1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Ilves voittoon Lappeenrannassa kuuden pisteen ottelussa

Ilves voittoon Lappeenrannassa kuuden pisteen ottelussa

Vesa Suonsyrjä

Ilves kävi nappaamassa Lappeenrannasta huipputärkeän voiton kuuden pisteen ottelusta liigan toiseksi parhaan kotijoukkueen SaiPan vieraana lukemin 2-3. Ilveksen maaleista vastasivat Arttu Ruotsalainen, Joose Antonen ja Joona Ikonen. Yksi suurimmista sankareista vierasvoitossa oli erinomaisesti pelannut maalivahti Lukas Dostal (kuvassa).

SaiPa hallitsee avauserää, Dostal loistaa Ilveksen maalilla

Molemmat joukkueet lähtivät kamppailuun hyvällä ilmeellä. Ilves oli alussa paremmin pelin päällä ja Teemu Lepaus ja Teemu Rautiainen pääsivät yrittämään Frans Tuohimaan ohittamista alkuminuuteilla, mutta ilman tulosta. Kovana kotijoukkueena kuluvalla kaudella mainetta niittänyt SaiPa pääsi ylivoimalle ajassa 2.54, kun Mark Flood sai kaksiminuuttisen korkeasta mailasta. Ilves selvitti alivoiman kuitenkin suhteellisen helposti.

Kotijoukkueen ensimmäinen kunnollinen maalipaikka syntyi viiden minuutin kohdalla, kun Jonatan Tanus pääsi laukomaan terävästi sektorista. Ilveksen maalilla Lukas Dostal torjui kuitenkin varmasti. Juuri ennen ensimmäistä Liigan mainoskatkoa Ilveksen Samuli Vainionpää ja SaiPan Cody Kunyk törmäsivät keskialueella kovalla vauhdilla, mutta onneksi kumpikin selvisi törmäyksestä ehjinä.

Seuraavaksi maalipaikkaan pääsi Ilveksen heikon vaihdon vuoksi laitaan vapaaksi jäänyt David Goodwin, jonka laukauksen Dostal kuitenkin torjui olkapäällään. Erän puolivälissä Matt Generous suisti Elmeri Kaksosen holtittomasti päätylaitaan, mutta selvisi ilman rangaistusta. Pelin jatkuessa Eemeli Suomi karvasi innokkaasti ja sai kaksiminuuttisen polvitaklauksesta ajassa 10.17 ja SaiPa pääsi toistamiseen avauserässä ylivoimalle. Lukas Dostal nappasi kuitenkin Tyler Morleyn yrityksen hanskaansa näyttävästi ja Ilves kesti toisen rangaistuksen. Rangaistuksen umpeutuessa Ilves pääsi pelaamaan kiekon suoraan Suomelle ja Ilves pääsi kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen, mutta valitettavasti viimeinen syöttö jäi puolustajan jalkoihin ja tilanne kuivui.

Kotijoukkue SaiPa oli avauserässä vaarallisempi, mutta yksi mies seisoi osumien edessä. Lukas Dostal torjui upeasti Tomi Iso-Mustajärven ja Elmeri Kaksosen päästessä hyviin tekopaikkoihin.
Ilveksen ykkösketju sai vielä erän loppuhetkillä hyvän pyörityksen aikaan, mutta aivan huippupaikoille Ilves ei kuitenkaan tästäkään tilanteesta päässyt.

Ilves pelillisesti edessä kolmen maalin toisessa erässä

Ilves pääsi toisessa erässä paremmin kiinni karvaamispelaamiseen. Pitkä painostusjakso palkittiin lopulta ottelun avausmaalilla, kun Teemu Rautiainen pääsi syötönkatkoon ja pelasi maalinedustalla vapaana odottaneelle Arttu Ruotsalaiselle, joka kiersi maltilla Tuohimaan ja ujutti kauden 20 osumallaan lukemiksi 0-1 ajassa 23.28.

Ilves jatkoi hyvin ja Juhani Tamminen pääsi yrittämään vanhanaikaisella toista osumaa, mutta Tuohimaa liikkui hyvin ja torjui yrityksen. Ilves hallitsi pelitapahtumia, kunnes SaiPa pääsi kolmannen kerran ylivoimalle, kun Niko Peltolan maila nousi SaiPa-pelurin kasvoihin. Alivoiman alkuun Joona Ikonen blokkasai kovan laukauksen ja karkasi kahdella yhtä vastaan Panu Miehon kanssa, mutta pieneen kulmaan ajautuneen Ikosen laukaus kilahti tolppaan. SaiPan ylivoima sai todellisen vaaranpaikan, kun Matt Generous jäi jäänpintaan blokattuaan kovan laukauksen. Lukas Dostal esitti kuitenkin jälleen salamannopeaa hanskakättään. Ilves näytti jo selviävän tästäkin rangaistuksesta, mutta SaiPa iski pelin väkisin tasoihin hieromalla David Goodwinille varman paikan takatolpalle ja tämä löi lukemiksi 1-1 ajassa 29.48.

Ilves ei jäänyt surkuttelemaan tasoitusosumaa. Teemu Lepaus pääsi kiekkoon kulmauksessa ja laittoi erinomaisen syötön Joose Antoselle, joka laukoi 1-2 maalin ohi Tuohimaan, jonka edessä Juhani Tamminen teki erinomaisen maskin vain 33 sekuntia tasoitusosumasta. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Lukas Dostal venyi jälleen hienosti Joni Nikon päästessä vapaasti koittamaan maalinedustalta. Samaasta tilanteesta Olli Vainiolle vihellettiin Ilveksen ottelun jo neljäs rangaistus ajassa 30.40. Ilveksen alivoima oli jälleen tuottaa takaiskun SaiPalle, kun kapteeni Eemeli Suomi pääsi yksin läpi, mutta Tuohimaa torjui jalkoväliin suuntautuneen ujutuksen. SaiPan vaarallinen ylivoima jauhoi jälleen loistotontin tasoitukseen, mutta Dostal torjui jälleen.

Kotijoukkue SaiPa pääsi viidettä perättäistä kertaa ylivoimalle, kun Tyler Morley taklasi Juhani Tammista estämiselle haiskahtaneessa tilanteessa ja tämän maila nousi Morleyn kasvoihin. Ilves selvitti kuitenkin tämänkin alivoiman. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että jos Tamminen joutuikin hieman kyseenalaisesti rangaistusaitioon niin Samuli Vainionpään tuuppaisu Kalle Maalahteen jäähyä seuraavassa vaihdossa olisi ollut vastaavasti rangaistuksen arvoinen.

Todella vauhdikkaassa ja tapahtumarikkaassa erässä seuraava huipputontti tuli Juho Liuksialalle, jonka lapaan Eemeli Suomen laukauksen paluukiekko tippui kuin tarjottimelle, mutta Liuksialan laukaus ei osunut tyhjänä ammottavaan maaliin.

Joona Ikonen iskee ratkaisun

Ilveksen ykkösketju avasi kolmannen erän erinomaisesti ja Tuohimaa joutui venymään Eemeli Suomen laukauksen edessä. Erän edetessä viiden minuutin paikkeille pääsivät Ilves-puolustajat laukomaan viivasta kolmeen kertaan, mutta Tuohimaa selvitti Tuomas Salmelan ja Matt Generouksen yritykset tyylikkäästi.

Kolmannessa erässä Ilves pääsi viimein ylivoimalle, kun Teemu Lepaus hassutteli keskialueella Anssi Löfmania, joka löi Lepaukselta jalat alta ja Ilves pääsi yrittämään kolmatta osumaansa. Ilveksen ensimmäinen ylivoima jäi kuitenkin vaisuksi. Ilves hallitsi kamppailua, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta SaiPa tuli tasoihin ajassa 49.20, kun Cody Kunyk ohjasi Joni Nikon toimituksen maalille ohi Lukas Dostalin tasoittaen lukemiksi 2-2.

Ilveksen johto-osuma oli lähellä Joose Antosen päästessä huippupaikkaan Juhani Tammisen tarjoilusta, mutta SaiPa-pelaajat heittäytyivät Tuohimaan torjunnasta irronneen kiekon paluukiekon eteen. Ilveksen yksi lukuisista läpimurtopelaajista Joona Ikonen pääsi kuitenkin nautiskelemaan Panu Miehon erinomaisesta käännöstä Ilveksen kolmatta kertaa johtoon ajassa 51.35. Ilveksen kolmanteen maaliin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Topias Haapanen.

Ilves jatkoi kovaa painettaan johtomaalinsa jälkeen ja loi maalipaikkoja ykkösketjunsa voimin, mutta Tuohimaa pelasi tilanteet hyvin. Ilves jatkoi todella vahvasti, mutta sitkeä kotijoukkue iski myös terävästi vastaa n. Tuohimaan torjuessa Arttu Ruotsalaisen rysty-yrityksen vain kolme ja puoli minuuttia ennen päätössummeria. Jännitys alkoi tiivistyä pelikellon nakuttaessa vääjäämättömästi kohti loppuaan. Tero Lehterä veti Tuohimaan maaliltaan, kun ottelua oli jäljellä tasan minuutti.

SaiPa ei saanut aikaiseksi kummoistakaan painetta, mutta 2,6 sekuntia ennen päätöstä Ilves löi pitkän kiekon ja SaiPa otti samassa aikalisän. Panu Mieho otti kuitenkin tärkeän aloitusvoiton ja Ilves pääsi juhlimaan huipputärkeää 2-3 voittoa ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa lähes kahteen vuoteen.

Pelaajakommentit, Teemu Rautiainen:

– Pelattiin hyvä vierasottelu ja saatiin tärkeät kolme pistettä. Mielestäni pelasimme fiksusti ja ansaitsimme pisteet. Ensimmäisessä erässä SaiPa tuli kovaa päälle, mutta tärkeintä on että tylyllä esityksellä saimme lopulta kolme pistettä.

Suorasta puolivälieräpaikasta taistelevat SaiPa ja Ilves kohtaavat Lappeenrannassa
Tehopelaajat Teemu Lepaus ja Arttu Ruotsalainen valmiina kevään otteluihin
UUTISET