1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves palasi voittokantaan Joona Ikosen jatkoaikaosumalla

Ilves palasi voittokantaan Joona Ikosen jatkoaikaosumalla

Marko Herckman

Ässät ja Ilves painivat Porissa tasaisen lauantaimatsin. Lopulta ratkaisua haettiin jatkoajalta asti, jossa Ilveksen sankariksi nousi kauden kuudennella maalillaan 20-vuotias Joona Ikonen. Voitto irtosi lopulta lukemin 2-3.

Lepaus vie Ilveksen johtoon

Ensimmäinen erä oli melko tasainen ja molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. Ilveksen jalka tuntui liikkuvan viime aikoja paremmin ja sillä tamperelaiset saivat luotua hyvän määrän tekopaikkoja. Kun erää oli pelattu pari minuuttia, otti Ilveksen kultakypärä Teemu Lepaus hyökkäussinisellä irtokiekon haltuunsa ja irtosi varkain puolittaiseen läpiajoon. Hyökkääjä käytti paikkansa varmasi ja vei kauden kahdeksannella maalillaan Ilveksen 0-1-johtoon ajassa 1.59.

Puoli minuuttia maalin jälkeen Ilves joutui alivoimalle, kun Juha Leimu lähti istumaan koukkaamisjäähyä. Ässät pyöräytti ylivoimalla muutaman hyvän laukaisupaikan, mutta Ilves selvitti tilanteen. Jäähyn jälkeen Samuli Vainionpää pelasi jälleen Lepauksen paikkaan, mutta tällä kertaa Ässien maalivahti Henri Kiviaho sai juuri ja juuri torjuttua. Ilves pääsi kokeilemaan ylivoimaansa, kun Tuomas Huhtanen lähti jäähylle ajassa 8.30. Kiekko liikkui Ilveksen ylivoimassa paremmin kuin pitkään aikaan ja paikkoja syntyi mm. Joose Antoselle ja Mike Halmolle, mutta Ässät selvisi lopulta ilman takaiskua.

Seuraavana jäähyvuorossa oli jälleen Ilves ja Panu Mieho, mutta tämänkin alivoiman Ilves selvitti hyvin. Erän viimeisellä minuutilla Eemeli Suomi pelasi Arttu Ruotsalaisen vapaaksi, mutta sentteri ajautui lopulta maalin taakse ja ratkaisu jäi tulematta. Erätauolle lähdettiin Ilveksen 0-1-johdossa.

Toinen erä tasan

Ilveksellä oli erän alkupuolella muutama paikka, mutta huolellisuus ei riittänyt viimeistelyyn. Erän edetessä Ässät otti lievän hallinnan pelistä ja se tuotti lopulta myös tulosta. Kiekko kimpoili maalin eteen vapaaksi unohtuneelle Tuomas Huhtaselle, joka nosti laatan verkkoon ohi Antti Lehtosen ajassa 26.50.

Ilves sai kiekon ensimmäisen kerran verkkoon erän puolivälin jälkeen, kun Joona Ikonen ohjasi Olli Vainion viivalaukauksen verkkoon. Videotarkistuksen jälkeen osuma kuitenkin hylättiin korkealla mailalla tehtynä. Erän loppupuolella Ilveksen nelosketju painoi pelin porilaisten päätyyn. Kiekko kulkeutui Samuli Vainionpään ja Mike Halmon kautta Jerry Ahtolalle, joka punnersi vahvasti maalin eteen ja nosti kiekon verkkoon ajassa 36.23. Konkarihyökkääjän kauden avausmaali jäi erän viimeiseksi ja tauolle lähdettiin Ilveksen 1-2-johdossa.

Ässät tulee tasoihin ylivoimalla

Ilves aloitti kolmannen erän hyvin ja Topias Haapasella oli heti erän alussa paikka viedä Ilves kahden maalin johtoon. Henri Kiviaho sai kuitenkin kroppansa eteen. Seuraava paikka tuli poikittaissyötön jälkeen Eemeli Suomelle, mutta siihenkin Kiviaho sai varusteensa eteen. Hetkeä myöhemmin Ässien Aleksi Varttinen kilautti kiekon Ilveksen maalin ylärimaan.

Kun erää oli jäljellä seitsemän minuuttia, veti Ässien Niklas Appelgren Arttu Ruotsalaisen kumoon poikittaisella mailalla ja lähti istumaan kaksiminuuttista. Ilveksen ylivoima kesti vain hetken, ennen kuin Mike Halmo lähti boksiin huitomisesta. Hetkeä myöhemmin Joona Ikosen purkukiekko pomppasi katsomoon ja Ässät pääsi pelaamaan 12 sekuntia kahden miehen ylivoimaa. Porilaiset eivät jättäneet tilannetta käyttämättä ja Jarno Kärki ampui one timerilla pelin tasoihin ajassa 56.10. Erän lopussa Ilveksen Joose Antonen ja Ässien Kärki pääsivät vielä tekopaikoille, mutta maalivahdit kestivät ja peli venyi jatkoajalle.

Ikonen ratkaisee

Jatkoajalla pelattiin ensimmäiset pari minuuttia tasaisesti. Ilves pääsi kuitenkin varkain iskemään ja Arttu Ruotsalaisen tehokas luistelu vasenta kaistaa pitkin antoi Ilvekselle maalipaikan. Ilves-sentteri löysi takatolpalle nousseen Joona Ikosen, jonka laukaus lirui Henri Kiviahon längistä kohti maalia. Paikalle kaahasi myös Ässien Aleksi Rekonen, joka ryntäsi päin maalia siirtäen sen pois paikaltaan. Toista kertaa ottelussa lähdettiin tutkimaan Ikosen tekemää maalia videolta ja tällä kertaa tuomarin käsimerkki oli päätöksen jälkeen keskelle. Näin Ilves haki elintärkeän voiton Porista lukemin 2-3.

Ilves matkaa Ässien vieraaksi
Oskari Laaksonen ja Samuli Vainionpää Nuorten Leijonien MM-leirille
UUTISET