1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Jäädytysputkisto rikkoutui – 3v3 Super Seriesin lopputurnaus keskeytettiin

Jäädytysputkisto rikkoutui – 3v3 Super Seriesin lopputurnaus keskeytettiin

3v3 Super Series

Helsingin jäähallin jäädytysputkisto rikkoutui perjantaina iltapäivällä, eikä jäätä saatu yrityksistä huolimatta kunnostettua. Lopputurnaukselle pyritään löytämään uusi ajankohta, josta tiedotetaan myöhemmin.

Päätös turnauksen keskeyttämisestä tehtiin turnauksen johdon, pelaajien ja erotuomarien kanssa.

– Hallin henkilökunta yritti pitkään kaikkensa saadakseen jään kuntoon. Lopulta meidän piti kuitenkin tehdä päätös turnauksen keskeyttämisestä pelaajien turvallisuuden varjelemiseksi, kommentoi HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen.

– Olemme todella pahoillamme turnauksen keskeytymisestä, erityisesti paikalle saapuneiden kaikkien joukkueiden kannattajien puolesta.

HIFK on henkilökohtaisesti yhteydessä hyvityksistä pääsylipun ostaneisiin henkilöihin.


Ilves kaatoi TPS:n

Perjantaina pelattiin lopulta vain yksi harjoitushalliin siirretty kokonainen 2 x 10 minuutin pituinen ottelu, jossa Ilves kaatoi TPS:n maalein 3-2. Ilveksen maaleista vastasivat kahdesti osunut Arttu Ruotsalainen ja Ville Meskanen. Syöttöpisteen keräsivät Niko Peltola ja Eemeli Suomi. Päähallissa päivän ensimmäinen ottelu HIFK-Kärpät ratkaistiin suoraan voittomaalikilpailulla, joka ratkesi Kärppien eduksi.

Liiga ja Telia perustavat Suomeen e-jääkiekkoliigan – eLiiga laajentaa suomalaista e-urheilutarjontaa entisestään
Verkko heilui paikallispelissä – Tappara nousi päätöserässä voittoon
UUTISET