todellisille huippupaikoille. Siinä missä Dostal torjui erän aikana kahdeksan kertaa, Haukeland joutui venyttäytymään työn touhuun kuudesti. Ottelu pysyi maalittomuuden ohella niin ikään myös puhtaana.

Meskanen katkaisi pisteputken

Päätöserässä jatkettiin vahvasti toisen parikymppisen tunnelmissa. Tarkka ja fyysinen ottelu eteni maaleitta, vaikka jokainen taklaus vietiinkin loppuun asti. Ilves sai illan toisen ylivoimamahdollisuutensa neljän minuutin jälkeen, mutta Joonas Oden sai huokaista jäähyaitiossa helpotuksesta. Lähimmäs pääsi Matias Maccelli, joka ei kuitenkaan osunut puoliksi tyhjään maaliin.

Vaikka ensimmäinen ylivoima ei päätöserässä tuonutkaan tulosta, toisella yrittämällä tupsukorvat pääsivät huudattamaan Hakametsää. Loistavasti liikkunut viisikko pommitti Haukelandia kohti herkeämättä. Kalle Maalahden tykkilaukaus hajotti väliin ehtineen Kim Strömbergin mailan, eikä kouvolalaisten kärkihyökkääjä päässyt hakemaan myllytyksen keskellä uutta työkalua itselleen. Vain hetkeä myöhemmin vieraiden verkoissa jo soikin, kun Meskasen ahnas ratkaisuhalu havaitsi tilaa etualakulmasta. Haukeland ei voinut komealle laukaukselle mitään.

KooKoo ei lannistunut takaiskusta, vaan haki päättäväisesti tasoitusta. Ilveksen johtomaalia lähietäisyydeltä katsonut Strömberg pääsi kokeilemaan onneaan läpiajossa, mutta Dostal veti tilanteessa pidemmän korren Jarkko Parikan kovan takakarvauksen avustamana.

Molemmat joukkueet jatkavat uurastustaan jo huomenna lauantaina. Ilves matkaa Jyväskylään mittaamaan Jypin kotikunnon, kun taas KooKoo jatkaa sarjan kärkikaartin haastamista kotiluolassaan. Kouvolaan vieraaksi saapuu Lukko.

Perjantai-illan kärkiottelu Hakametsässä – katkaiseeko Ilves KooKoon pisteputken?
Fantastic Ilves fans and where to find them
UUTISET