1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Ilves tavoittelee viimeistä oljenkorttaan kotiyleisön edessä

Ilves tavoittelee viimeistä oljenkorttaan kotiyleisön edessä

Markus Mesiä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Kärpät

Ilves on saanut horjutettua valtavana ennakkosuosikkina neljännesfinaaleihin lähtenyttä Kärppiä, mutta voitoiksi raikkaat peliotteet eivät ole vielä muuttuneet. Sarjan neljäs kohtaaminen Hakametsässä keskiviikkona on ensimmäinen, jossa tamperelaisten kausi on katkolla.

Viimeinen hetki kääntää ottelut voitoiksi

Tupsukorvat ovat tehneet liikkeellään ja energisellä pelillään oululaisten neljännesfinaaleista kaikkea muuta kuin paraatimarssia. Avausottelu venyi aina jatkoajalle saakka, toinen kohtaaminen Hakametsässä eteni tasanumeroissa päätöserään asti ja viimeisin kohtaaminen Oulussa kääntyi Kärpille jälleen vasta viimeisellä parikymppisellä. Tamperelaisittain tärkeintä on ollut pelissä pysyminen, vaikka ennakkosuosikkien rutiini on toistaiseksi riittänyt kolmessa pelissä kolmeen tiukkaan voittoon.

Ilves saa keskiviikon kohtaamisen kaivattua helpotusta, kun SaiPa-sarjan viimeisestä ottelusta pelikieltoa saanut Samuli Vainionpää palaa tamperelaisten riveihin. Kevätflunssan kampittamien Eemeli Suomen sekä muiden maanantaina poissa olleiden tilanne selviää vasta ottelun alla, mutta parhaassa tapauksessa Ilves pääsee otteluun lähes parhaalla mahdollisella kokoonpanolla.

Tamperelaisten pahin murheenkryyni ja samalla voittojen estäjä on ollut pahasti sakannut ylivoima. Tamperelaiset eivät ole osuneet Kärppiä vastaan vielä kertaakaan ylivoiman aikana, mikä on auttamatta suuri syy tappioiden taustalla. Jotta kesäloma ei ala vielä keskiviikkona, vieraiden jäähyilystä on rangaistava kovalla kädellä. Jatkopeleihin pääsemiseksi kiivettävä vuori on valtava, mutta muutama lisänapsu tiukassa otteluparissa voi kääntää nopeastikin ottelun tai useammankin tamperelaisten eduksi.

Mahdollisuuksia parantaa roimasti Ilveksen erinomainen puolustuspeli, joka on saanut Kärpät pihteihinsä. Tamperelaisten maalia vartioiva Lukas Dostal on ollut mies paikallaan, eikä laajalla ja nimekkäällä materiaalilla operoivat oululaiset ole saaneet maalihanojaan avattua toivotulla tehokkuudella.

Samalla Ilveksen tilanne on kuitenkin muuttunut kaikissa otteluissa tukalaksi siinä vaiheessa, kun Kärpät on päässyt johtoon. Suvereenilla rutiinilla pelaavat kokeneet oululaiset eivät ole kertaakaan päästäneet Ilvestä vielä tasoihin, joten nopean avausmaalin sekä vahvan kuusikymppisen merkitystä ei voi riittävästi korostaa.

Kankea jättiläinen

Nimivahvoilla vierailijoilla riittää taitoa kaikkiin neljään ketjuun, vaikka kärkihyökkääjä Oskar Osala puuttuukin rivistöstä keskiviikkona pelikieltonsa vuoksi. Kärppien onneksi erityisesti Jussi Jokinen ja Ville Leskinen ovat kantaneet joukkuettaan ratkaisuhetkillä. Molemmat ovat saalistaneet sarjan kolmessa ottelussa peräti viisi tehopistettä. Kaksikon lisäksi erityisesti Nicklas Lasun merkitystä ei voi korostaa riittävästi: 29-vuotias keskushyökkääjä on kaapinut aloituksia mainiolla 62,2 prosentin varmuudella, minkä lisäksi maaliverkkokin on heilunut jo kahdesti.

Oululaisten vahvuus näkyy myös maalilla. Veini Vehviläinen on kaapinut kolmessa ottelussa kiekkoja huimalla 95 prosentin varmuudella, joskin samalla selän taakse on sujahtanut otteluiden alkuhetkillä yllättäviäkin vetoja. Vehviläisen varmat otteet ovat kuitenkin saaneet paikattua Kärppien puolustuksen kankeutta, johon Ilves on ahkerasti iskenyt. 22-vuotiaan torjujan varmuuden onkin pysyttävä samalla tolalla, jotta puolustuksen konkareiden hidas jalka ei kostaudu.

Samalla kuitenkin pelatuissa otteluissa on käynyt ilmeisen selväksi, että Kärppien puolustus on haavoittuvainen. Erityisesti tupsukorvien Joona Ikonen on päässyt useampaan otteeseen maalin edustalle ohjaamaan kiekkoa, mutta osumaprosentti on jäänyt toistaiseksi heikoksi. Pienellä lisäonnella ja -varmuudella sarjan tilanne olisi tyystin erilainen, joten Mikko Mannerilla on aihetta olla huolissaan oman maalin edustasta.

Ylivoimalla Ouluun tai lomalle

Nuorekas ja energinen Ilves on osoittanut sarjassa, että se ei ole vielä alkuunkaan valmis kesälomalle. Samalla kolme tappiota on kuitenkin ajanut kissapedon jo kuilun partaalle, joten tamperelaisten tilanne on tukala. Tasaisen ottelun kääntäminen Hakametsässä isäntien eduksi vaatii lisäpotkun lisäksi myös henkistä kasvua, jotta sarja-avauksen kaltaista viimeisen minuutin takaiskua ei tule edes voittamaan tottunutta ennakkosuosikkia vastaan.

Jotta tamperelaisten kausi jatkuu perjantaina Oulussa, ylivoimapelin olisi saatava tulosta aikaiseksi. Kärpät on istunut jäähyllä sarjan aikana peräti 27 minuuttia, mutta tupsukorvat eivät ole saaneet rangaistua vielä kertaakaan. Onnistumissarakkeeseen on syytä tulla keskiviikkona merkintä tai kaksi, jotta sarja jatkuu viidenteen peliin.

Kärpille jälleen niukka voitto Raksilassa
Ilveksen kausi päätökseen – Kärpät iski ratkaisun jatkoajalla
UUTISET