1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Isompiaan menestyksekkäästi raadellut Ilves katkaisemaan Jukureiden pisteputkea

Isompiaan menestyksekkäästi raadellut Ilves katkaisemaan Jukureiden pisteputkea

Markus Mesiä
Jukurit TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Kärkijoukkueiden kiusasta ennakkosuosikin asemaan

Liigan kärkijoukkueita vastaan edelliset kierrokset pelanneen Ilveksen kausi on lähdössä kevään kannalta elintärkeälle jaksolle. Perjantain vierasottelu Jukureita vastaan tarkoittaa samalla seitsemän mittelön mittaisen putken alkamista, jossa kaikki kohdattavat joukkueet pelaavat Ilveksen kanssa samoista sijoituksista. Siinä missä menestyksekäs pisteputki joulukuun lopussa ja tammikuun avauspuoliskolla veisi tamperelaiset runkosarjassa pitkälle, kuilun partaalle ei ole matkaa kuin lyhyen alavireisen jakson verran.

Ilves pääsee perjantain otteluun mainiosta nousukiidosta. Edelliset kolme ottelua toivat mukanaan kuusi pistettä, vaikka vastassa olivat Kärpät, TPS sekä Tappara. Erityisesti viimeisten vuosien aikana todella vaikeaksi osoittautuneen paikalliskamppailun kääntäminen voittolaukauksilla päänahaksi on nuorelle tamperelaislaumalle erinomainen itseluottamuspiikki.

Tamperelaisten entuudestaankin ohkainen materiaali on tällä hetkellä todella koetuksella, kun loukkaantumisten lisäksi myös Oskari Laaksonen sekä Samuli Vainionpää viilettävät U20-maajoukkueen kanssa Pohjois-Amerikassa. Tupsukorvat ottavatkin huilitauolta palaavan Jarkko Parikan avosylin takaisin puolustuksen ykkösmieheksi. Sen sijaan pitkin kautta hyvin pelanneen Panu Miehon puuttuminen tekee merkittävän loven hyökkäykseen.

Synkän marraskuun jälkeen oivaan vireeseen vertynyt Ilves on saanut alivoimapelin mainioon kuntoon joulukuun aikana. Vastustajan ylivoimat on nollattu yli 85 prosentin tehokkuudella. Samalla tehokkuus omien erikoistilanteiden aikana raastaa kuitenkin edelleen. Ilveksen ylivoimat ovat tuottaneet tulosta vain 15 prosentin tehokkuudella, mikä on seitsemän ottelun otannalla Liigan toiseksi heikoin tulos.

Mollisointujen sekaan iloisempia säveliä

Siinä missä Ilves on saanut parannettuaan vauhtiaan talven edetessä, Jukureiden joulukuun synkkyys hakee vertaistaan. Keskiviikon HPK-voitto oli mikkeliläisten ensimmäinen voitto sitten marraskuun 24. päivän, joten väliin mahtui peräti kahdeksan ottelun mittainen tappioputki. Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa, sillä edelliset kolme mittelöä ovat edenneet jatkoajalle.

Jos Ilveksellä on tiukka rupeama edessään, helppoa ei ole Jukureillakaan. Alkukaudesta hyvin esiintyneet mikkeliläiset ovat valahtaneet Liigassa jo toiseksi viimeiseksi, eikä etumatka Ässiinkään ole enää kuin neljä pistettä. Runkosarjan jälkeisiin jatkopeleihin on matkaa tällä hetkellä jo yhdeksän pistettä, minkä lisäksi kymppipaikalla majaileva Ilves on pelannut ottelun vähemmän. Tappio keskinäisestä ottelusta sekä jokainen pistemenetys alkuvuoden mittelöissä on iso takaisku play-off-haaveille.

Jukureiden ongelmat tappioputken aikana ovat olleet vahvasti omassa päädyssä. Viimeisen yhdeksän ottelun otannalla Liigan heikoimmassa vireessä olleet mikkeliläiset ovat onnistuneet hyödyntämään omat ylivoimansa mainiolla 25 prosentin varmuudella, mutta omassa verkossa on samaisella otannalla kuitenkin kolissut lähes neljä kertaa ottelua kohden. Ykkösmaalivahti Sami Rajaniemi ei ole hyvistä otteista huolimatta kyennyt kannattelemaan joukkuetta vaikeilla hetkillä.

Oman ongelmansa Jukureille tuo rajallinen pelaajamateriaali, jonka kapea kärki ei ole osoittautunut riittävän leveäksi. Joukkueen kultakypärää kantava Miika Roine on iskenyt 33 pelin aikana tehot 10+10, mikä riittää neljän pisteen erolla Mika Partasen edelle. Lähes puolet otteluista poissa ollut Partanen on kuitenkin kyennyt iskemään tehoja lähes yhden ottelua kohden. Kärkihyökkääjien onnistumiset ovat elintärkeässä asemassa perjantaina, mikäli Jukurit haluaa jättää kotiluolaansa pisteitä.

Saako Ilves pidettyä vastustajan kurissa?

Perjantai-illan kohtaaminen on molemmille joukkueille iso ottelu, minkä lisäksi hyvät otteet edellisillä kierroksilla tekevät jo entuudestaan isojen panosten kohtaamisesta jännittävän. Isoilta joukkueilta pisteitä taistelleen Ilveksen on kyettävä näyttämään, että voittoja irtoaa myös niiltä vastustajilta, jotka pelaavat tamperelaisten kanssa samoista sijoista. Ennakkosuosikin asetelma ei ole tamperelaisille tuttua viimeajoilta.

Ilves on onnistunut pitämään HIFK-ohipeliä lukuun ottamatta oman päänsä tiiviinä, joten mikkeliläisten pistejahdista ei tulle helppoa urakkaa. Mikäli tupsukorvat onnistuvat avaamaan maalihanat jo ottelun alkuhetkillä, tamperelaiset ovat lähellä jo tämän kauden kolmannen keskinäisen kohtaamisen voittamista. Ylivoima-aikansa tehokkaasti hyödyntävä Jukurit on altavastaajan asemasta huolimatta vaarallinen vastustaja, joka tarvitsee pisteputkelleen jatkoa kipeästi.

Ilves sytytti Hakametsän hurmokseen paikallispelissä
Toisen erän jäähyily maksoi pisteet Mikkelissä
UUTISET