Otteluennakko

Jatkaako Ilves isäntien ilonpilaamista Mikkelissä?

Markus Mesiä

Lauantaina vierasotteluiden pisteputkellaan historiaa tehnyt Ilves jatkaa ryöstöretkiään, kun keskiviikon ottelussa tamperelaisia isännöi Jukurit. Kaksi aiempaa keskinäistä ottelua nimiinsä napanneet tupsukorvat pääsevät illan mittelöön selvänä ennakkosuosikkina.

Jatkavatko Maccelli ja Leino Jukureiden piinaamista?

Erityisesti vieraskaukaloissa loistanut Ilves on jatkanut erinomaisia otteitaan. Mennyt viikko näytti ennakkoon jättimäiseltä haasteelta, mutta tamperelaiset eivät kovia vastuksia säikähtäneet. Täysi pistepotti Sportilta sekä viikonlopun kruunannut lisäpiste Oulusta alleviivasivat tupsukorvien kuntoa. Vain HIFK sai napattua petolaumasta niskalenkin – ja senkin jatkoajalla.

Ilveksen joukosta erityisesti ykkössentteri Arttu Ruotsalaisen otteet ovat nousseet esille. Yli kuukauden poissa ollut Ruotsalainen haali perjantain kypärätempun oheen vielä voittomaalin Kärppiä vastaan. Kun kolmen ottelun tehotilastokin näyttää viittä plusastetta, voidaan Ruotsalaisen, Eemeli Suomen sekä Ville Meskasen muodostamalta ykkösnyrkiltä odottaa tuhoja myös Mikkelissä.

Kärkiketjun takana piisaa myös laajuutta. Nuorten kisoissa vastuuta kantaneesta Matias Maccellista on paistanut halu takoa maajoukkuenutussa vajaaksi jääneet tehot. Nuori taituri on aiheuttanut tällä kaudella Jukureille pahasti päänvaivaa, sillä keskinäisistä kahdesta otteluista on kertynyt plakkariin komeat kolme maalia ja yksi syöttöpiste. Neljään tehopinnaan on yltänyt myös Robert Leino (1+3=4). Mikkeliläisten on syytä olla kaksikon kanssa aiempaa tarkempana, mikäli illasta on tavoitteena pistetilin täytettä.

Ilveksen kannalta suurinta huolta aiheuttaa jäähypenkin kuluttaminen. Tamperelaiset ovat olleet tällä kaudella sarjan toiseksi eniten kaksiminuuttisia napsinut joukkue. Keskiviikkona vastassa on Liigan viidenneksi paras ylivoima, joten turhat ylivoimatilaisuudet on syytä jättää ojentamatta.

Onko uusi luotsi saanut nollattua selkäsaunan?

Alkukaudesta pirteästi esiintynyt Jukurit on ajautunut syöksykierteeseen, jossa valonpilkahdukset ovat olleet harvassa. Synkkyydestä kertoo paljon karu voittotilasto, sillä mikkeliläiset ovat napanneet lokakuun 2. päivän TPS-kaadon jälkeen täyden pistepotin vain kolmesti. Neljä lisäpistettä matkan varrella on laiha lohtu, sillä joukkue on valahtanut sarjataulukossa jo toiseksi viimeiseksi. Mikäli pistetahti ei kiristy, paikka hännänhuippuna on vain ajan kysymys.

Synkkä talvi sai mikkeliläiset reagoimaan menneellä viikolla, kun päävalmentaja Pekka Kangasalusta sai tehdä tilaa Marko Kauppisen tieltä. Uuden luotsin sisääntulo ei kuitenkaan tuonut kaivattua puhtia kahteen KalPa-otteluun. Perjantaina pisteet ryövättiin Mikkelistä 5-2, ja lauantaina kyysoppaa tarjottiin Kuopiossa rumin 8-1-numeroin. Samalla tappiokierre venyi jo yhdeksän ottelun mittaiseksi.

Jukureiden suurin murhe on alati yskivässä maalinteossa. Mikkeliläiset ovat iskeneet kauden 39 ottelun aikana 89 osumaa, ja kun omissa on soinut eniten koko Liigassa, on yhtälö sangen alakuloinen. Päävastuun isäntien maalilla ottanut Sami Rajaniemi on joutunut tekemättömän paikan eteen, eikä roiman 88,5 prosentin torjuntavarmuudella ole saatu käännettyä tiukkoja otteluita joukkueen voitoksi. Myös keskiviikkona maalivahtipeli joutuu todelliseen sateeseen, kun sarjan toiseksi eniten maaleja tehnyt Ilves yrittää jatkaa joukkueiden eri suuntiin osoittavia käyriä.

Mikkeliläisten kultakypärää kantaa odotetusti Vadim Pereskokov, joka on kerännyt kauden varrella tehot 13+14=27. 26-vuotias venäläislaituri on samalla joukkueensa ainut, joka on ylittänyt kymmenen maalin ja 20 tehopisteen rajapyykit. Katseet kannattaa kääntää myös 19-vuotiaaseen Axel Rindelliin. Tulokaspuolustaja on ottanut isoja harppauksia eteenpäin, ja joukkueen sisäisen pistepörssin kakkospaikan valtaaminen kokeneiden hyökkääjien ohi on kova suoritus.

Parantuuko ennätys entisestään?

Ennakkoasetelmat ovat Ilvekselle erittäin suotuisat. Liigaennätyksen tehneet tupsukorvat ovat loistaneet tällä kaudella erityisesti vierasjäällä, josta saaliiksi on napsittu pisteitä peräti kahden pojon keskiarvolla. Lauantain Kärpät-voitolla jo 14 ottelun mittaiseksi venynyt pisteputki vierasjäältä jatkunee entisestään, sillä isäntien yskivä kone sekä Ilveksen vaarallisen hyvään vireeseen vertynyt ykkösnyrkki kallistavat vaakakuppia vieraiden puolelle.

Jukureiden kannalta mahdollisuuden paikka aukeaa joukkueen kyvyssä nollata mennyt viikonloppu ja aloittaa uuden päävalmentajan alaisuudessa puhtaalta pöydältä. Mikkeliläisillä on taatusti palava halu näyttää, että kelkka on vielä käännettävissä ja kymppipaikan tavoittelu realismia. Kausi on kuitenkin käymässä Jukureiden kannalta vähiin, ja keskiviikon ottelu on joukkueelle tärkeä näytön paikka.

Mikkeliläisten ei kannata etsiä positiivisia ennusmerkkejä historiankirjoista, sillä Ilves on voittanut kauden molemmat keskinäiset ottelut. Tupsukorvat nappasivat Hakametsästä komean 5-1-voiton, eikä Mikkelin visiitti jäänyt paljoa jälkeen. Tuolloin tamperelaiset napsivat täyden pistepotin loppuluvuin 5-2.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 15.1.2020

Puolustajat:
Oskari Laaksonen (päivä kerrallaan)

Hyökkääjät:
Joona Ikonen (2-4 viikkoa)
Teemu Lepaus (päivä kerrallaan)
Samuli Vainionpää (1-3 viikkoa)

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
Ke 19.02.2020IlvesJukurit1-3Runkosarja4547
Ke 15.01.2020JukuritIlves4-3 VLRunkosarja2578
Ti 03.12.2019JukuritIlves2-5Runkosarja2528
La 12.10.2019IlvesJukurit5-1Runkosarja4820
To 29.08.2019JukuritIlves2-5Harjoitusottelut866
La 02.02.2019IlvesJukurit3-4 JARunkosarja6529
Pe 28.12.2018JukuritIlves4-3Runkosarja2788
Pe 07.12.2018JukuritIlves3-6Runkosarja2746
Ke 10.10.2018IlvesJukurit1-0Runkosarja4253
La 03.03.2018JukuritIlves5-2Runkosarja3558
La 13.01.2018IlvesJukurit0-3Runkosarja4238
Ke 11.10.2017IlvesJukurit4-3 VLRunkosarja3950

Ilves jahtaa pisteitä Pelicansin kustannuksella lauantaina 18.1. kello 17:00. Tervetuloa!

Lisää aiheita

10.5.2017 / Uutinen

Lähde mukaan Ilves-ravurin omistajaksi – Osuuksien myynti alkanut

Ilves on mukana kahdentoista liigajoukkueen ja yhdentoista raviradan muodostamassa Raviliigassa, jonka osuuksien myynti on käynnistynyt. Liigaseurojen värejä kantavat hevoset kilpailevat paremmuudesta vuoteen 2020 asti. Ilveksen...

LUE LISÄÄ


9.5.2017 / Haastattelu

Vuoden tulokkaaksi valittu Otto Koivula odottaa itseltänsä yhä parempaa

Vuoden tulokkaaksi kauden päätteksi valittu Otto Koivula, 18 on tyytyväinen ensimmäiseen kauteensa liigassa. Tulevan kauden harjoittelu on jo alkanut ja Koivulalla on tulevaisuuteen kovat odotukset....

LUE LISÄÄ


6.5.2017 / Uutinen

Kauden 2017-18 kausikortit nyt myynnissä!

Kausikortti kattaa kaikki tulevan kauden runkosarjan 30 kotiottelua. Nykyisten kausikorttilaisten paikat ovat varauksessa toukokuun loppuun asti. Mikäli tilasit kauden 2017-18 kausikortin playoff-kortin yhteydessä, ei sinun...

LUE LISÄÄ


5.5.2017 / Uutinen

Otto Koivula palkittiin vuoden tulokkaana!

Ilveksen 18-vuotias hyökkääjä Otto Koivula on liigakauden 2016-17 paras tulokas. Ilves-legenda Jarmo Wasaman mukaan nimetyn palkinnon napannut hyökkääjä teki runkosarjassa 50:ssä pelaamassaan ottelussa tehot 10+20=30....

LUE LISÄÄ


2.5.2017 / Haastattelu

Joona Koppanen hakee läpimurtoa Ilveksessä

Nuori Ilveksen junioreista oppinsa ammentanut Joona Koppanen, 19 hakee läpimurtoa ammattilaisten sarjoissa oman kotiseuransa Tampereen Ilveksen väreissä. Lempäälässä nuoruutensa viettänyt raamikas (195cm/87kg) Joona Koppanen, 19...

LUE LISÄÄ