Vesa Suonsyrjä

Ilves nappasi tärkeän kotivoiton hurjan joukkuepuolustuksen ja tehokkaan viimeistelyn siivittämänä. 4-2 kotivoiton arvoa nostaa fakta siitä, että Ilves taisteli päätöserän neljällä puolustajalla. Joona Ikonen iski kaksi maalia, Arttu Ruotsalainen ja uransa avausmaalin tehnyt Samuli Vainionpää osuivat kertaalleen.

Ilves hallitsee, KooKoo iskee erän ainoasta paikastaan

Ilves tuli otteluun täynnä virtaa ja vei ottelun avauserää selkeästi. Ensimmäinen maalipaikka osui Teemu Rautiaiselle, jonka ohjauksen Juha Järvenpää onnistui kuitenkin selvittämään. Hyvän pelin pelannut Juhani Tammisen johtama ketju loi seuraavaksi painetta, mutta Järvenpää kesti kaikki lähentelyt.

Ajassa 8:08 Ilves pääsi ylivoimalle, kun Toni Suuronen taklasi Matt Generousia päähän ja kaksi kertaa aiemmin tällä kaudella osumaa päähänsä saanut puolustaja jätti kaukalon. Ilveksen ylivoima pyöri liian hitaasti ja KooKoo selvisi helpolla. KooKoo oli koko erän askeleen jäljessä, mutta onnistui iskemään ensimmäisen osuman ajassa 13:34 Arttu Pellin saadessa alivoimaisessa hyökkäyksessä kiekon toiseen aaltoon. Pelli sai hyvällä vartaloharhautuksella tilaa laukoa ja kiekko lipsahti työttömänä seisseen Antti Lehtosen kainalosta helponlaisesti sisään ja vierailijat siirtyivät johtoon. Ilveksen hallinnasta huolimatta Pellin maali takasi vierailijoille 0-1 taukojohdon torjuntalukemista Lehtonen 1, Järvenpää 10 huolimatta.

Ilves iskee kolmesti toisessa erässä

Toisen erän alussa Ilves pääsi toistamiseen ottelussa ylivoimalle, kun Miikka Pitkänen sai rangaistuksen ajassa 20:36. Ilveksen ylivoima pysyi paremmin hallussa alueella, mutta kiekko ei liiku ylivoimassa tarpeeksi nopeasti. KooKoon selvitettyä alivoimansa oli heille syntyä huippupaikka, mutta Panu Mieho otti mahtavan blokin satuttaen hieman itseään. Ikitaistelija palasi kuitenkin myöhemmin otteluun.

Ilves tuli tasoihin ajassa 23:54 kun Mike Halmo vapautti Samuli Vainionpään läpiajoon ja nuorukainen ujutti kiekon tyylikkäästi Järvenpään längistä maaliin. 1-1 tasoitus oli Vainionpään uran avausmaali. Ilves sai maalista lisää virtaa ja vain reilua minuuttia myöhemmin ajassa 25:04 Ilves siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon pitkälti Eemeli Suomen vahvan pelaamisen kautta. Suomi sai kiekon Tuomas Salmelalta ja piti sitä pitkään ennen terävää syöttöä, jonka Arttu Ruotsalainen ohjasi maalin kattoon siirtäen Ilveksen 2-1 johtoon.

Ilveksen johtoasema ei kestänyt vaihtoakaan, sillä KooKoo tuli tasoihin ajassa 25:18 vaarattomannäköisellä hyökkäyksellä, jossa Antti Lehtonen torjui kiekon keskisektoriin eikä ehtinyt Anrei Hakulisen paluukiekkoon ja tilanne muuttui lukemiin 2-2. KooKoo pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 26:41 kun Joose Antoselle tuomittiin kaksiminuuttisen. Ilves pelasi hyvää alivoimaa ja selvitti myös Jarkko Parikan saaman rangaistuksen kolmea minuuttia myöhemmin.

Vauhdikkaan alun jälkeen peli sekosi ja kiekko poltteli molemmilla joukkueilla. Peli näytti menevän tasalukemissa toiselle erätauolle, kunnes ajassa 39:16 Joona Ikonen iski Ilveksen 3-2 osuman Juha Järvenpään paluukiekosta. Oivallisen laukauksen viivasta alapatjaan antoi Arttu Ruotsalainen.

Erän lopussa nähtiin ruma tilanne, jossa Juha-Pekka Haataja taklasi kuolleesta kulmasta täysin tarpeettomasti Olli Vainiota rajusti päähän ja Vainion peli päättyi tähän. Haataja ajettiin päivänselvässä tilanteessa ulos ja liigan kurinpito palaa varmuudella asiaan. Taklauksen seurauksena Ilves lähti kolmenteen erään neljällä puolustajalla ja lähes viiden minuutin ylivoiman turvin.

Ikonen varmistaa voiton

Ilveksen ylivoima ei edelleenkään ollut parhaimmillaan ison rangaistuksen aikana, mutta kiekko oli kuitenkin pitkiä aikoja hyökkäyspäässä kuluttaen vierasjoukkueen voimavaroja. Lopulta kiekko saatiin maaliin ajassa 44:05 kun illan toiset syöttöpisteensä keränneet Eemeli Suomi ja Arttu Ruotsalainen sahasivat kiekon maalin eteen Joona Ikoselle, jonka varusteista kiekko upposi maaliin. 4-2 osumaa tarkistettiin lopulta videolta, mutta ilman vaikutusta.

Neljällä puolustajalla kolmannen erän taistellut Ilves yksinkertaisti peliään ja hallitsi täysin pelin loppuun saakka. Kuvaavasti KooKoo ei saanut aikaan laukaustakaan ottelun viimeisillä minuuteilla, vaikka se ottikin Juha Järvenpään pois maaliltaan. Näin joukkue osoitti luottoa ja sai voittosarakkeensa merkinnän toisessa ottelussa perättäin.


Kommentit:

Samuli Vainionpää

Karri Kivi

Toimittaja: Valtteri Kujansuu, Radio FUN Tampere
Lähde: Vainionpää | Kivi

Tappioputken taittanut Ilves hakee revanssia KooKoosta
Jatkuuko Ilveksen nousuvire Mikkelissä?
UUTISET