Vesa Suonsyrjä

Ilves kohtasi tänään TPS:n tasaisessa ottelussa, jossa tiukkojen vaiheiden jälkeen TPS nappasi toisen perättäisen voittonsa Ilveksestä. Jatkoajalla ratkaisun iski Josh Kestner.
Ilveksen maaleista vastasivat Miro Nalli, Panu Mieho ja Ville Meskanen.

Avauserä tasatahtia

Avauserän alussa kentällä oli vauhtia, mutta idea oli molemmilta pahasti hukassa. Kotijoukkue TPS pääsi ylivoimalle ajassa 3.05, kun Matias Myttynen huitoi Lauri Pajuniemen nurin kaatuessaan. Ilves puolusti hyvin ja TPS ei saanut ensimmäisellä ylivoimallaan aikaiseksi mitään.

Kahdeksan minuutin paikkeilla Antti Saarela luisteli kiekko lavassa oman vaihtoaition edustalle ja linjatuomari vihelsi tilanteesta väärän vaihdon, mutta hetken päästä aivan oikein kumosi vihellyksensä. Peli syttyi erän puolivälissä henkiin, kun ex-Ilves Topias Haapanen nousi syvään ja pelasi kiekon viivaan Ville Lajuselle, joka laukoi Eetu Mäkiniemen haaroista kiekon maaliin. 1-0 maali syntyi ajassa 10.10.

Ilves ei kauan tarvinnut kuitatakseen tilanteen. Aloituksen jälkeen kiekko kävi Kalle Maalahdelle, jonka jälkeen Eetu Päkkilä sai kiekon ja muutamalla nopealla potkulla irtosi puolustajasta ja sai syötettyä kiekon poikittain hienosti Miro Nallille, joka ohjasi taidokkaasti pelin tasoihin. 1-1 tasoitus syntyi ajassa 10.32, ainoastaan 22 sekuntia isäntien avausmaalin jälkeen.

Ilves pääsi ylivoimalle ajassa 15.09 Samuli Vainionpään kampattua Ville Meskasen, mutta hyvistä hauista huolimatta todelliset maalipaikat jäivät piirua vaille, jota alleviivatakseen jäähyn umpeuduttua Teemu Väyrynen ohjasi Anssi Salmelan laukauksen piirun yli maalin.

Ilves pääsi toistamiseen ylivoimalle erän päätösminuutilla, kun TPS sortui selkeään vaihtovirheeseen kultakypärä Josh Kestnerin varastaessa läpiajoa kytäten rajusti ja muun viisikon puolustaessa normaalisti. Ilves ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa vieläkään toimimaan.

Molemmat maalivahdit torjuivat avauserässä kolmesti.

Rikkonainen toinen erä

Ilves jatkoi erätauon jälkeen ylivoimalla ja loi yhden huippupaikan, kun Eemeli Suomi pelasi kiekon maalinedustalle Panu Mieholle, mutta Kareev torjui hyvän yrityksen. Ilves pääsi jälleen ylivoimalle Juuso Pärssisen kaataessa Matias Myttysen ajassa 22.48.

Ilveksen kolmas ylivoima toi myös maalin, kun Anssi Salmela liikkui viivassa ja tarjosi kiekon Matias Myttyselle, jonka laukaus kimposi TPS-puolustajan mailasta suoraan Panu Mieholle, joka siirsi Ilveksen 2-1 johtoon käytännössä tyhjään maaliin ajassa 23.12.

Erän puolivälissä Ilveksellä oli kaksi hyvää paikkaa, joista ensimmäinen kariutui Kalle Maalahden mailan katkettua hyvässä laukaisupaikassa. Jälkimmäisessä Eetu Päkkilä karkasi jälleen laidalta ja tarjosi Antti Saarelalle huippupaikan, mutta nuorukaisen tuska jatkui laukauksen karattua ohi maalin.

Ajassa 32.23 Kalle Maalahti taklasi kylkeen Josh Kestneriä, joka oli irti laidasta. Kestner jäi pitkäksi ajaksi jään pintaan ja tuomaristo vihelsi Maalahdelle 2+10 minuuttia laitataklauksesta. Ilves taisteli hurjasti Eetu Mäkiniemen torjuessa kahdesti hienosti. Kun ylivoima päättyi hyppäsi Juhani Jasu maskissa Ruben Rafkinin laukoessa viivasta ja kiekko kimposi onnekkaasti tämän varusteista tasoittaen tilanteeksi 2-2 ajassa 34.24.

Rikkonaisessa erässä nähtiin paljon paitsioita ja pitkiä kiekkoja. Torjunnat kahden erän jälkeen olivat Andrei Kareev 6 ja Eetu Mäkiniemi 10.

Tasalukemissa loppuun saakka, Kestner ratkaisee lisäpisteen

Ilveksellä oli maalivahdeille vaikeassa vähälaukauksisessa ottelussa hyviä piakkoja enemmän ja kolmannen erän alussa aukesi jälleen kahdella yhtä vastaan hyökkäys, josta Matias Maccelli käänsi itse laukauksen, jonka Kareev helpohkosti selvitti.

TPS pääsi ylivoimalle ajassa 44.11, kun Panu Mieho kaatoi Ruslan Ishakovin. Ylivoima oli vaarallista ja kiekko oli maalissa ajassa 44.59, kun Juhani Jasu pääsi täysin vapaasti laukomaan keskustasta ja kiekko lipui Mäkiniemen torjunnan läpi maaliin.

Ilves loi painetta Joose Antosen noustessa nelosketjuun ja vähän myöhemmin tuli tasoihin Kalle Maalahden taisteltua kiekon Eemeli Suomelle, jonka vanhan liiton lättysyöttö napsahti Ville Meskaselle, joka laukoi Kareevin suojien kautta pelin tasoihin. 3-3 tasoitus syntyi ajassa 47.41.

Peli oli tänään sekavaa ja kääntyili paljon heikon syöttöpelaamisen kautta. Ajassa 52.29 Miro Nalli sai rangaistuksen kaadettuaan Emil Viron. Nalli ei rangaistusta sulattanut vaan sai lisäksi käytöskympin. Tällä kerralla TPS ei onnistunut luomaan huippupaikkoja.

Ilves sai etsikkoaikansa kun Topias Haapanen kaatoi Eemeli Suomen ajassa 56.15. Ilveksen ylivoima kaatui kuitenkin siirtelyyn. Ilves jatkoi hyökkäyspäässä, jossa ajassa 58.32 nähtiin lopulta isoon rooliin tapahtunut tilanne, jossa TPS:n Ivarsson kamppasi luistimellaan Teemu Lepauksen, joka kaatui ja löi mailansa Ivarssonin kypärään kaatuessaan. Tilanteesta Lepaukselle rangaistus.

Ilves taisteli Eetu Mäkiniemen johdolla päätössummeriin saakka ja 60 minuutin jälkeen tilanne oli 3-3. Jatkoajan alussa TPS jatkoi neljällä kolmea vastaan ja Josh Kestner pääsi ratkaisemaan ottelun ajassa 60.20.

Ilveksen pelit jatkuvat perjantaina, kun Kärpät saapuu Hakametsään.

TPS stole three points from Hakametsä
Tough loss in overtime while visiting Turku
UUTISET