1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves sytytti Hakametsän hurmokseen paikallispelissä

Ilves sytytti Hakametsän hurmokseen paikallispelissä

Marko Herckman

Tapaninpäivänä nähtiin täpötäydessä Hakametsässä viihdyttävä kiekkonäytelmä. Pahasti vajaamiehisenä peliin lähtenyt Ilves jatkoi hyviä otteitaan ja taisteli loppuun asti kauden neljännessä paikallispelissä. Erinomaisesti läpi ottelun mukana ollut kotiyleisö sai lopussa räjähtää Teemu Rautiaisen rankkariosuman myötä voitonjuhliin. Ilves kaatoi Tapparan lukemin 3-2.

Tappara osuu ylivoimalla

Ottelu alkoi hyvällä intensiteetillä ja peli aaltoili päästä toiseen. Neljän minuutin kohdalla Tapparan Kristian Kuusela pääsi livahtamaan vauhdilla Ilveksen puolustuksen väliin ja Tuomas Salmela joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti. Tapparan ylivoima oli tappavan tehokasta, kun Valtteri Kemiläisen laukaus muutti onnekkaasti suuntaa Arttu Ruotsalaisen mailasta ja Matti Järvinen pääsi pistämään kiekon aivan vapaasti tyhjään verkkoon ajassa 4.08.

Ilveksen parasta osa-aluetta avauserässä oli Ruotsalaisen johtama ykköskenttä. Se järjesti muutamankin hyvän tekopaikan ennen erän ensimmäistä mainoskatkoa, mutta sekä Teemu Rautiaisen, että Tuomas Salmelan laukaukset pysähtyivät Tapparan maalia vartioineeseen Christian Heljankoon. Ilves pääsi ensimmäisen kerran ylivoimalle ajassa 9.02 kun Ben Blood sai laitaklauksesta 2+10 minuuttia. Ilveksen parhaat paikan ylivoimalla tulivat Juha Leimun laukausten seurauksena, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu.

Tappara sai erän aikana useammankin kerran käännettyä peliä Ilveksen keskialueen kiekonmenetysten seurauksena, joista se sai luotua muutamia pitkiä hyökkäyksiä. Erässä kahdeksan kertaa torjunut Antti Lehtonen kuitenkin selvitti tilanteet. Ilves pääsi toistamiseen ylivoimalle, kun Tomas Zaborsky veti keskialueella kumoon vauhdissa olleen Teemu Rautiaisen. Ilveksen toinen ylivoima jäin kuitenkin vaisuksi. Erän viimeisellä minuutilla vahvan erän pelannut Ilves-kapteeni Eemeli Suomi järjesteli vielä omilla suorituksillaan muutaman erinomaisen maalintekopaikan, mutta viimeistelyssä kotijoukkue ei onnistunut ja erätauolle lähdettiin Tapparan 0-1-johdossa.

Kultakypärä avaa Ilveksen maalihanat

Ilves tuli toisen erän alkuun erittäin vahvasti ja sai luotua heti parin minuutin paineen Tapparan puolustusalueelle. Paikkoja tuli Panu Mieholle, Juha Leimulle ja Mike Halmolle, mutta Heljangon ohittaminen ei onnistunut. Neljän minuutin pelin jälkeen Topias Haapanen pelasi kiekon viivaan Leimulle, jonka tulinen laukaus kimposi Heljangon patjasta maalin edessä taistelleelle Arttu Ruotsalaiselle. Ilves-sentteri nosti kiekon kaatuessaan reppuun ja toi Ilveksen tasoihin ajassa 24.04.

Tasoituksesta ehdittiin nauttia reilu minuutti, kunnes Ilves-vahti Antti Lehtoselle sattui lapsus ja Tapparan Niko Ojamäki sai laittaa kiekon tyhjään verkkoon Lehtosen syötöstä. Kokonaisuutena toinen erä oli selvästi Ilveksen. Kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä ja loi paikkoja, mutta viimeistely oli vaikeaa. Kertaalleen Ilves pääsi erässä myös ylivoimalle, mutta yhtä Joona Ikosen mainiota paikkaa lukuun ottamatta pakkopeli jäi vaisuksi. Erätauolle lähdettiin Tapparan 1-2-johdossa.

Ilves nousee lopussa tasoihin

Tuomas Salmela sai toisen erän lopussa rangaistuksen poikittaisesta mailasta ja Ilves joutui aloittamaan päätöserän alivoimalla. Vihreäpaitainen kotijoukkue selvitti pelin toisen alivoimansa kuitenkin mallikkaasti ja tilanne säilyi ennallaan. Kolmannessa erässä mentiin vauhdikkaasti päästä päähän ja molemmilla joukkueilla oli paikkansa. Antti Lehtonen pääsi hyvin yli toisen erän virheestään ja oli tärkeä palanen Ilveksen maalilla. Ilveksellä oli erän mittaan useampikin paikka – paras niistä tuli läpiajoon irronneelle Joona Ikoselle, jonka rystyvedon Christian Heljanko kuitenkin selvitti patjallaan.

Tappara puolusti sitkeästi omaa maaliaan erän mittaan ja näytti jo karkaavan voittoon. Kolmisen minuuttia ennen loppua Ilveksen Jerry Ahtola nosti roikkukiekon kohti Tapparan maalia ja tällä kertaa oli Heljangon vuoro haparoida. Kiekko ei jäänyt maalivahdin räpylään ja irtokiekosta Juho Liuksiala sivalsi pelin tasoihin ajassa 57.09. Kumpikaan joukkue ei jäänyt viimeisiksi minuuteiksi odottelemaan jatkoaikaa, vaan loppupeli painettiin hurlumheitä päästä päähän. Maaleja ei kuitenkaan syntynyt ja jatkoajalle siirryttiin lukemista 2-2.

Rautiainen räjäyttää Hakametsän hurmokseen

Jatkoajalla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ratkaista peli, mutta ainoiksi tilastomerkinnöiksi jäi Eemeli Suomen ja Jan-Mikael Järvisen samanaikaiset kakkoset väkivaltaisuudesta.

Peli sai arvoisensa lopun venymällä aina voittolaukauskilpailuun asti. Siinä maalivahdit olivat ensimmäiset kolme kierrosta kovaa valuuttaa – Lehtonen torjui Matti Järvisen, Jarkko Malisen ja Tomas Zaborskyn yritykset, kun taas Teemu Rautiainen, Teemu Lepaus ja Joose Antonen saivat todeta Heljangon paremmaksi. Neljännellä kierroksella laukaisujärjestys muuttui ja Tapparan Valtteri Kemiläinen onnistui ohittamaan Antti Lehtosen. Arttu Ruotsalaisen oli seuraavana pakko onnistua ja Ilveksen ykköshyökkääjä veivasikin komean osuman. Seuraavalla kierroksella Lehtonen pysäytti Matti Järvisen yrityksen. Ensimmäisellä yrityksellään epäonnistunut Teemu Rautiainen pääsi kokeilemaan toistamiseen ja tällä kertaa hyökkääjä kieputti komean osuman. Rautiaisen osuma varmisti Ilvekselle erittäin maittavan 3-2-voiton.


Kommentit:

Karri Kivi

Teemu Rautiainen

Tuomas Salmela

Juho Liuksiala

Toimittaja: Valtteri Kujansuu, Radio FUN Tampere
Lähde: Kivi | Rautiainen | Salmela & Liuksiala

Oskari Laaksonen ja Samuli Vainionpää Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueeseen
Isompiaan menestyksekkäästi raadellut Ilves katkaisemaan Jukureiden pisteputkea
UUTISET