Mikko Alahäivälä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 Jukurit

Perjantaina ja lauantaina makeat kolmen pisteen voitot ottanut Ilves kohtaa tänään Hakametsässä Mikkelin Jukurit. Ilves nousi voitoillaan sarjataulukossa pudotuspeliviivan tuntumaan, kun taas viidestä edellisestä ottelustaan neljä hävinnyt Jukurit on pudonnut sarjan pohjimmaiseksi.

Viime viikolla kaivattuja onnistumisia

Ilves otti kauden ensimmäisen voittonsa vasta kauden kuudennessa ottelussaan, mutta kyseinen ottelu mukaan luettuna tamperelaiset ovat nyt voittaneet seitsemästä edellisestä ottelustaan viisi. Kotikaukalossaan Ilves on kaatanut HIFK:n, KooKoon sekä HPK:n ja vieraissa Jukurit ja Sportin. Voittojen väliin mahtui vierastappiot JYPille ja Kärpille, mutta niissäkin otteluissa joukkue oli lähellä kasvattaa pistesaldoaan.

Kärppiä vastaan Ilves joutui nöyrtymään viimeisellä minuutilla oululaisten iskiessä voittomaalin 31 sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Tästä sisuuntuneena tupsukorvat nousivat seuraavassa ottelussaan voittoon, kun Teemu Rautiainen laukoi HPK:ta vastaan 5-4-ratkaisumaalin vain kahdeksan sekuntia ennen päätössummeria. Lauantaina Ilves kaatoi tasapainoisella esityksellään Sportin vieraissa maalein 0-2.

Viime viikon otteluissa joukkue sai kaivattuja onnistumisia myös yksilöille, kun lahjakkaat ja isoa pistepotentiaalia omaavat Ilves-kasvatit Otto Koivula, Juho Liuksiala ja Ville Meskanen avasivat kauden maalihanansa. Viime kaudella vuoden tulokkaaksi valittu Koivula teki kahdessa ottelussa tehot 1+4. Vahvat otteet toivat hyökkääjälle myös valinnan Liiga-viikon tulikuumimmaksi pelaajaksi. Loukkaantumisensa vuoksi kymmenen ensimmäistä ottelua sivussa ollut Meskanen puolestaan merkkautti HPK:ta vastaan kauden ensimmäisessä ottelussaan kaksi syöttöpistettä, ja Sport-ottelussa syntyi myös avausmaali upealla rannelaukauksella oikeaan yläkulmaan. Alkukaudella hyvin tekopaikoille päässeelle Liuksialalle onnistuminen oli myös tärkeä. Ilveksen pistepörssin kärjessä on tehoilla 5+3 Teemu Rautiainen, jonka kanssa tasapisteissä on tehot 3+5 kerännyt Eemeli Suomi.

Meskasen lisäksi Ilves on saanut myös puolustaja Juuso Pullin takaisin kokoonpanoon. Pullin paluun ja joukkueeseen liittyneen kokeneen Joe Piskulan myötä takalinjoilla on nyt enemmän leveyttä, ja Sportia vastaan kaksikko kantoikin isoa vastuuta. Piskulan peliaika 23.43 oli Ilveksen suurin Pullinkin urakoidessa yli 20 minuuttia.  Viime viikon negatiivinen asia oli maalivahti Antti Lehtosen loukkaantuminen perjantaina Ilves-HPK-ottelussa. Päähänsä iskun saanut Lehtonen on toistaiseksi sivussa otteluista, mutta torjuntavastuun ottanut 20-vuotias Markus Ruusu on vastannut huutoon hienosti. Ruusu piti maalinsa puhtaana tultuaan Lehtosen tilalle HPK-ottelun kolmanteen erään ja nollasi lauantaina Vaasassa myös Sportin.

Jukureilla ongelmia maalinteossa

Illan vastustaja Jukurit aloitti kautensa Ilveksen tapaan viidellä suoralla tappiolla. Sen jälkeen tilille on kertynyt kolme voittoa ja neljä tappiota. Viime viikon saldona Jukureilla oli 0-3-kotitappio JYPille ja 2-1-vierastappio Tapparalle. Tampereella Jukurit oli niskan päällä luoden useita hyviä maalipaikkoja sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Mikkeliläiset pääsivät yrittämään ylivoimalla peräti seitsemän kertaa mutta tuloksetta – tehottomuus jättikin joukkueen pisteittä kauden ensimmäisessä Tampereella pelaamassaan ottelussa. Mikkeliläisten alkukausi on ollut mollivoittoinen, mutta piste-erot sarjataulukossa ovat kuitenkin vielä pienehköjä. Kolmen pisteen voitolla Jukurit nousisi jälleen pisteen päähän tupsukorvista. Tehottomuus on kuitenkin vaivannut joukkuetta jo pidempään, sillä tehtyjen maalien määrä on liigan pienin.

Jukurien kultakypärää kantaa laitahyökkääjä Ville Leskinen tehoilla 3+2. Leskisen kanssa tasapisteissä on Miika Roine, ja neljään tehopisteeseen ovat yltäneet Jesper Piitulainen, Zach Budish sekä puolustaja Teemu Suhonen. Enemmän tehoja voidaan odottaa muun muassa Budishilta ja Henrik Koivistolta – kaksikko teki viime kaudella yhteensä tehot 30+44. Viime kausina Ilveksessä pelanneiden Markku Flinckin ja Turo Asplundin ruuti on myös ollut märkää. Flinck on tehnyt alkukaudella yhden maalin, joka tuli Ilvestä vastaan 23. syyskuuta, ja Asplund on kerännyt yhden syöttöpisteen. Jukurien puolustuksessa isoimpia peliminuutteja ovat keränneet Suhonen, Antti Jaatinen ja Hannu Pikkarainen. Mikkeliläisten maalinsuulla päävastuuta kantaa Sami Rajaniemi. Kakkosmaalivahti Juhana Aho on torjunut alkukaudella kahdessa ottelussa. Jukurien kokoonpanosta ovat loukkaantumisten vuoksi sivussa Pikkarainen sekä hyökkääjät Janne Ritamäki ja Nestori Lähde.

Ei kahta ilman kolmatta?

Jos kauden viisi ensimmäistä ottelua jätettäisiin pois laskuista, näyttäisi sarjataulukko sekä Ilveksen että Jukurien osalta selvästi paremmalta. Seitsemän edellisen ottelun kuntopuntarissa Ilves on Liigan 5. sijalla kerättyään näistä otteluista 13 pistettä. Jukurit on kerännyt samalla aikavälillä 10 pistettä, jotka oikeuttavat kyseisen kuntopuntarin 8. sijaan.

Kahdentoista pelatun ottelun jälkeen Ilveksen maaliero on 29-37 ja Jukurien 16-34. Erikoistilannepelaamisessa kummallakin joukkueella on paljon parannettavaa, sillä sekä yli- että alivoimaprosentit ovat molempien osalta sarjan heikoimpia. Ilveksen ylivoimaprosentti on 13,64 ja alivoimaprosentti 76,19. Jukurien vastaavat luvut ovat 11,36 ja 77,50.

Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa Ilves haki Mikkelistä 2-3-voiton voittomaalikilpailun kautta. Tapio Laakso ja Julius Valtonen veivät Ilveksen kahden maalin karkumatkalle, mutta Zach Budish ja Markku Flinck nostivat Jukurit tasoihin kolmannessa erässä. Voittomaalikilpailussa ratkaisevan osuman upotti Teemu Rautiainen.

Ilves on voittanut kolme edellistä kotiotteluaan. Joukkue saalistaa tänään jatkoa viime viikon kahdelle hienolle kolmen pisteen voitolle, mutta helpolla pisteet eivät nytkään irtoa. Jukurit esiintyi Tapparaa vastaan hyvin, mutta tehottomuus jätti mikkeliläiset pisteittä. Vierasottelut ovat kuitenkin olleet vaikeita Jukureille, sillä tähän mennessä voitto on irronnut vain Helsingin IFK:sta. Viime aikojen hyvän kotivireen ja positiivisen viime viikon jälkeen Ilves on ottelun ennakkosuosikki, mutta ottelusta on jälleen odotettavissa tasainen kamppailu. Mikäli oma pelaaminen pysyy yhtä hyvin kasassa kuin lauantaina Sportia vastaan, on kolmas peräkkäinen täysi pistepotti kuitenkin hyvin otettavissa.

Jarkko Parikka viihtyy Ilveksessä
Ilveksen Matkassa | Episodi 6: ”Tarina jatkuu”
UUTISET